“Tuskin siellä kukaan on lomaillut” – Ella Vanhanen avaa KuPS:in valmistautumista kauteen 2020
Kauteen 2020 valmistautuminen on kärsinyt kaikilla joukkueilla koronarajoitteista. Monissa joukkueissa haasteita harjoitteluun ovat tuoneet myös valmennuksen ja joukkueenjohdon lomautukset. Kuopiossa tilanne on ollut siinä mielessä hyvä, että joukkueella on ollut mahdollisuudet harjoitella pienryhmissä. Ella Vanhanen uskoo joukkueensa olevan valmis kauden alkuun.
– Kyllä mä uskon, että olemme valmiita. Olemme treenanneet pienemmissä ryhmissä ja pitäneet sitä kautta kuntoa yllä.
Vaikka Vanhanen kokee KuPS:in olleen hyvässä asemassa harjoittelun suhteen, muistuttaa hän kuitenkin, että kaikki Kansallisen Liigan pelaajat ovat omalla tahollaan harjoitelleet ahkerasti.
– Tuskin siellä kukaan on lomaillut. Mutta osa on joutunut tekemään täysin omatoimista.
Valmistautuminen kauteen on KuPS:issa sujunut Vanhasen mukaan hyvin. Pre season on ollut pitkä, ja sen aikana on pystytty pitämään tuntumaa palloon hyvin yllä.
– Onhan meillä ohjelmat vaihtuneet ja muutoksia on tullut, mutta on se ollut helpottavaa, että on päästy treenaamaan pienryhmissä. Pääpaino on ollut juoksemisessa ja fysiikassa.
Vanhanen uskoo KuPS:in olevan tiukasti kärkikahinoissa mukana kaudella 2020. Vaikka kaikki KuPS:in pelaajat eivät ole ammattilaisia, on tekeminen joukkueessa Vanhasen mukaan hyvin ammattimaista ja pelaajille on luotu hyvät olosuhteet. Viime kauteen verrattuna joukkueella on selkeämpi yhteinen pelitapa. Kehitys näkyi selvästi jo Suomen Cupin peleissä, jossa KuPS onnistui voittamaan hallitsevan mestarin HJK:n. Tämä loi uskoa tulevaan kauteen koko joukkueelle.
– Odotukset ovat korkealla. Olemme tehneet pre seasonilla kovasti töitä. Meillä on todella kova joukkue.
Lähde: Mölymäki-podcast