Hyppää sisältöön

Sisällissodan jaloista MM-kisoihin ja Subway Kansalliseen Liigaan

01.07.2020

Åland United otti viime viikonlopun kierroksella komean voiton JyPK:stä Jyväskylän harjulla. Yksi joukkueen näkyvimmistä pelaajista oli Ode Fulutudilu, joka viimeisteli ottelussa myös yhden maalin. Fulutudilun tie Åland Unitedin hyökkääjäksi on ollut pitkä ja vaiherikas.

Fulutudilu huippuvireessä Harjulla

Viime lauantain ottelu Jyväskylän Harjulla oli edennyt vasta reilun minuutin, kun Ode Fulutudilu oli lähellä ohjata pallon JyPK:n maaliin. Pallo kuitenkin pomppi niukasti ohi. Muutamaa minuuttia myöhemmin hyökkääjä sai pallon maaliin, mutta tilanne oli paitsio. Tässä välissä Åland United oli kuitenkin onnistunut jo karkaamaan 0-1 johtoon.

11. peliminuutilla Fulutudilu oli jälleen liekeissä. Hän harhautti yhden JyPK pelaajan ja syötti Rosa Maria Herreroksen täysin vapaaksi maalin eteen. Åland United karkasi jo 0-2 johtoon. Kului reilu viisiminuuttinen ja Herreros palautti palveluksen. Fulutudilu pääsi laukomaan kuudentoista kaarelta ja upotti upealla laukauksella pallon verkkoon.

Enempää maaleja ei etelä-afrikkalaiselta ottelussa nähty, mutta show ei missään nimessä hänen osaltaan ollut päättynyt. 65. peliminuutilla JyPK-puolustaja vei käsitorjunnalla Fulutudilulta varman maalin, jonka jäljestä Signy Aarna pääsi laittamaan pilkun maaliin. Ottelun loppupuolella Fulutudilu karkasi läpiajoon vielä kahdesti. Kummallakin kerralla Emelie Johansson pääsi laittamaan Fulutudilun laukauksen kakkospallon maaliin.

Åland United voitti lopulta lukemin 2-6. Ode Fulutudilu oli yksi ahvenanmaalaisten ehdottomista sankareista. Hyökkääjä oli tyytyväinen joukkueensa suoritukseen, mutta toivoi itseltään vielä enemmän.

– Joukkueena tämä oli kauden paras suorituksemme, mutta meillä on silti vielä paljon parannettavaa. Onnistuimme tuomaan kentälle ne asiat, mitä olemme harjoitelleet. Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen, että saan pelata sellaisessa asemassa, jossa pystyn luomaan joukkueelleni tilanteita. Olisin voinut viimeistellä tehokkaammin, mutta onneksi joukkuekaverit olivat aina laittamassa kakkospallon maaliin kun en itse onnistunut.

Pakolaisesta jalkapallotähdeksi

Ode Fulutudilun tie Åland Unitedin tähtihyökkääjäksi on ollut poikkeuksellisen monivaiheinen. Fulutudilu on alunperin kotoisin Kongon demokraattisesta tasavallasta, jossa hän syntyi vuonna 1990. Hän joutui lapsena pakenemaan perheensä kanssa sisällissotaa ja päätyi lopulta Etelä-Afrikkaan Kapkaupunkiin.

– En muista siitä ajasta kaikkea, koska olin hyvin nuori silloin. Muistan kun ihmisiä tuli kotiimme aseiden kanssa. Se ei ollut turvallista aikaa perheellemme. Isäni ymmärsi, että kotimme ei ole hyvä paikka hänen kahdelle tyttärelleen, joten hän halusi viedä meidät jonnekin turvallisempaan paikkaan, Fulutudilu kertoi Ahvenanmaan radion haastattelussa kesäkuun alkupuolella.

Fulutudilu osoittautui lahjakkaaksi jalkapalloilijaksi uudessa kotimaassaan. Hän eteni pelaajana Etelä-Afrikan liigaan ja onnistui saamaan jalkapallostipendin Yhdysvaltoihin Leen yliopistoon.

– Mitä enemmän pelasin, sitä enemmän halusin kehittyä ja tulla paremmaksi. Jalkapallosta tuli hyvin nopeasti intohimoni.

Ensikosketukset Suomifutikseen ONS:ssa

Vuonna 2018 hän sai yhteydenoton Suomesta. Silloin pääsarjatasolla edustanut ONS tarvitsi hyökkääjää. Oululaisen ONS:in riveissä hyökkääjä osoitti ahkeruutta ja nöyryyttä ja kehittyi valtavin harppauksin. Hyvät otteet johtivat kaudeksi 2019 Espanjan liigaan Malagan riveihin.

– Matka ammattilaiseksi oli pitkä. Vaati paljon kärsivällisyyttä, kun asiat eivät tapahtuneet silloin kun halusin niiden tapahtuvan. Minulla oli kuitenkin uskoa siihen, että saan mahdollisuuteni. Luovuttaminen ei ole koskaan ollut minulle vaihtoehto. Kun mahdollisuus sitten tuli, olin valmis.

Kehitys huomattiin myös kotimaassa Etelä-Afrikassa, ja hyökkääjä kutsuttiin myös maan maajoukkueen mukaan vuoden 2019 MM-kisoihin. Maajoukkueessa numerolla kahdeksan pelannut Fulutudilu oli avauskokoonpanossa, kun Etelä-Afrikka kohtasi Le Havren stadionilla Espanjan.

Paluu Suomeen kaudeksi 2020

Lokakuussa 2019 Åland United ilmoitti verkkosivuillaan, että MM-kisatähti Ode Fulutudilu liittyy joukkueeseen kaudeksi 2020. Tuolloin joukkueen päävalmentaja Samuel Fagerholm iloitsi nopean, määrätietoisen ja ahkeran harjoittelijan saamisesta osaksi joukkuetta. Myös Fulutudilu itse on ollut tyytyväinen Suomeen paluuseensa.

– Tuntuu hyvältä olla takaisin. Liiga on kilpailullinen ja tiesin, että täällä tulen haastetuksi ja voin jatkaa kasvua pelaajana.

Nyt yli puoli vuotta myöhemmin on jalkapallofanien vuoro iloita, sillä Fulutudilu on ensimmäisten otteluiden aikana osoittanut olevansa juuri sellainen pelaaja, kun Fagerholm odottikin hänen olevan. Fulutudilu on viimeistellyt kolmessa Subway Kansallisen Liigan ottelussa yhden maalin ja lisäksi syöttänyt kolme maalia.

– Haluan jatkossakin auttaa joukkuettani tekemään maaleja. Tavoitteemme on sijoittua sarjassa paremmin kuin aikaisempina kausina.

Search