Hyppää sisältöön

ONS haki kauden avauspisteensä Turun Yläkentältä

05.08.2023

Lauantain ainoassa Subway Kansallisen Liigan kamppailussa ONS matkasi Turkuun TPS:n vieraaksi.

Turun Yläkentällä kohtasi kaksi joukkuetta, jotka joutuivat edelliskierroksella pettymään. TPS koki 1-2-tappion PK-35 Vantaata vastaan ja ONS hävisi Espoossa loppuhetkien maalilla dramaattisesti 0-1.

Lauantaina ottelutapahtumia hallitsi hienokseltaan kotijoukkue alusta loppuun, mutta tiiviisti puolustanut ONS piti myös turkulaisten puolustuksen varpaillaan nopeilla vastaiskuillaan.

Oululaisryhmä siirtyi johtoon jo ottelun kolmannella peliminuutilla. Iris Lukkarilan kaukaa lähtenyt vapaapotku pomppi lopulta suoraan sisään.

Katso maali alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Avausjakson loppua kohden TPS sai toistuvasti luotua painetta ONS-maalin tuntumaan. Muutama maalipaikkakin turkulaisille aukesi, mutta Lilja Niiranen vieraiden maalilla pelasi Espoon kamppailun tapaan hyvän ottelun.

Toiselle puoliajalle TPS tuli samaan tyyliin, millä avausnelivitosen päätti. Kotijoukkue haki vimmatusti tasoitusta, mutta aivan jakson alkuhetkien jälkeen kenttätapahtumat tasoittuivat.

ONS laski omaa riskitasoaan, puolusti tarkasti, mutta iski joka kerta laitojen kautta vastaan keskialueen riistoistaan. TPS sai pallon myös kertaalleen ohi Niirasen, mutta orastava tasoitusmaali jäi syntymättä. Matalaan keskitykseen kurottaneen Jenni Rannuksen nähtiin rikkovan tilanteessa puolustavaa pelaajaa.

Loppujen lopuksi TPS ei paineestaan huolimatta saanut luotua kuin muutamia todellisia maalipaikkoja koko ottelun aikana. ONS ei kokenut toista peräkkäistä loppuhetkien järkytystä, vaan kesti johtoasemassaan loppuun asti.

Näin oululaiset avasivat pistetilinsä.

Artikkelikuva: Juhani Järvenpää

 

Search