Hyppää sisältöön

Vappuviikonlopun kierros alkaa perjantaina kahdella huippuottelulla

28.04.2023

Erittäin tasaisissa merkeissä alkanut Subway Kansallisen Liigan kausi jatkuu viikonloppuna. Perjantaina pelataan kaksi kamppailua ja loput kolme ovat luvassa lauantaina.

Pe 28.4. klo 18.30 Ilves – TPS

Vappuviikonloppu sisältää paljon huippujalkapalloa. Subway Kansallinen Liigan kierros alkaa Tampereella perjantaina 28. huhtikuuta.

Kotijoukkue Ilves saa vastaansa Turun Palloseuran. Sarjanousija Turusta on aloittanut kautensa vahvasti. Tuloksena hieno vierasvoitto PK-35:ta vastaan ja 1-1-tasapeli mitalitaistoon povatun HPS:n kanssa.

Ilves on pelannut kaksi tasapeliä. Pisteet jaettiin niin PK-35 Vantaan kuin PK-35:n kanssa.

Joukkueet pelasivat talvikaudella samassa Kansallisen Cupin lohkossa. Tuolloin TPS vei pidemmän korren kummassakin kohtaamisessa.

Ottelut olivat vähämaalisia, mutta tamperelaiset eivät kyenneet maalintekoon fyysistä ja organisoidusti puolustanutta TPS-ryhmää vastaan.

Maaleja tuskin nähdään Kaupissakaan tukuittain. Myös Ilveksen peli perustuu tiiviiseen koko joukkueen puolustuspelaamiseen. Molemmat joukkueet ovat päästäneet kauden ensimmäisissä otteluissaan ainoastaan yhden maalin.

Seuraa heitä:

Tuuli Viinikka, Ilves

Laitapelaaja on suuressa roolissa, kun Ilves pyrkii iskemään pallonriistoista vastaan. Läntisen alueen vuoden tyttöpelaajaksi vastikään valittu Viinikka on nopea ja haastamiskykyinen pelaaja. Hän viimeisteli viikko sitten tamperelaisten kauden avausosuman.

Sanna Porali, TPS

Uutena nimenä TPS-pelaajistoon liittynyt puolustaja on tuonut jo valmiiksi fyysiseen ryhmään lisää rutiinia sekä tilannekovuutta. Porali on myös vahva pääpelaaja ja tekikin HPS-pelistä kulmapotkusta TPS:n avausmaalin.

Pe 28.4. klo 19.00 PK-35 Vantaa – FC Honka

Perjantain toinen ottelu ja Nelonen Ruutu -viikon peli pyörähtää käyntiin Myyrmäen Jalkapallostadionilla kello 19.00.

Kotijoukkue avasi voittotilinsä viime kierroksella Oulussa ONS:n vieraana. Avauskierroksella tuloksena oli maaliton tasapeli Ilvestä vastaan.

Nyt PK-35 Vantaa hakee ensimmäistä kotivoittoaan, kun vastaan asettuu FC Honka.

Espoolaisten kaudenalku on ollut kovin mahdollinen, mutta Honka on pelannut erittäin hyvin kahta suursuosikkia vastaan. Avauskierroksella kaatui HJK ja kotiavauksessa espoolaisnippu piti hallitsevan mestarin KuPSin todella tiukoilla. Lopputuloksena 1-2-tappio.

PK-35 Vantaan ja FC Hongan kohtaamiset ovat tavanneet olla viihdyttäviä ja erittäin tasaisia. Samaa on odotettavissa myös perjantaina.

Kotijoukkueen pelaajistossa on ollut vammoja ja sairasteluja, mutta hiljalleen viime kaudella neljänneksi sijoittunut PK-35 Vantaa alkaa saamaan myös leveyttä penkilleen.

Honka on osoittanut avauskierroksilla, että korkealla prässipelaamisellaan ja vastaiskuillaan nuori joukkue kykenee aiheuttamaan ongelmia sarjan suurimmillekin suosikeille.

