Hyppää sisältöön

Mieli pelissä: Lilli Halttunen korostaa mielen hyvinvointia keskeisenä osana huippu-urheilijan kokonaisuutta

16.05.2024

Huippu-urheilun vaatimustaso ja haasteet eivät rakennu pelkästään fyysisten ominaisuuksien tai taitotason varaan. Henkinen hyvinvointi on käytännössä se, jonka varaan kaksi edellä mainittua nojaavat.

FIFPron eli jalkapallon kansainvälisen pelaajayhdistysten kattojärjestön tutkimuksen mukaan jopa 38 prosenttia ammattijalkapalloilijoista kohtaa mielenterveydellisiä haasteita peliuriensa aikana.

Jalkapalloilijoiden henkisen jaksamisen tukeminen on äärimmäisen tärkeää ja seuratasolla moni joukkue tekee sen eteen jo paljon töitä.

HJK:n hyökkääjä Lilli Halttunen kertoo, että helsinkiläisseurassa asian suhteen ollaan tosissaan.

– Pelaajien mielialaa seurataan tarkasti, ja jos joku ei vaikuta omalta itseltään niin aika nopeasti joku staffin jäsenistä on kyselemässä tarkemmin kuulumisia.

– Aina löytyy joku kelle voi puhua ja kuka osaa auttaa – on se sitten joku joukkuekavereista tai staffista. Joka aamu täytetään myös kysely, josta kaksi kysymystä käsittelee sen hetkistä stressitilaa ja yleistä mielialaa.

Halttusen mukaan mielen hyvinvointi on yhtä keskeinen osa kokonaisuutta kuin mitkä tahansa urheilulliset ominaisuudet. Hyökkääjä korostaa, että jos pää ei kestä niin on mahdotonta suoriutua hyvin.

Jalkapalloilijan henkinen kuormitus voi rakentua erilaisista palasista, mutta yksi keskeisimmistä on loukkaantumiset. Vamma voi olla fyysinen, mutta vaikutukset eivät rajoitu vain kipuun tai pelikyvyn hetkelliseen menettämiseen.

Halttusella on loukkaantumisten varjostama lähimenneisyys, vaikka nuoresta pelaajasta puhutaankin. Kausi 2023 oli varsin repaleinen ja vammojen kanssa kamppailu kävi Halttusen mukaan raskaaksi.

– Itselleni vaikutukset olivat psyykkisesti isommat kuin itse se fyysinen loukkaantuminen. Kuntoutusprosessit ovat raskaita ja ei pääse tekemään sitä asiaa, missä saisi ajatukset hetkeksi tauolle.

– Pelaamisen sijaan joutuukin tekemään tylsältä tuntuvia liikkeitä, joista on vaikea saada onnistumisen tunteita. Myös paluu on haastava, kun pitää löytää taas luotto omaan tekemiseensä.

FIFPron vuonna 2017 teettämän tutkimuksen mukaan vakavasti loukkaantuneet pelaajat kohtaavat vähintään kaksinkertaisen, pahimmillaan seitsenkertaisen mahdollisuuden mielenterveydellisille ongelmille loukkaantumista seuraavan kalenterivuoden aikana, kun vertaillaan terveisiin ja pelikykyisiin pelaajiin.

Kuva: Pasi Aalto

Puhuttaessa huippu-urheilusta tai pääsarjatason jalkapallosta, niin mukana on varmuudella odotuksia, paineita ja suuria tavoitteita.

HJK on yksi kotimaisen jalkapallon suurista. Ympäristö, jossa pyrkimys on vuodesta toiseen olla sarjan paras joukkue. Halttunen tiedostaa HJK:n seurayhteisön asettamat vaatimukset ja paineet, mutta näkee itsensä silti oman henkisen jaksamisen kannalta suuremmaksi kuormittajaksi.

– Minulla on varsinkin henkilökohtaisten paineiden ja odotusten käsittelyssä vielä tekemistä. Se on kyllä parantunut hiljalleen ja sen myös tuntee kentällä.

– Paineiden ja odotusten käsitteleminen on hyvin yksilöllistä ja kaikilla on siihen omat keinonsa. Parhaiten koen suoriutuvani silloin, kun en ajattele juurikaan – annan vain mennä.

Halttusen mielestä on ensiarvoisen tärkeää, että pelaajien henkinen jaksaminen ja hyvinvointi nostetaan esille sekä otetaan huomioon. Hänen mielestään se on keskeinen ehto sille, että pelaajat pystyvät saavuttamaan täyden potentiaalinsa.

Mielipotti -yhteistyökeräys nuorten mielenterveyden hyväksi:

https://potti.mieli.fi/participant/mieli-pelissa-yhteistyokerays-nuorten-mielenterveyden-hyvaksi

  • MobilePay 60460 (lasten ja nuorten mielenterveystyö)
  • Tekstiviesti 20 €
    • Tekstaa MIELI20 numeroon 16499

Artikkelikuva: Jyri Sulander

Search