Hyppää sisältöön

TPS palasi voittojen tielle – KuPS jatkoi hurjaa putkeaan

12.08.2023

Lauantaina pelattiin niin Espoossa kuin Kuopiossa. TPS ja KuPS olivat voitokkaita.

Subway Kansallisen Liigan lauantai sisälsi kaksi huippuottelua. Pelit alkoivat Tapiolan urheilupuistosta. FC Honka sai vieraita Turusta TPS:n muodossa.

Tunnustelevien alkuminuuttien jälkeen kuparisen rikkoi vierasjoukkue. Rajaheitto hyökkäysalueella ja TPS-kärki Laura Linnala otti pallon haltuun ja kääntyi suoraviivaisesti. Nopea laukaus, joka sujahti takakulmaan.

Katso maali alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Kotijoukkue laukoi avausjaksolla ahkerasti. Maalitilanteita oli useita, mutta todella vaarallisia paikkoja ei kuitenkaan Inkeri Niemen vartioimalle maalille juurikaan syntynyt.

Toisella puoliajalla FC Hongan luoma paine kasvoi entisestään kamppailun lähestyessä loppuaan. Muun muassa ensimmäiset Subway Kansallisen Liigan peliminuuttinsa sitten kesäkuun kerännyt Jackie Altschuld esiintyi edukseen tultuaan vaihdosta sisälle. Yhdysvaltalainen riisti palloja ja pääsi tekopaikoillekin.

Tarina oli kuitenkin pitkälti sama läpi ottelun espoolaisittain. Viimeiset ratkaisut jäivät hivenen ponnettomiksi. FC Honka hallitsi kenttätapahtumia, TPS puolusti tiiviisti ja osui kertaalleen. Näin pisteet Turkuun. Voitto oli turkulaisjoukkueen ensimmäinen sitten 10. kesäkuuta pelatun HJK-vieraspelin.

Tunti Espoon ottelun alkamisen jälkeen vihellettiin käyntiin kamppailu myös Kuopion Väre Areenalla. KuPS ja Åland United iskivät yhteen kärkiottelussa.

KuPS haki aktiivisesti nopeaa avausmaalia ja iski varsinkin keskialueen pallonriistoista nopeasti vastaan. Kotijoukkue saikin luotua ensimmäisten kahdenkymmenen minuutin aikana joitakin tilanteita, mutta viimeistely-yritykset jäivät hivenen voimattomiksi.

Ahvenanmaalaiset puolustivat tarkasti varsinkin omaa rangaistusaluettaan. Vastaiskuihin Åland United ei kiirehtinyt vaan pyrki selvästi saamaan myös pallonhallintajaksoja.

Muutamia kertoja avausnelivitosella vieraat kuitenkin iskivät nopeasti. Kummallakin kerralla asialla oli Olivia Ulenius, joka aiheutti ongelmia KuPSin laitapuolustukselle niin oikealla kuin vasemmalla. Keskityksistä ei kuitenkaan huippuvaarallisia maalitilanteita kehittynyt.

Näytti vahvasti siltä, että maalittomassa tasatilanteessa edettäisiin tauolle, mutta sitten alkoikin kaukolaukaus-näytös.

39. minuuttia kellossa ja Emmi Sirenin vasen jalka heilahti. Pallo etuyläkulmaan yläriman kautta. Neljä minuuttia myöhemmin japanilaispelaaja Yuuka Kurosaki esitteli omaa vasenta jalkaansa. Ensimmäinen osuma KuPS-paidassa oli varsin tyylikäs. Katso maali alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Toisella puoliajalla ei varsinaista jännitettävää enää loppujen lopuksi ollut.

Avauspuoliaika oli tasainen ja myös Åland United oli pelissä mukana. Vieraat onnistuivat puolustamaan kuopiolaiset pois aivan vaarallisimmilta maalipaikoilta ja hakivat tilaisuuden saadessaan itsekin tilanteita. Lopun kaksi upeaa kaukolaukausta todennäköisesti murensivat jossain määrin vieraiden pelisuunnitelman.

Toinen nelivitonen oli kuitenkin varsin täydellisesti KuPSin kontrollissa. Åland United ei kyennyt luomaan juurikaan uhkaa kotijoukkueen maalille ja vastavuoroisesti Kuopion Palloseuralla ei ollut kiirettä tehdä lisäosumia. Pari sellaista kuitenkin vielä nähtiin. Anni Hartikainen pääsi irti vasemmalta ja syötti maalin edustalle Roosa Ariyolle, joka liukui pallon verkkoon.

Viitisen minuuttia ennen kamppailun loppua iski vielä Gentjana Rochi. Pallo pelattiin pohjoismakedonialaiselle oikealle laidalle. Rochi haastoi kohden keskustaa ja pääsi lopulta kääntämään pallon etukulmasta ohi Jessica Kiviahon. Katso maali alta. Mikäli video ei näy, klikkaa tästä.

Ottelu Kuopiossa päättyy 4-0-kotivoittoon. Näin KuPS kasvatti eron sarjakakkosena olevaan ahvenanmaalaisryhmään yhdeksään pisteeseen. Åland Unitedilla on toki yksi ottelu vähemmän pelattuna.

KuPS on voittanut nyt 11 kilpailullista ottelua putkeen. Edellinen tappio oli juuri Åland Unitedille toukokuun lopulla.

Artikkelikuva: Janne Hirvensalo

Search