PK-35 Vantaa viimeisteli hurjilla tehoilla sunnuntaina

Mestaruussarjan kierros pelattiin päätökseen Vantaan Myyrmäessä. Kotijoukkue oli päivän ottelussa selvästi parempi.
PK-35 Vantaa sai vieraakseen Vasa IFK:n. Voittajaa ei sunnuntai-iltana tarvinnut arvuutella kovinkaan pitkään. Kotijoukkue tuli kamppailuun hurjalla sykkeellä.
Helmi Kumpulainen viimeisteli avausmaalin jo toisella minuutilla Emilia Kupsasen mainiosta esityöstä.
Heti perään vantaalaiset loivat tukun vaarallisia tilanteita, mutta niistä VIFK vielä selvisi. 12. minuutilla toinen osuma kuitenkin nähtiin. Netta Koso täräytti komean vasemman jalan laukauksen takakulmaan.
Minuuttia myöhemmin Kupsanen puski maalin edustalta Inga Ekin tarjoilun sisään.
Viitisen minuuttia myöhemmin oli jälleen Kumpulaisen vuoro. Hän katkaisi maalivahti Noora Kolun avauksen ja pääsi sijoittamaan pallon tyhjiin.
Vain hetkeä myöhemmin kapteeni Roosa Toivanen kasvatti jälleen johtoa puskemalla Wilma Forsblomin lähettämän kulmapotkun sisään.
26. minuutilla Kumpulainen sai hattutemppunsa täyteen rangaistuspotkusta ja ennen taukoa maalinteossa onnistui myös Melisa Arifi. Hän sai tuikattua takatolpalta uransa ensimmäisen liigamaalin.
Avausjakson jälkeen tilanne Myyrmäessä oli peräti 7-0.
Toisella nelivitosella maalinteossa onnistuivat vielä Koso toistamiseen ja Elina Mankki, joka kirjasi tililleen kaksi osumaa.
Vaasalaisjoukkueelta ei sunnuntaina onnistunut käytännössä yhtään mikään. VIFK pääsi yrittämään maalintekoa myös rangaistuspotkusta, mutta Vantaan ottelussa ei lisämaaleja nähty.
Lopputulos 10-0.
Kuva: Pasi Aalto