Seuraa heitä:

Liina Tervo, PK-35 Vantaa

Huippunopea ja vahva laitapelaaja ei ole vielä ehtinyt avaamaan maalitiliään Subway Kansallisessa Liigassa, mutta heti avauskierroksesta asti Tervo on aiheuttanut ongelmia vastustajien puolustuksille. Ennakkoluuttomasti haastava ja aktiivisesti puolustuslinjan takaa ja väleistä tiloja hakeva pelaaja tulee erottumaan myös perjantaina uudella kotinurmellaan.

Jackie Altschuld. FC Honka

Kauden alla espoolaisten kanssa kuukauden verran harjoitellut yhdysvaltalainen on osoittanut välittömästi osaamistaan. Keskikentällä huippuotteita esittänyt Altschuld riistää palloja, rytmittää peliä ja rakentaa nopeilla syötöillään tilanteita Hongan nopeiden hyökkäyspelaajien kautta.

La 29.4. klo 14.00 KuPS – HPS

Kierroksen kaikki kolme muuta kamppailua pelataan lauantaina kello 14.00 alkaen. Kuopion Väre Areenalla KuPS saa vieraakseen HPS:n.

Kotijoukkue on ainoana sarjassa voittanut molemmat pelaamansa sarjaottelut tällä kaudella. Myös HPS lähtee Kuopioon tappiottomana voitto ja tasapeli sarakkeessaan.

Joukkueet kohtasivat Kansallisen Cupin puolivälierissä. Tuolloin KuPS voitti 5-2, mutta HPS kykeni aiheuttamaan vastaiskuillaan ja rohkealla pelillään ongelmia hallitsevalle mestarille.

Kupletin juoni lienee lauantaina samankaltainen. KuPS kontrolloi enemmän pelitapahtumia ja palloa, mutta HPS iskee välittömästi, kun haistaa mahdollisuuksia riistoille ja vastaiskuille.

Hallitsevan mestarin tälle kaudelle hieman uusiksi mennyt puolustus saa olla tarkkana, mutta vastavuoroisesti HPS ei voi KuPSin hurjan hyökkäysmateriaalin edessä ottaa ylimitoitettuja riskejä.

Luvassa on todennäköisesti vähämaalisempi ottelu kuin Kansallisen Cupin kohtaaminen.

Seuraa heitä:

Ana Paula Silva Santos, KuPS

Kuopioon talvella saapunut brasilialaispelaaja parantaa jatkuvasti. Taitava, älykäs ja laukaisuvoimainen pelaaja. Ei tarvitse paljoa tilaa luodakseen tilanteen joko itselleen tai pelikavereilleen.

Aada Nurmi, HPS

Nuori keskikenttäpelaaja on aloittanut kautensa lennokkaasti. Nurmi on ollut mukana kaikissa helsinkiläisjoukkueen kauden maaleissa ja viimeistellyt niistä itse kaksi. Tekee pyyteetöntä työtä pallottomana ja omaa a-luokan laukauksen.

La 29.4. klo 14.00 ONS – Åland United

Oulussa kohtaa kaksi edelleen pisteittä olevaa joukkuetta. Kotijoukkue ONS hävisi avauskierroksella selvästi Kuopiossa ja viikko sitten pelattu kotiavaus päättyi tasaisen taistelun jälkeen PK-35 Vantaan 2-1-voittoon.

Ahvenanmaalaiset hävisivät samoin numeroin kaksi tasaista ottelua niin HPS:ää kuin HJK:ta vastaan. Varsinkin viikon takainen kotiavaus HJK:n kanssa oli loppuratkaisultaan Åland Unitedille raskas.

Pitkään peliä johtanut kotijoukkue taipui dramaattisten viimeisten minuuttien jälkeen. HJK teki voittomaalinsa pelin seitsemännellä lisäaikaminuutilla.

