Hyppää sisältöön

Tiistaina pelataan Ilveksen ja HPS:n välinen ottelu

26.07.2021

Tiistaina Subway Kansallisessa Liigassa nähdään kiinnostava ja todennäköisesti tasainen ottelu, kun HPS matkustaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Ottelu oli alun perin merkitty pelattavaksi toukokuussa, mutta se jouduttiin siirtämään. Ottelussa on kovat panokset, sillä pisteet olisivat todella tärkeitä molemmille joukkueille taistelussa sarjapaikan säilyttämisestä sekä yläloppusarjan tavoittelusta, jota molemmat joukkueet tavoittelevat. Joukkueiden kohtaaminen on kauden ensimmäinen.

Ilves pitelee sarjataulukon toiseksi viimeisintä eli yhdeksättä sijaa yhdeksällä pisteellään. Ilveksellä tuntuu kuitenkin olevan hyvä vauhti päällä, sillä joukkue on kärsinyt tappion vain yhdessä pelissä viimeisten viiden ottelun joukosta. Pisteitä tamperelaiset lähtevät varmasti tiistainkin ottelusta hakemaan ja kotijoukkueelle maistuisi varmasti parhaiten täysi pistepotti, sillä kolmella pisteellä Ilves nousisi sarjataulukossa HPS:n ja PK-35:n ohi sijalle seitsemän. Ilveksen parhaana maalintekijänä on kunnostautunut keskikenttäpelaaja Silja Tuominen seitsemällä osumallaan ja Tuomisen lisäksi Lotta Lähteenmäen otteita hyökkäyspelin rakentelussa ja murtautumisessa kannattaa seurata. Ilves on saanut kauden edetessä rutkasti lisää rohkeutta ja luovuutta hyökkäyksiinsä ja on onnistunut viemään pisteitä sarjataulukossa yläpuolellaan olevilta joukkueilta. Erityisen ilahduttava oli 2–2-tasapeli hallitsevaa mestaria Åland Unitedia vastaan, mutta tämän lisäksi takana on tasapeli FC Honkaa vastaan ja viimeisimpänä täydet kolme pistettä PK-35:ttä vastaan pelatusta ottelusta perjantailta.

HPS kärsi perjantaina 2–0-tappion FC Honkaa vastaan, mutta edeltävistä otteluista helsinkiläiset olivat tasanneet pisteet molempia Punamustia vastaan. Ennen Honka-ottelua HPS:n päävalmentaja Toni Anttila kertoi haastattelussa olevansa tyytyväinen siihen, kuinka joukkueen peli on mennyt eteenpäin kauden edetessä ja maalejakin on saatu tehtyä. Isossa kuvassa erityisesti joukkueen puolustuspelaaminen on parantunut merkittävästi. HPS:n haasteena on vielä hyökkäyspelin rakentelu ja maalintekopaikkojen luominen. Tähän mennessä tehdyt 12 osumaa jakautuvat yhdeksän eri pelaajan viimeistelemiksi, joten aivan selkeää maalikuningatarta joukkueesta ei ole löytynyt. Joukkueen kapteeni Aino-Marja Lehtinen on tehnyt kolme ja Emilia Ukkonen kaksi maalia. Erityisesti hyökkäyksen työmyyrä Piipa Kämppi voi olla potentiaalinen maaliverkon heilauttaja, jos hänelle paikkoja tarjoutuu. Tilastot kuitenkin kertovat toisaalta sen, että melkein kuka vain kokoonpanosta voi nousta ottelun ratkaisijaksi.

Kummallakaan joukkueella ei ole montaa päivää otteluiden välissä. Ilveksen edellinen ottelu pelattiin lauantaina ja HPS pelasi perjantaina. Ilveksen päävalmentaja Anssi Ylinen ei ole huolissaan omiensa lyhyestä palautumisjaksosta ja avaa seuran verkkosivuilla pelaajille annettuja ohjeita.

–  Lauantain pelin jälkeen annoin pelaajille ohjeeksi juoda ja syödä hyvin sekä nukkua pitkät yöunet. Maanantaina vedetään normaalia kevyempi harjoitus. Kyllä 72 tuntia on fysiologisesti riittävä aika palautua. Varsinkin voiton jälkeen se riittää, kun ei tarvitse kasata itseään tappion jälkeen.

Ilveksen ja HPS:n välinen ottelu potkaistaan käyntiin tiistaina Kaupissa klo 19:00. Nähtäväksi jää, painaako viikonlopun ottelut vielä jommankumman joukkueen jaloissa. On myös kiinnostavaa seurata kumpi onnistuu hallitsemaan palloa enemmän ja luomaan painetta hyökkäyspäätyyn sekä suojelemaan omaa maaliaan. Täydellä pistepotilla kumpi vain joukkueista on lähempänä taistelusta paikasta sarjan kuuden parhaan joukkueen kanssa yläloppusarjassa, kun taas häviöllä alaloppusarja ja vaara mahdollisista karsinnoista painostaa kierros kierrokselta enemmän.

Kuva: Kalevi Hämäläinen

 

 

Search