Hyppää sisältöön

Mieli pelissä: Erotuomari Satu Miettunen kertoo mielen hyvinvoinnin merkityksestä ja haasteista tuomareilla

22.05.2024

Aivan kuten pelaajilla, myös erotuomareilla onnistumiset rakentuvat useammasta keskeisestä osa-alueesta. Hyvä fyysinen kunto ja varsinainen tuomariosaaminen eivät yksinään riitä, jos mieli sekä henkinen jaksaminen eivät ole tasapainossa.

Kokenut erotuomari Satu Miettunen kertoo, että nuorta tuomaria voi jännittää aluksi, muistaako ensimmäisissä peleissä kaikki koulutetut asiat. Hän korostaa kuitenkin, että pidempäänkin otteluita tuominneet ammattilaiset saattavat tarvita tukea.

– Tuomari tuntee ja aistii myös joukkueiden paineet kovien panosten otteluissa. On putoamiskamppailuja, nousukamppailuja, mitalitaistelua tai kiihkeitä derbyjä. Isoissakin peleissä pitää löytää oma rauhallinen tila mieleen, jotta suoriutuu ottelusta hyvin.

Erotuomarit kohtaavat paljon paineita omassa työssään. Palautetta ratkaisuista tulee niin pelaajilta, valmentajilta kuin yleisöltä. Tehdyt ratkaisut voivat nousta esille myös mediassa, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Joskus palaute on myös hyvin epäasiallista.

Miettusen mukaan oma tuttu tiimi helpottaa erotuomarin arkea suuresti.

– Tiimin jäsenistä tulee niin tuttuja, että työskentely on helppoa. Tutulla tiimillä tulee varmempi olo eikä tule ylimääräistä stressiä. Toki tuomarit ovat hyvin sopeutuvaisia, koska tiimit vaihtelevat paljon. Uusiin ihmisiin on helppo tutustua ja käytänteistä sopiminen sujuu yleensä vaivatta, kun kaikkia yhdistää sama kiinnostuksen kohde.

Ennen peliä ja sen aikana on Miettusen mielestä hyvä saada sekä antaa tukea muille tiimin jäsenille. Tällä voi hänen mukaansa lieventää jonkun toisen jännitystä yhteisesti ennen peliä ja tätä kautta luoda hyvä sekä rento ilmapiiri.

– Pelin aikana voidaan kehua toisiamme hyvistä suorituksista ja tarjota toisillemme tukea, kun itse ei esimerkiksi näe tilannetta niin hyvin pelaajamassan takaa. Pelin jälkeen yhdessä on myös hyvä käydä läpi pelin onnistumiset ja kehittämiskohteet. Kun peliä käydään yhdessä läpi, eivät jotkut hankalat tilanteet jää liikaa askarruttamaan ja painamaan mieltä, painottaa Miettunen.

Hyvä fyysinen kunto ja kokonaisvaltainen sääntötuntemus luovat hyvän pohjan erotuomarille. Ne antavat Miettusen mukaan varmemman olotilan. Mielikuvaharjoitteluja hän pitää hyvänä valmistautumisena erotuomareille. Esimerkiksi mahdollisia ja jopa todennäköisiä tilanteita voi kuvitella ennakkoon ja pohtia toimintamalleja niihin.

– Tuomarit yleensä myös selvittävät informaatiota pelaavista joukkueista ja sitä kautta ovat valmistautuneempia peliin sekä tietävät osin mitä voi pelissä odottaa.

–  Ennen peliä voidaan jutella muiden tiimin jäsenten kanssa pelistä ja päästään kaikki samalle sivulle tulevasta pelistä. Varsinkin, jos peliin on pidempi matkustus, niin matkan aikana voi tehdä mielikuvaharjoitteita tai jutella muiden tiimin jäsenten kanssa pelistä.

Sama pätee myös paluumatkojen osalta. Miettunen kertoo useampien tuntien kotimatkojen kuluvan pitkälti pelien läpikäymiseen. Sen jälkeen on helpompi aloittaa keskittyminen seuraavaan otteluun.

Kuva: Joope Erkkilä

Oma tiimi ja muut tutut erotuomarit ovat helppoja keskustelukumppaneita Miettusen mielestä, mutta tukena on myös psyykkisen valmennuksen ryhmä sekä erilaisia mentorointiryhmiä. Erotuomareiden keskuudessa vallitsee Miettusen mukaan usein hyvä ja auttavainen yhteishenki. Keskustelut toistensa otteluista ovat hyvin yleisiä.

