Hyppää sisältöön

Sunnuntaina KuPS ja HJK kohtaavat Suomen Cupin finaalissa

29.09.2023

Suomen Cupin finaali pelataan sunnuntaina 1. lokakuuta kello 15.00 Olympiastadionilla. Vastakkain ovat Subway Kansallisen Liigan kärkikaksikko KuPS ja HJK.

Sarjaa johtava kuopiolaisjoukkue eteni finaaliin voittamalla välierävaiheessa Tampereen Ilveksen. HJK peittosi puolestaan PK-35 Vantaan.

Kuopion Palloseuralle finaalipaikka on ensimmäinen laatuaan ja viime kaudet kotimaista pääsarjaa hallinneelta joukkueelta puuttuu siis Suomen Cupin voitto.

KuPS-kapteeni Gentjana Rochi on ehtinyt nostamaan Subway Kansallisen Liigan mestaruuspokaalia jo muutamaan otteeseen. Hän on myös ollut sarjan maalikuningatar useampaan kertaan. Sunnuntain finaalilta hän odottaa silti paljon.

– Olen saavuttanut paljon Suomessa. En ole kuitenkaan Suomen Cupin finaalissa ollut aiemmin ja luonnollisesti sen voitto puuttuu myös. Tämä on siis minulle iso asia ja varmasti myös koko joukkueelle, toteaa Rochi Suomen Cupin lehdistötilaisuudessa.

Pauliina Miettinen nappasi valmennusvastuun Kuopiossa kesken kauden. Hän korvasi sairaslomalle jääneen Ollipekka Ojalan.

Kauteen on mahtunut paljon, mutta Miettisen luotsaama KuPS johtaa sarjaa, Mestarien liigan miniturnauksessa kaatui huippukova HB Köge, vaikka jatkopaikka jäikin lopulta haaveeksi. Myös Suomen Cupissa peli on kulkenut.

– Hyvin mielenkiintoinen kausi on ollut. Itse tosiaan hyppäsin mukaan kesken kauden ja sain ryhmän naisia. Onhan se ollut haastavaa, mutta todella kivaa. Hyvin olemme pärjänneet tähän mennessä, Miettinen pohtii.

– Ihan hyvä kausi toistaiseksi ja odotetaan tuota sunnuntaita, että pääsemme antamaan revanssin HJK:lle. Paremmin on mennyt oikeastaan kuin ajattelin. Valmentajanvaihdokset kesken kauden eivät ole koskaan helppoja.

HJK oli myös viime syksynä Suomen Cupin finaalissa. Tuolloin Åland United oli parempi 2-0-lukemin. Joukkueen kapteeni ja luottotoppari Mimmi Nurmela on tärkeässä roolissa nuoressa HJK-ryhmässä.

Hän kertoo pyrkivänsä omalla esimerkillään niin kentällä kuin sen ulkopuolella luomaan hyvää tunnetilaa ja voitontahtoa joukkueelleen. Kapteenina Nurmela tähtää siihen koko kauden mitassa, mutta sunnuntaina on edessä erityinen päivä, erityisessä miljöössä.

– Joka kerta, kun tulee Olympiastadionille, niin siitä saa tiettyä lisälatausta. Se on historiallinen paikka, jossa on nähty suuria otteluita ja kisoja. Siitä tulee heti lisää fiilistä ja on todella hienoa, kun voi pelata siellä, sanoo Nurmela.

– Tulee varmasti tiukka, tasainen ja tunteikas ottelu.

KuPS ja HJK ovat kohdanneet kauden aikana neljästi aiemmin. Kolmesti Subway Kansallisessa Liigassa ja kerran Kansallisen Cupin finaalissa. Helsinkiläiset ovat vieneet kamppailuista kolme.

HJK:n päävalmentajan Arttu Heinosen mukaan osatekijänä on HJK:n nuori ja ennakkoluuloton joukkue, joka ei pelkää Kuopion Palloseuran tasoisen ryhmän kohtaamista, vaan pikemmin omaa nälkää ja halua voittaa. Sunnuntain finaalista hän odottaa erittäin kovatasoista peliä.

– KuPS on todella hyvä joukkue ja johtaa sarjaa. Olemme kuusi pistettä heitä perässä. Keskinäisissä otteluissa on ollut kaksi laadukasta joukkuetta vastakkain. Tulokset voivat vaihdella ja KuPS kävikin hakemassa meitä vastaan Bolt Arenalla voiton kesällä. Keväällä olimme tehneet samanlaisen voitokkaan visiitin Kuopioon, kertoo Heinonen.

Olympiastadionilla nähdään sunnuntaina sarjan viime kauden kärkikaksikko, jotka ovat samoilla sijoilla myös tällä hetkellä. Kumpikin janoaa Suomen Cupin voittoa.

Ottelu esitetään suorana niin Ruutu-palvelun kuin JIM-kanavan välityksellä.

Miesten Suomen Cupin finaali pelataan lauantaina 30. syyskuuta kello 16.00 Olympiastadionilla. Vastakkain asettuvat FC Honka ja Ilves.

Artikkelikuva: Riku Laukkanen

OSTA LIPUT TÄSTÄ

Search