Hyppää sisältöön

Tiukka kärkikamppailu Kuopiossa kääntyi loppuhetkillä HJK:n voitoksi

09.05.2024

Subway Kansallisen Liigan torstai piti sisällään kärkiottelun KuPSin ja HJK:n välillä. Todella tasainen ottelu päättyi lopulta helsinkiläisjuhliin.

Väre Areenalle oli saapunut seuraamaan Kuopion Palloseuran kotiavausta 738 katsojaa, jotka pääsivät todistamaan erittäin tiukkaa taistelua kotijoukkueen ja HJK:n välillä.

Alkuhetkiä hallitsi vierasjoukkue, joka tuli otteluun tutun aggressiivisella ja rohkealla prässipelaamisellaan. HJK piti yllä kovaa tempoa ja KuPS joutui ensimmäiset parikymmentä minuuttia ottamaan lähinnä vastaan.

Kamppailun edetessä kotijoukkue pääsi paremmin peliin sisään ja sai luotua painetta myös HJK-puolustukselle. Varsinkin oikean laidan kautta KuPS sai löydettyä tiloja vieraiden linjan selustasta. Avausnelivitosella Gentjana Rochilla oli muutamakin hyvä vetopaikka rangaistusalueen sisällä, mutta laukaukset eivät onnistuneet aivan pohjoismakedonialaisen toivomalla tavalla.

Vastavuoroisesti HJK:lla oli myös omat maalipaikkansa. Milja Kiviranta pääsi liukumaan maalin edustalla palloon, mutta kurotus suuntautui hivenen ohi tyhjänä ammottaneen KuPS-maalin.

Kokonaisuudessaan torstain ottelussa ei vaarallisia maalipaikkoja ollut liiaksi asti. Kumpikin joukkue puolusti tiiviisti ja viimeiset syötöt sekä laukaukset eivät onnistuneet useammissa tilanteissa.

Kamppailun luonne oli kärkiottelulle tyypillinen. Pallollisiin pelaajiin iskettiin todella kovaa kiinni ja ylimääräistä tilaa ei kentällä juuri ollut.

Yhden kerran pallo kuitenkin päätyi maaliin asti. Ottelun 85. peliminuutilla HJK sahasi KuPS-puolustuksen välistä pienin syötöin rangaistuspilkun tuntumaan, josta Lilli Halttunen liukui pallon sisään.

KuPS ei saanut suurempaa kirivaihdetta tämän jälkeen enää aikaiseksi ja pisteet matkasivat Helsinkiin.

Kuva: Niklas Pehkonen

Search