Hyppää sisältöön

Täysi Tammelan Stadion todisti Helmareiden hienoa esitystä

05.06.2024

Helmarit jatkoi tiistaina EM-karsintaurakkaansa loppuunmyydyn Tammelan Stadionin nurmella. Toinen ottelu Hollantia vastaan päättyi tasapeliin.

Suomi ja Hollanti kohtasivat tiistaina toistamiseen EM-karsinnoissa. Edellinen ottelu päättyi Hollannin 1-0-kotivoittoon. Tammelan loppuunmyyty katsomo pääsi todistamaan Helmareiden erinomaista esitystä.

Ottelu oli tasainen ja avausjaksolla tilanteita syntyi kumpaankin päähän kenttää. Hollanti siirtyi 17. peliminuutilla johtoon Lineth Beerensteynin osumalla. Myös aiemmassa kohtaamisessa osunut kärkipelaaja pääsi Tinja-Riikka Korpelan avauksen tielle ja pallo kimposi Suomen kannalta epäonnekkaasti aina maaliin asti.

Toiselle nelivitoselle Helmarit tuli kovalla asenteella jahtaamaan tasoitusosumaa. Suomi oli hallitseva osapuoli ja yleisön tuen sekä vaihtojen kautta paine Hollannin puolustusalueella kasvoi kasvamistaan.

Lopulta Jutta Rantala räjäytti kotiyleisön riemukkaisiin tuuletuksiin. Ria Öling alusti ja Rantala täräytti vasemman jalan laukauksen rangaistusalueen rajan tuntumasta vasempaan yläkulmaan.

Suomi haki vimmatusti voitto-osumaa tämän jälkeen. Muun muassa Olga Ahtisella oli mahdollisuus viedä Helmarit edelle maalin edustalta, mutta laukaus suuntautui yli maalin.

Pisteet jaettiin Tammelassa lukemin 1-1.

Kuva: Riku Laukkanen

Search