Omakohtaiseksi kokemuksekseen hän nostaa oman alueensa tuomareiden yhteiset juoksuharjoitukset, joissa pääasiallinen fokus on fyysisessä suorituskyvyssä, mutta tapahtumissa keskustellaan paljon.

– Olen kokenut sen tärkeänä oman henkisen hyvinvointini kannalta. Koen myös, että voin milloin tahansa ottaa yhteyttä kouluttajiimme, jos jokin askarruttaa minua. Viime kaudella eräässä pelissäni oli vakava loukkaantumistapaus ja yksi kouluttajistamme soitti minulle pelin jälkeen ja kysyi miten voin ja keskustelimme tilanteesta.

Nuorta erotuomaria Miettunen kehottaa olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä kouluttajaansa, mikäli pelissä on sattunut hankala tilanne tai jokin jää painamaan mieltä.

–  Asioiden kanssa on turha jäädä yksin kamppailemaan. Usein tukea on saatavilla, kun vain uskaltaa pyytää. Kouluttajat mielellään tukevat varsinkin nuoria tuomareita, koska emme halua, että kukaan tuomari jää yksin ja joutuu lopettamaan henkisen kuormittavuuden takia.

Miettunen kertoo, että uransa alkuvaiheilla olevien tuomareiden peleissä käy monesti myös kummitarkkailijoita, joille voi puhua avoimesti askarruttavista tilanteista.

Nuoret tuomarit voivat kokea aikuisten valmentajien tai katsojien negatiiviset kommentit ja huutelut raskaina sekä ahdistavina. Miettusen mukaan olisi hyvä, jos valmentajat ja katsojat myös huomioisivat tuomarin iän sekä miettisivät – olisiko hyväksyttävää, jos joku aikuinen käyttäytyisi samalla tavoin heidän lapsiaan kohtaan.

– Joskus peleissä reagoidaan tunteella turhan negatiivisesti johonkin isoon ratkaisuun, vaikka se menisi täysin sääntöjen mukaisesti. Muutenkin kentän laidalla kaivataan ajoittain toisiaan kunnioittavampaa ilmapiiriä.

– Olemme yhdessä mahdollistamassa kaikkien harrastuksen ja samalla puolella edistämässä jalkapalloa. Nuorille tuomareille myös muistuttaisin, että jostain syystä kehujen antaminen tuomarille on vaikeaa. Jos joukkueilta ei tule mitään palautetta pelin jälkeen, todennäköisesti tuomarit ovat suoriutuneet hyvin.

Miettunen korostaa, että on ensiarvoisen tärkeää, että erotuomareiden mielen hyvinvointiin kiinnitetään huomiota ja tukea on saatavilla.

Hän painottaa, että kaikille tuomareille tulee joskus haastavia tilanteita ja niistä ei ole aina mahdollista päästä itsekseen yli.

Kuva: Jyri Sulander

– On harmittavaa, jos hyvä tuomari joutuu lopettamaan uransa henkisen kuormittavuuden takia. Nykyään lähes kaikki pelit kuvataan ja peleistä saadaan oppimismateriaalia.

– Tuomarit ovat yleensä jo hyvin itsekriittisiä sekä osaavat analysoida toimintaansa ja ottavat opikseen virheistään. Nykyään videoklipit peleistä saattavat pyöriä turhaan sosiaalisessa mediassa, jossa tuomareita on myös helppo arvostella nimettömästi.

Tämä lisää Miettusen mielestä entisestään työn kuormittavuutta ja tämän takia tuen pitää olla myös saatavilla. Hänen mukaansa myös muilta toimijoilta kaivattaisiin inhimillisempää suhtautumista tuomareihin.

– Meillä ei ole yli-inhimillisiä aisteja tai kelausmahdollisuutta sekuntien sadasosissa tehtävien päätöksien tueksi. Jos pelaajalla on haastavia hetkiä, hänellä on joukkueen ja valmennuksen tuki käytettävissä. Tuomarit ovat siihen nähden yksin, mutta heidän pitää osata löytää kollegoistaan oma joukkueensa, josta saa tukea.

MIELI RY - LAHJOITUKSET

Artikkelikuva: Jyri Sulander

Search