Hyppää sisältöön

Subway Kansallisen Liigan loppusarjojen ohjelmat julkaistu

29.08.2022

Runkosarjan huima päätöskierros loi upean pohjan syksyn ratkaisuhetkille. Subway Kansallisen Liigan Mestaruussarja ja Haastajasarja pyörähtävät käyntiin kutkuttavista lähtöasetelmista 10. syyskuuta. Kausi huipentuu 22. lokakuuta pelattavaan päätöskierrokseen.

Kevät ja kesä tarjosivat jalkapalloviihdettä 18 kierroksen edestä. Sarjaa johtaa hallitseva mestari Kuopion Palloseura neljän pisteen erolla toisena majailevaan HJK:hon. Runkosarjan päätöskierroksella helsinkiläiset hakivat vierasvoiton Kuopiosta, ja mestaruustaistelu heräsi toden teolla henkiin.

Kolmantena sarjataulukossa on vahvan runkosarjan pelannut PK-35 Vantaa. Eroa kärkeen on kymmenen pistettä ja hopeasijaan kuusi.

Vahvasti mitalikamppailussa on myös kestomenestyjä Åland United, joka on ainoastaan kolme pistettä vantaalaisia perässä.

Mestaruussarjan kuusikon täydentävät paikallisvastustajat PK-35 ja HPS.

Nämä kuusi joukkuetta pelaavat yksinkertaisen sarjan. Kolme runkosarjassa parhaiten sijoittunutta saivat kolme kotiottelua ja sijoille 4. – 6. päätyneet joukkueet pääsevät kotinurmelleen kahdesti.

Haastajasarjan nelikko on Ilves, FC Honka, ONS ja NJS. Nämä joukkueet kohtaavat toisensa kahdesti niin kotona kuin vieraissa.

Viimeiseksi jäänyt joukkue putoaa suoraan Naisten Ykköseen ja yhdeksänneksi sijoittuva karsii Ykkösen kakkosta vastaan. Ykkösen voittaja nousee suoraan Subway Kansalliseen Liigaan kaudeksi 2023.

Kaksiosainen liigakarsinta pelataan kauden päätteeksi 26. lokakuuta ja 30. lokakuuta.

Loppukausi välitetään kotikatsomoihin Nelonen Median ja Ylen kautta

– Syksy on jalkapallokauden jännittävintä aikaa ja pääsemme kiinnostavista asetelmista loppukauteen. Seurat ovat tehneet systemaattista työtä sitouttaessaan esimerkiksi Tulevaisuuden tähdet -ohjelman kautta laajasti paikallista yhteisöä otteluihin. Tätä potentiaalia meillä on vielä entistä vahvempaankin kasvuun, Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja sanoo.

Totutusti kauden kaikki ottelut sekä ratkaisuottelut välitetään kotikatsomoihin Nelonen Median Ruutu -palvelun kautta. Myös Yle on välittämässä ratkaisuhetkiä kotikatsomoihin.

Ensimmäinen Ylen kanavilla vapaasti katsottava ottelu pelataan lauantaina 24. syyskuuta, kun HJK ja PK-35 Vantaa kohtaavat Helsingissä.

Otteluohjelman löytää tästä.

Myös Naisten Ykkösen jatkosarjojen ohjelma on julkaistu. Tutustu ohjelmaan täällä.

Alkuperäinen kuva: Kalevi Hämäläinen

Search