Hyppää sisältöön

Mestarien liiga: KuPS voittoon viime hetkillä!

06.09.2023

KuPS nousi tappioasemasta riemukkaaseen voittoon tanskalaista huippujoukkuetta HB Køgea vastaan Mestarien liigan ensimmäisellä kierroksella. Finaali edessä lauantaina.

Peli alkoi vahvalla kotijoukkueen painostuksella. Tanskalaisjoukkueen Alyssa Mae Walker puski pallon KuPS-maalin ylärimaan jo kamppailun neljännellä minuutilla. Syntyneen jatkotilanteen kuopiolaisten maalivahti Fanny Söderström selvitti hienosti ja KuPS säästyi aikaiselta takaiskulta.

KuPSin pelaamisessa näkyi alkuhetkinä pieni hermostuneisuus ja ensimmäinen kymmenminuuttinen piti sisällään useampia harhasyöttöjä pelinavaamisvaiheessa. Pallonhallinta oli liki täysin HB Køgellä.

Tanskalaisjoukkue ei kuitenkaan ottanut suuria riskejä. Kuopiolaisten saadessa pallon hallitusti yli puolen kentän, laskivat Køge-pelaajat kurinalaisesti puolustusmuotoonsa.

Noin vartin jälkeen pelin kuva tasaantui. Pallo liikkui suurilta osin keskialueella ja kaksinkamppailut lisääntyivät sekä pallonhallintajaksot vaihtelivat tiuhaan.

Kamppailun 20. minuutilla KuPS sai erinomaisen maalipaikan. Pallo pelattiin oikealta laidalta Gentjana Rochille rangaistusalueen sisälle.

Pohjoismakedonialaiskärki otti pallon tyylikkäästi mukaansa ja ohitti samalla puolustajan. Taidokas ulkosyrjälaukaus tärähti kuitenkin maalivahti Alberte Vingumin käsien kautta kulmapotkuksi.

Peli jatkui varsin tarkkailevana ja tasaisena seuraavan minuutit. Kotijoukkue pyrki usein nopeilla syötöillä puhkomaan KuPS-linjan, mutta kuopiolaisten puolustus selvitti tilanteet ongelmitta.

Puolen tunnin kohdalla pystypallo koitui kuitenkin KuPSille kohtalokkaaksi. Cornelia Kramer pääsi juoksemaan tyhjään tilaan KuPS-linjan takana. Hyökkääjä syötti matalan pallon maalin edustalle, josta Cecilie Fløe ohjasi hallitusti Køgen johtoon.

Enempää maaleja ei avausjaksolla nähty.

Kuva: Tero Taipale, KuPS

Toiselle nelivitoselle KuPS teki muutaman muutoksen. Lavdije Begolli ja Hannah Sharts juoksivat kentälle. Vaihtoon astuivat Yuuka Kurosaki sekä Roosa Ariyo. Samalla KuPS muutti kenttäryhmitystään.

Muutokset myös toimivat välittömästi. Kuopiolaiset nousivat tasoihin heti jakson alkuun. Rochi keskitti laidalta ja vain muutaman minuutin kentällä ollut Begolli puski pallon tanskalaisten verkkoon.

Painopiste myös kääntyi jakson alkuhetkillä ja KuPS sai toistuvasti vietyä pallon hyökkäyskolmannekselleen. Viitisen minuuttia Begollin maalin jälkeen hän pääsi yrittämään tällä kertaa Emmi Sirenin keskityksestä. Tällä kertaa volley meni kuitenkin selvästi ohi maalin.

Køge muistutti kuitenkin nopeasti tasostaan ja iski terävästi vastaan pallonriistosta. Hyökkäyksen päätti Samantha Chang tulisella laukauksella rangaistusalueen takaa. Pallo viuhui yli maalin.

Jakson edetessä KuPS alkoi korostetummin ottaa pallonhallinnan itselleen. Tämä vaikutti sopivan myös tanskalaisille, jotka pyrkivät iskemään erittäin suoraviivaisesti vastaan paikan saadessaan.

Varsinaisen peliajan viimeiselle vartille edettiin kuitenkin KuPS-hallinnassa.

81. minuutilla KuPS sai tuplapaikan HB Køgen rangaistusalueella. Ensin pääsi kokeilemaan Rochi ja perään Anni Hartikainen, mutta puolustajat ehtivät peittämään molemmat laukaukset.

Aivan varsinaisen peliajan lopulla Begollille siunaantuu erittäin hyvä maalitilanne. Maalivahti Vingum ei osu Emma Santamäen lähettämään sivuvapaapotkuun. Taka-alueelta Begolli pääsi kokeilemaan liki tyhjään maaliin, mutta vaikeasta asennosta. Pallo ei pysynyt tarpeeksi matalana, vaan painui yli tanskalaisten maalin.

Kolmannella lisäaikaminuutilla alkoi kuitenkin KuPS-juhlat. Sharts nousi korkeimmalle kulmapotkussa ja puski kuopiolaiset johtoon ja voittoon. Loppulukemat 2-1 KuPSille.

Miniturnauksen finaalissa KuPS kohtaa serbialaisen ŽFK Spartak Subotican lauantaina.

Artikkelikuva: Tero Taipale, KuPS

Search