Hyppää sisältöön

Valtteri Kumpuniemi on uusi KuPS-valmentaja

10.10.2023

Palloliiton läntisen alueen aluevalmentaja Valtteri Kumpuniemi siirtyy Kuopion Palloseuran naisten edustusjoukkueen päävalmentajaksi.

Kuopion Palloseura juhlii tällä kaudella tuplamestaruutta. Nyt katseet on Kuopion suunnalla siirretty osittain jo tulevaan.

Ensi kaudella kuopiolaisryhmää valmentaa Valtteri Kumpuniemi, joka on toiminut viimeiset kaksi ja puoli vuotta Palloliiton läntisen alueen aluevalmentajana.

Lisäksi hän on vaikuttanut nuorten olympiavalmentajana Tampereen hybridiakatemiassa. Kumpuniemi on myös kuulunut Arttu Pitkäkankaan valmennustiimiin U19-tyttöjen maajoukkueessa.

Kumpuniemi kertoo kokevansa kiitollisuutta ajastaan Palloliitossa.

– Aika Palloliitossa ollut todella antoisaa ja opettavaista. Toimiminen aluevalmentajana, nuorten maajoukkuevalmentajana ja akatemiajohtajana Tampereella kehittivät minua ison valmennustiimin johtamisessa, urheilutoiminnan tiedolla johtamisessa ja asiantuntijoiden hyödyntämisessä pelaajien kokonaisvaltaisessa kehittämisessä, Kumpuniemi sanoo.

– Ihmiset Palloliitossa ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen työmoraalillaan ja ammattitaidollaan. Olen todella kiitollinen ja ylpeä mahdollisuudesta työskennellä Palloliitossa. Monessa seurassa on myös hyvä tekemisen meininki, mutta kehittymistä pitää tavoitella kaikkialla suomalaisessa jalkapallossa.

Kumpuniemi ottaa valmennusvastuun Kuopiossa Ollipekka Ojalan ja Pauliina Miettisen menestyskausien jatkoksi.

– Kuopion Palloseurasta odotan uutta haastetta urallani, johon tartun todella innokkaana. Edeltävät päävalmentajat Opo ja Pade ovat tehneet hyvää työtä sekä menestyneet. Isot saappaat ovat täytettävänä, mutta niin sen pitää ollakin, kun pelataan Suomen huipulla, kertoo Kumpuniemi.

– Olen ollut kova tekemään töitä, tavoitteena on aina avoin, suora ja työteliäs toimintakulttuuri. Treenataan kovempaa kuin pelit, jotta saadaan sellainen vaste, joka puskee meitä kehittymään yksilöinä ja joukkueena entistä enemmän. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että KuPS on ammattimainen organisaatio, joka haluaa edelleen kehittyä.

Palloliiton huippujalkapallopäällikkö Marianne Miettinen on iloinen Kumpuniemen saamasta mahdollisuudesta.

– Tämä on hieno askel Valtterin uralla ja olen iloinen hänen puolestaan, että hän pääsee vuoden 2023 tuplamestarin ruoriin, kertoo Miettinen.

– KuPS tulee saamaan Valtterissa sisältöosaajan, kovan työmoraalin omaavan ja kehittymisnälkäisen valmentajan. Koko tyttöjen maajoukkue- ja pelaajakehitystiimi toivottaa Valtelle menestystä uuteen haasteeseen.

Kumpuniemi aloittaa uudessa tehtävässään vuoden lopussa. Sopimus kattaa kauden 2024 ja siinä optio kaudesta 2025.

Kuva: Ilves

Search