Hyppää sisältöön

Silja Tuominen vaihtoi Tampereen saaristoon – hyökkäävä pelaaja haluaa löytää Åland Unitedissa toissakauden tehovireensä

11.01.2023

Ilveksessä varsinkin kaudella 2021 kovaa jälkeä tehnyt Silja Tuominen pyrkii heiluttamaan maaliverkkoja alkavalla kaudella Ahvenanmaalla.

Silja Tuominen siirtyi kauden päätyttyä Åland Unitedin vahvuuteen. Lahtelaisen FC Kuusysin kasvatti ehti viettää viimeiset kolme kautta Tampereen Ilveksen vahvuudessa.

23-vuotias hyökkäyspään pelaaja viimeisteli kaudella 2021 Ilvekselle peräti 13 liigaosumaa. Tuolla hän jakoi Subway Kansallisen Liigan maalitilaston kolmannen sijan yhdessä Oona Seveniuksen kanssa. Edelle jäivät ainoastaan Gentjana Rochi ja Cassandra Korhonen.

Viime kausi ei vastannut kuitenkaan Tuomisen ja Ilveksen odotuksia. Tamperelaiset eivät yltäneet Mestaruussarjaan ja Tuominen jäi neljään liigamaaliin.

– Viime kausi jäi joukkueen ja itseni osalta hieman pettymykseksi, mutta positiiviset fiilikset kuitenkin päällimmäisenä koko ajastani Tampereella, Tuominen toteaa.

– Ilves oli loistava ympäristö kehittyä ja olen todella kiitollinen ajastani siellä.

Hänen mukaansa oli kuitenkin aika hakea uusia haasteita. Åland Unitedin Tuominen koki ideaaliksi vaihtoehdoksi. Hän pääsee haastamaan itsensä ja tavoittelemaan menestystä joukkueena.

– Uudessa seurassa tavoittelen isoa roolia ja erityisesti tasaista suorittamista itseltäni läpi kauden.

– Hyvät ja odottavaiset fiilikset edelleen. Valinta oli iso ja sen jälkeen pystyin vielä hetken hengähtämään ennen kuin täysi keskittyminen uuteen kauteen alkoi.

Åland Unitedissa on muutamia ennestään Tuomiselle tuttuja pelaajia. Ennen kaikkea hän on vaikuttunut todella lahjakkaista yksilöistä joukkueen sisällä. Tuomisen mielestä tulevan kauden ryhmä rakentuu hyvää vauhtia.

FC Kuusysi on Tuomisen kasvattiseura. Kuva: Tomi Saarivirta

Åland United on kestomenestyjä ja päättynyt kausi toi mukanaan pronssia liigasta ja Suomen Cupin voiton. Ahvenanmaalaiset kuitenkin saavutti parhaan teränsä vasta kauden loppua kohden, kun paljon muuttunut pelaajisto oli hitsautunut yhteen.

Muutoksia on jälleen luvassa hurjasti. Åland Unitedista on lähtenyt paljon pelaajia, ja joukkueen vahvuuteen on liittynyt monia huippupelaajia. Tehoja ryhmästä lähti paljon Kit Loferskin mukana. Tuominen on pelaaja, jonka odotetaan täydentävän yhdysvaltalaisen jättämää tehotyhjiötä.

Ilveksen lisäksi ONS:n paidassa pääsarjatasolla pelannut Tuominen odottaa jo innolla pääsyä kentille uuden joukkueensa kanssa.

– Kyllähän tässä pikku tauon jälkeen kovasti jo odottaa uuden kauden käynnistymistä ja muutenkin uusia kuvioita!

 

Olemme koonneet kaikki toteutuneet pelaajasiirrot yhden uutisen alle.

KATSO KAIKKI PELAAJASIIRROT 2023

Search