Hyppää sisältöön

TiPS:lle kaksi uutta sopimusta

18.01.2020

Koko aiemman uransa Kuopiossa pelannut maalivahti Elsa Sulku siirtyy TiPS naisten edustusjoukkueeseen. Sulku on edustanut aiemmilla kausilla Kuopion Palloseuraa, Pallokissoja ja Kufu98:a.

– Olen tosi tyytyväinen sopimukseen. Halusin Naisten Liigan jengiin, jossa pelin vaatimukset on korkealla. ”Pade” sekä koko valmennustiimi oli minusta vakuuttava. Joukkue etsi vielä yhtä veskaria ja nyt meillä on mielestäni monipuolinen kolmikko taistelemaan peliajasta. Minulle tilanne on uusi, kun pelaan ensi kertaa Kuopion ulkopuolella. Odotan malttamattomana, että pääsen muuton myötä pian joukkueen mukaan valmistautumaan kovaan kesään, toteaa Sulku TiPS:n sivuilla.

– Elsa on ulottuva ja hyvin vaikeasti ohitettava veskari, joka mahtavan persoonansa ansiosta myös sopii joukkueeseemme hienosti, summaa päävalmentaja Pauliina Miettinen.

TiPS-ystäviä vahvalla pelillään ja maaleilla viime kaudella ilahduttanut Roosa Ariyo on mukana TiPSin naisten liigajoukkueessa myös kaudella 2020. Ariyo teki viime kaudella kuusi liigamaalia. Tehot olivat kohdallaan erityisesti elokuisessa vieraspelissä Oulussa, missä Ariyo iski hattutempun ONS:n verkkoon. Tuon ONS-pelin jälkeen Ariyo lähtikin loppusyksyksi Yhdysvaltoihin jatkamaan opiskelua University of Bridgeportissa Connecticutissa.

Ariyo on ennen Tikkurilaa pelannut Naisten Liigaa Hongan riveissä kausilla 2012-2014. Liigakausien jälkeen hän on pelannut myös Ruotsissa (Jitex) ja Yhdysvaltain yliopistosarjoissa.

– On mukava palata pelaamaan Tikkurilaan. Odotan innolla tulevaa kautta, ja toivon onnistumisia sekä joukkueelta että henkilökohtaisesti, kertoo Ariyo sopimuksen allekirjoituksen hetkellä.

– Roosa on yksi vaarallisimpia hyökkääjiä maassamme. Loistava työmoraali ja suunnaton halu mennä eteenpäin ja kehittyä siten pelaajana. Roosa on siis täydellinen pelaaja joukkueeseemme, pohtii Miettinen pelaajan vahvuuksista.

Lähde: TiPS:n kotisivut

Search