Hyppää sisältöön

SMART Internationalization jatkaa PK-35 Vantaan matkassa

17.02.2021

Vuodet vaihtuvat, mutta SMART Internationalization jatkaa Punamustien tukena. Yrityksen kummipelaajana toimii tuttuun tapaan joukkueen monivuotinen luottomaalivahti Velma Oikarinen.

Viime vuosi oli niin yrityksille kuin urheiluseuroillekin haastava. Yrityksiä muun muassa kansainvälistymisessä auttavan SMART Internationalizationin Juha Merinen tiedostaa haasteet hyvin, mutta uskoo parempaan huomiseen. Omassa liiketoiminnassaan hän peräänkuuluttaa ennen kaikkea yhteiskuntavastuullista toimintaa.

– Vuosi 2020 oli jokaiselle kaikilla tavoin täysin uusi haaste, niin myös omalle yritykselleni. Henkilökohtainen haasteeni Covid-19 –pandemian kanssa oli se, että en voinut tavata kumppaneitani, asiakkaitani, sidosryhmiäni – ja läheisiänikin vain hyvin harkitusti. Vantaan Yrittäjien hallituksen jäsenen roolissani tiedän, että aivan liian moni yrittäjä on todella suurien haasteiden edessä. Silti olen sitä mieltä, että tästäkin selvitään yhdessä, Merinen vakuuttaa.

– Itselleni ja yritykselleni kuuluu melko hyvää eli asiakkaani tekevät pitkän tähtäimen liiketoiminnan kehittämistä ja niissä kokonaisuuksissa tuen heidän strategioidensa jalkauttamista. Olen jo vuosia sitten päättänyt tehdä yhteistyötä ja liiketoimintaa ainoastaan sellaisten yritysten kanssa, jotka aidosti fokusoivat esimerkiksi syrjäytymisen ennakointiin ja ehkäisemiseen, kestävään kehitykseen, oppimiseen ja hyvinvointiin.

SMART Internationalization on tukenut PK-35 Vantaata jo usean vuoden ajan. Merisen mukaan yhteistyö nojaa ennen kaikkea yhteisiin arvoihin ja vastuulliseen toimintaan. Joukkue ja pelaajat ovat tulleet hyvin tutuiksi yhteisten kausien aikana.

– Uskon erittäin vahvasti ihmisten aitoon tahtoon ja haluun tehdä yhdessä hyvää yhteiskunnassa. Hyvän tekemisen edellytyksiä ovat esimerkiksi arvot ja jokaisen henkilökohtainen vastuunotto yhteiskunnallisista asioista, kuten esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen. Yhteiset harrastukset, arvot ja yhdessä tekeminen ovat arvokkaampia kuin moni edes oivaltaa, Merinen muistuttaa.

– Se, mitä PK-35 Vantaa omalla toiminnallaan viestii, on juuri sellaista toimintaa, jota haluan olla tukemassa. Olen itse ”pitkän linjan vantaalainen”, joten PK-35 Vantaa on todella luonnollinen valinta ja naisjalkapallo erityisesti siksi, että haluan myös itse rikkoa ”lasikattoja” monien asioiden kohdalla. Olen myös näiden yhteisten toimintavuosien aikana oivaltanut, kuinka hienoja yksilöitä joukkueessa on.

Yhteiset arvot yhdistävät

Merinen on seurannut tyytyväisenä etenkin yrityksensä kummipelaajan Velma Oikarisen otteita. Hyvistä peliotteista huolimatta Merinen muistuttaa, että tärkeimmät arvot löytyvät kuitenkin aina kentän ulkopuolelta.

– Uskon, että jaamme Velman kanssa hyvin samanlaisen arvomaailman. Se miten pelit menevät ja kuka voittaa on itselleni toisarvoista. Huomattavasti merkityksellisempää on se, miten joukkue ja kummipelaajana viestii. Velman avoin, iloinen, myönteinen, ja erittäin ystävällinen persoona on se, mitä suuresti arvostan hänessä, Merinen sanoo.

– Terveiseni Velmalle ovat lyhyet ja yksinkertaiset; pelit menevät miten menevät, mutta asenne ja arvot ratkaisevat elämässä!

Oikarinen arvostaa Merisen ja hänen yrityksensä sitoutumista ja pitkään jatkunutta tukea. Monivuotisen yhteistyön ansiosta pelaajan ja tukijan välille on myös rakentanut henkilökohtaisempi side muun muassa yhteisten video- ja valokuvaussessioiden myötä.

– On kiva päästä jatkamaan yhteistyötä Juhan kanssa myös alkavalla kaudella! On hienoa, että toimintaamme tuetaan näin pitkäjänteisesti, sillä monivuotinen tuki on ollut erittäin arvokasta. Toivottavasti keväällä sarjan alkaessa Juha pääsee taas kentän laidallekin kannustamaan!, Oikarinen kiittelee.

PK-35 Vantaa lähtee uuteen sarjakauteen tavoittelemaan jälleen korkeampia sijoituksia. Oikarinen suhtautuu tulevaan luottavaisena, sillä joukkue on harjoitellut läpi talven laadukkaasti ja hyvällä asenteella.

– Uskon, että sarja tulee olemaan tänäkin vuonna tasainen. On mielestäni ainoastaan hyvä asia, että yksikään peli ei ole helppo, sillä korkea vaatimustaso kehittää. Talvikausi on sujunut hyvin, olemme tehneet joukkueena kovasti töitä ja menneet pelillisesti eteenpäin.

Kansallisen Liigan sarjakausi potkaistaan käyntiin huhtikuun puolivälissä. Vielä tässä vaiheessa kauden alkuun liittyy epävarmuustekijöitä muun muassa yleisörajoitusten kehittymisen suhteen. Yksi asia on kuitenkin varma: kun sarjapelit käynnistyvät yleisön edessä, Merinen on jälleen katsomossa kannustamassa Punamustia.

– Odotan kautta 2021 todella paljon. Koronapandemian aikana lähes kaikki on loppunut ja palan innosta päästä katsomoon – vaikka sitten rajoituksien kera!

Lähde: PK-35 Vantaa

Search