Viime kaudella vastaava peli Oulussa päättyi tasalukemiin 1-1. Kuten tuolloin, myös lauantaina Åland United lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Vaikeasta kauden alusta huolimatta ahvenanmaalaisilla on vahva kokoonpano ja joukkueen tavoitteena on mitalisijat.

Kumpikin ryhmä lähti kauteen haastavista lähtökohdista. ONSin talvi sisälsi terveysmurheita ja joukkue ei saanut pelattua yhtään ottelua pääsarjan joukkueita vastaan. Åland United sen sijaan uudistui radikaalisti, mutta yhteinen sävel alkaa varmasti hiljalleen löytymään paremmin ja paremmin.

Seuraa heitä:

Piita Kytölaakso, ONS

VIFK-paidassa viime kaudella Ykkösessä 12 maalia viimeistellyt pelaaja osui viikko sitten hienolla puskumaalillaan PK-35 Vantaan verkkoon. Pitkä ja vahva pelaaja on ehdottomasti ase erikoistilanteissa ja keskityksissä, joita ONS kykenee saamaan muun muassa erinomaisesti haastavan laitapelaajansa Inka Sarjanojan kautta.

Taylor Aylmer, Åland United

Kauden alla joukkueen vahvuuteen liittynyt yhdysvaltalaiskeskikenttä pelasi viime kaudella Washington Spiritin riveissä. Erittäin pallovarma ja älykäs pelaaja, joka kykenee todella haastaviin syöttöihin. Aylmer kantaa vastuuta myös erikoistilanteissa loistavalla potkutekniikallaan. Pystyy luomaan tilanteita Åland Unitedin nopeille hyökkääjille niin laitojen kautta kuin keskeltä.

La 29.4. klo 14.00 PK-35 – HJK

Helsingin paikallispelin lähtöasetelmat ovat selkeät. Suosikkina kamppailuun lähtevä HJK pitänee palloa ja PK-35 nojaa vastaiskuihin.

Kotijoukkueen kokeneempi ydinrunko sai täksi kaudeksi lukuisia nuorempia uusia vahvistuksia ympärilleen. Viikko sitten aukesi pistetili Tampereella. Kotiavauksessa Pihlajamäen joukkue ei kyennyt vastaamaan fyysisesti ja aggressiivisesti pelanneen TPS:n vauhtiin.

HJK koki tappion kaudenavauksessaan Honkaa vastaan, mutta viikko sitten joukkue sai dramaattisten vaiheiden jälkeen voittotilinsä auki Ahvenanmaalla. HJK on luonut paljon tekopaikkoja kahdessa ottelussaan, mutta tehokkuus ei ole vielä varmasti ollut sillä tasolla, mitä seuran sisällä toivottaisiin.

PK-35:n keskiakselilla esimerkiksi Vilma Oksasen ja Minea Lassaksen roolit korostuvat. HJK pyrkii luomaan ylivoimatilanteita laidoille ja keskityksiä lähtee joko maalille tai matalana rangaistusalueen edustalle.

Seuraa heitä:

Hertta Laurinkoski, PK-35

Juonikas nuori pelaaja, joka on jo avannut maalitilinsä pääsarjatasolla. Liikkuu kentällä fiksusti ja osaa hakeutua vapaaksi myös rangaistusalueen sisällä. Kykenee ratkaisuihin joko itse tai petaamaan maalipaikkoja muille pelaajille. Yksi avainhahmoista aiheuttamaan ongelmia HJK:n puolustukselle.

Linda Nyman, HJK

Nuorentuneen joukkueen kokeneita vastuunkantajia keskikentällä. Nyman rauhoittaa HJK:n peliä esimerkillään. Jatkuvasti oikeita ja varsin yksinkertaisia ratkaisuja, joilla joukkue löytää lisätilaa kentällä. Omaa myös tarpeeksi tilannekovuutta pallottomana.

 

Artikkelikuva: Kalevi Hämäläinen

Search