Hyppää sisältöön

TPS:n valmennusryhmä tulevalle kaudelle on koossa

11.03.2020

TPS:n päävalmentajan pestiin palannut Sami Haltia kertoi seuran haastattelussa, millaisen valmennusryhmän kanssa hän joukkuetta tulevalle kaudelle luotsaa.

Oli hienoa palata takaisin ja meillä on ihan ehjä talven harjoituskausi nyt takana. Odotan ihan luottavaisin mielin liigakauden alkua. Pelaamme ennen sarjakauden alkua vielä kaksi harjoitusottelua JyPK:iä vastaan. Ensimmäinen peli on ensi lauantaina Paimiossa ja sen jälkeen menemme vielä Jyväskylään. Sen jälkeen meidän pitäisi olla valmiita liigakauden alkuun. Totta kai pelissä on vielä hiomista yksityiskohtien kanssa, mutta niin kai tässä vaiheessa vielä saakin olla.

Haltia saa myös tuekseen ja avukseen mieleisensä valmennusryhmän. Kakkosvalmentajan pestin ottaa vastaan Eurasta kotoisin oleva Jari Rantala, joka on toiminut tyttöjen aluevalmentajana Suomen Palloliiton Länsi-Suomen Piirissä.

Saamme Jarin mukana arvokasta pitkän linjan valmennuskokemusta sekä loistavaa pelinäkemystä joukkueen taustalle. Olen erittäin tyytyväinen, että hän lähti mukaan.

Joukkueen fysiikkavalmentajana toimii Simone Lucchesi. Italialainen Lucchesi on viimeisen päälle ammattimies, joka huolehtii molempien TPS:n edustusjoukkueiden fysiikkavalmennuksesta. Hänellä on valmentajana taustaa muun muassa italialaisten Sampdorian ja SS Lazion Serie A -joukkueista sekä New York Cosmosin organisaatiosta Yhdysvalloista. Lucchesin eleetön ja vaatimaton tyyli on tehnyt vaikutuksen myös Haltiaan.

 Hänellä on aivan huimat meriitit, mutta niin vaan mies astelee vaatimattomasti harjoituksiin ja hoitaa hommansa aina viimeisen päälle. Todellinen ammattilainen.

Joukkueen maalivahtivalmennuksesta vastaa tällä kaudella Mikko Känkänen, joka tuli Palloseuran miesten edustusjoukkueen maalivahtivalmentajaksi viime vuonna. Salosta kotoisin oleva Känkänen viritti Palloseuran miesten edustusjoukkueen maalivahdit viime kaudella Veikkausliiganousuun asti. Känkänen saa avukseen seuran oman luottomaalivahdin, Siiri Välimaan.

Myös tämä osasto toimii erinomaisesti ja uskon, että se myös näkyy tulevan kauden aikana. Mikko vastaa kokonaisuudesta ja Siirin vastuulla ovat oman pään erikoistilanteet.

Voit lukea haastattelun myös TPS:n  sivuilta.

Search