Hyppää sisältöön

Mestaruussarja: HJK ohitti Åland Unitedin sarjataulukossa – suora putoaja ratkesi

09.09.2023

Subway Kansallisen Liigan lauantai käsitti neljä ottelua. Kaksi Haastajasarjassa ja Mestaruussarja käynnistyi parilla kamppailulla myös.

Päivän sarjapelit käynnistyivät Oulusta. Kotijoukkue ONS tarvitsi PK-35:ta vastaan voiton, jotta haaveet säilymisestä eläisivät edelleen.

Lauantaina helsinkiläisjoukkue oli kuitenkin edellä kaikilla osa-alueilla.

Avauspuoliajalla PK-35:n Pia Tavi osui kahdesti. Ensin rangaistuspotkusta ja hieman myöhemmin hän riisti pallon, huomasi, että ONS-vahti Sonja Ferm on kaukana maaliltaan ja kiskaisi noin 40 metristä pallon ONS-verkkoon.

Katso maali alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Toisella puoliajalla pelin kuva säilyi pitkälti samana. PK-35 oli todella kovalla asenteella Raatin stadionin nurmella ja pelasi hyvän ottelun. Vastavuoroisesti ONS ei saanut omaa peliään käyntiin missään vaiheessa.

Minea Lassas ja Hertta Laurinkoski vielä kasvattivat numeroita maaleillaan. Loppulukemat Oulussa PK-35:lle 4-0. Samalla se tarkoitti sitä, että ONS menetti mahdollisuutensa säilyttää sarjapaikan ensi kaudeksi. Oululaisryhmä pelaa ensi kaudella Naisten Ykkösessä.

Päivän toisessa Haastajasarjan pelissä Ilves ja TPS kohtasivat Kaupin urheilupuistossa. Tampereella nähtiin varsin mielenkiintoinen ottelu.

Ilves siirtyi avausjaksolla jo 2-0-johtoon, kun ensin Tuuli Viinikka pääsi TPS-puolustukselta karkuun ja hetkeä myöhemmin Anna Olmala puski tamperelaisten toisen maalin.

TPS oli kuitenkin avausjaksollakin kenties hivenen hallitsevampi osapuoli, Ilves kuitenkin käytti pari tilaisuuttaan sataprosenttisesti hyödykseen. Avauspuoliajan loppuun turkulaiset saivat kuitenkin varsin tärkeän kavennuksen. Heidi Leppämäen vasemman jalan kuti upposi Ilveksen nuottaan.

Toisella puoliajalla pelin kuva säilyi varsin samana. TPS oli ainakin himpun niskan päällä ja haki tasoitusta vimmatusti. Sen se myös sai. Laura Linnala pääsi korkealla riistämään pallon ja laukoi sen nopeasti oikeaan alakulmaan. Katso maali alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Loppulukemat Kaupissa 2-2. Tulos vaikutti olevan kummallekin pettymys. TPS pelasi hyvän pelin ja olisi varmasti halunnut enemmänkin kuin pisteen. Ilves taas menetti kahden maalin johtonsa.

Mestaruussarja käynnistyi Helsingin Bolt Arenalla. Vastikään Suomen Cupissa kohdanneet HJK ja PK-35 Vantaa iskivät jälleen yhteen.

Ottelu kulki tasaisissa merkeissä, mutta reilun puolen tunnin kohdalla HJK iski nopeaan tahtiin kahdesti. Korkea prässi tuotti tulosta ja aiheutti vantaalaisille ongelmia. HJK sai riistettyä pallon oikealla laidallaan ja sieltä se pelattiin rangaistusalueen sisälle unohtuneelle Milja Kivirannalle.

Nuori keskikenttäpelaaja osui varmasti. Vain hetkeä myöhemmin pallo löytyi uudestaan PK-35 Vantaan verkosta. Hurjavireinen Lotta Lindström pelattiin pitkällä pallolla irti. Nuori kärkipelaaja sijoitti varmasti HJK:n kahden maalin johtoon. Katso maalit alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Toisella puoliajalla nähtiin vielä yksi maali. Sen teki vierasjoukkue. PK-35 Vantaa pääsi hakemaan kavennusta rangaistuspotkusta. Kapteeni Sanna Saarinen sijoitti sen vuorenvarmasti sisään.

Vantaalaisten kiri jäi kuitenkin vajaaksi ja HJK voitti 2-1.

Päivän neljännessä ja viimeisessä liigaottelussa kohtasivat Åland United sekä FC Honka. Wiklöf Holding Arenalla nähtiin jossain määrin toisinto parin viikon takaa.

FC Honka aiheutti suuria ongelmia sarjakakkosena kamppailuun lähteneelle Åland Unitedille. Elli Seiro pääsi tälläämään upealla laukauksella espoolaiset edelle jo kuudennella minuutilla. Katso maali alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

 

Peli kulki varsin FC Honka -kontrollissa, kunnes aivan yhtäkkiä kamppailu olikin tasan. Espoolaisten keskuspuolustaja menetti tasapainonsa pallon kanssa ja Aada Törrönen pääsi läpiajoon. Erinomaista kautta pelaava hyökkääjä ei erehtynyt.

Honka pääsi tauolle kuitenkin johtoasemassa. Tällä kertaa Seiro pääsi hyödyntämään huolimattoman syöttöpelin ahvenanmaalaisten puolustusalueella. Katkon jälkeen Seiro malttoi kauniisti syöttää vielä Wilma Sjöholmille rangaistusalueen sisälle. Tämä laittoi pallon liki tyhjään verkkoon.

Enempää maaleja ei Ahvenanmaalla nähty. FC Honka voitti toistamiseen perättäisissä otteluissa Åland Unitedin. Samalla HJK meni pisteellä ahvenanmaalaisten ohi. FC Honka sen sijaan on ainoastaan kolme pistettä Ålandin perässä ja neljä takana HJK:ta.

Artikkelikuva: Joope Erkkilä

Search