Hyppää sisältöön

“On siinä aina erityislataus” – PK-35 Vantaa ja TiPS kohtaavat Vantaan paikallisottelussa

10.07.2020

Vantaan paikallisottelussa nähdään tänään idän ja lännen kohtaaminen, kun itä-Vantaan ylpeys Tikkurilan palloseura matkaa Myyrmäkeen PK-35 Vantaan vieraaksi. Joukkueiden edellinen kohtaaminen tapahtui kauden 2019 Suomen Cupissa.

Punamustien konkari ei nojaa menneisiin voittoihin

PK-35 Vantaa ja TiPS ovat kohdanneet menneellä vuosikymmenellä pääsarjatasolla ja Suomen Cupissa yhteensä kahdeksan kertaa. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui kaudella 2009 Tikkurilassa. Tuolloin PK-35 Vantaa oli vahvempi lukemin 0-1. PK-35 Vantaan voiton sinetöi Subway Kansallisen Liigan seuraajille tuttu nimi, nykyisen joukkueen kapteeni Sanna Saarinen. Punamustien konkari myöntää, että PK-35 Vantaan ja TiPS:n kohtaamiset ovat aina erityisen kutkuttavia pelejä.

– On siinä aina pieni erityislataus, kun taistellaan oman paikkakunnan herruudesta. On siinä joku sellainen spesiaalijuttu. Iso merkitys on tietysti myös sillä, että näissä peleissä on usein paikalla paljon molempien joukkueiden kannattajia. On hienoa, kun yleisö on superhyvin mukana.

Vantaalaisten kohtaamisista kuusi on päättynyt punamustien voittoon, ja TiPS on onnistunut kaatamaan kokeneen joukkueen kertaalleen. Tämä tapahtui viime vuonna, kun arpa heitti joukkueet vastakkain Suomen Cupissa. Saarinen kuitenkin muistuttaa, ettei otteluhistoria vaikuta tulevaan otteluun.

– Historiaan ei kannata juuri nojata, koska joukkueet ovat muuttuneet todella paljon. Meille on kuitenkin etua siitä, että peli pelataan meidän kotistadionillamme, jossa me pelaamme ja harjoittelemme. Olemme varmasti vahvoilla kotona.

Edessä tapahtumarikas ja kova ottelu

Sanna Saarinen puhuu TiPS:n nuoresta joukkueesta hyvin kunnioittavaan sävyyn. Hän tietää, että TiPS on viime vuosina kehittynyt tasapainoiseksi joukkueeksi, jonka kanssa punamustat saavat olla tarkkana läpi paikalliskamppailun.

– TiPS:llä on useita vaarallisia pelaajia, ja he pystyvät luomaan hyviä kombinaatioita ja paikkoja yläkerrassa. Kaikki hyökkäyspään pelaajat TiPS:llä ovat vaarallisia. Meidän puolustuksemme on oltava todella tarkkana.

Helpolla ei TiPS:n nuori joukkue tule PK-35 Vantaata vastaan pääsemään. PK-35 Vantaa antoi edellisellä kierroksella jälleen viitteitä omasta vaarallisuudestaan, kun se onnistui nollaamaan hallitsevan mestarin HJK:n. Saarinen uskookin, että kauden ensimmäinen vantaalaisten kohtaaminen tulee tarjoamaan yleisölle viihdettä koko rahan edestä.

– Edessä on varmasti todella kova taistelu. TiPS on kovassa kunnossa, ja mekin olemme saaneet pelimme kulkemaan. Varmasti edessä on tapahtumarikas ja kova ottelu.

Paikalliskamppailuilla suuri merkitys myös seurayhteisöille

Paikalliskamppailut ovat pelaajilla erityisiä kokemuksia, mutta niillä on myös suuri merkitys seurojen toiminnalle. Tämän tietää myös TiPS:n toiminnanjohtaja Tapio Rostedt.

– Derbyillä ja näkyvyydellä on valtava merkitys liigajoukkueemme ja seuramme brändin rakentamisessa. Tämä on osa isompaa kokonaisuutta. Derbyt on tosiaan loistava paikka luoda ilmiöitä Vantaalle.

Vaikka jalkapallon suosio naisten puolella on ollut selvässä kasvussa, joutuvat Kansallisen Liigan joukkueet edelleen tekemään valtavasti töitä saavuttaakseen näkyvyyttä ja luodakseen kiinnostusta. Rostedt toivookin, että derbyillä voidaan herättää median ja yleisön kiinnostusta lajia kohtaan myös naisten puolella.

– Teemme tällä hetkellä valtavasti töitä, että näymme ja kuulumme. Derby on erittäin kiinnostava, ja nämä huomiota herättävät tapahtumat ja tapahtumien ympärillä olevat tarinat tulisi käyttää hyödyksi. Toivottavasti myös valtamedia innostuu laajemmin.

Search