Hyppää sisältöön

VIFK nousi lisäajalla tasoihin ja varmisti paikkansa Mestaruussarjassa

29.07.2025

Briotech Kansallisessa Liigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu Vaasassa.

Lemonsoft Stadionilla kotijoukkue VIFK lähti varmistamaan paikkaansa Mestaruussarjaan, mikä takaisi luonnollisesti sarjanousijalle myös paikan pääsarjassa kaudelle 2026. PK-35 oli puolestaan pakkovoiton edessä, jotta edes pienet haaveet Mestaruussarjasta säilyisivät elossa.

Kamppailun alkuhetkillä painostava osapuoli oli kotijoukkue. 13. minuutilla VIFK nappasi myös johdon. Adela Råtts lähetti upean pitkän pallon, joka vapautti Emely Van Der Vlietin nokikkain maalivahti Tanja Kotoaron kanssa. Hollantilainen nosti pallon tyylikkäästi yli PK-vahdin ja vaasalaiset edelle.

Jakson edetessä PK-35 alkoi päästä kokoajan paremmin peliin mukaan. Paine kotijoukkueen kenttäpuoliskolla kasvoi ja 26. minuutilla syntyi tasoitus.

Lacee Bethea nousi vasenta laitaa pitkin ja laukoi kovan pallon maalin edustalle. Syöttö ei tavoittanut omia pelaajia, mutta kimposi VIFK-puolustuksesta omaan maaliin ja helsinkiläiset nousivat rinnalle.

Vielä ennen taukoa vieraat ottivat jo johdon. PK:n japanilaiskaksikko iski. Minami Oi laittoi kulmapotkun rangaistusalueelle ja ensimmäisenä pallossa oli Shiori Kato päineen. Pallo tarkasti takakulmaan ja tauolle edettiin helsinkiläisten johtoasemassa.

Toinenkin jakso oli tasainen, mutta PK-35 vältteli riskejä ja puolusti tarkasti. VIFK puolestaan jahtasi tasoitusta. Helsinkiläiset saivatkin jäädytettyä pelin varsin tehokkaasti. Kotijoukkueella oli ongelmia päästä maalipaikoille.

Lopun lähetessä vaasalaisten otteissa alkoi ajoittain näkymään kiire myös pienenä huolimattomuutena. Varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla maalivahti Annika Luomaranta pyrki avaamaan peliä nopeasti, mutta syöttö meni suoraan PK-35:n Alexandra Lampisen ulottuville. Tämä kiskaisi pallon kohden yläkulmaa, mutta Luomaranta kuittasi harhasyöttönsä upealla torjunnalla.

PK-35 pelasi aikaa taidokkaasti hyökkäysalueen sivurajan ja kulmalipun läheisyydessä useita minuutteja. Voitto näytti vääjäämättömästi olevan matkalla Helsinkiin.

Toisin kuitenkin kävi. Korkea pallo 94. minuutilla tavoitti Veera Koskelan PK-35:n rangaistusalueelta. Tämä pääsi puskemaan pallon yli vastaan tulleen Kotoaron, joka tämän jälkeen törmäsi VIFK-hyökkääjään. Palloa näytettiin rangaistuspisteelle.

Van Der Vliet ei pilkulta erehtynyt ja VIFK nousi viime hetkillä tasapeliin.

Tulos tarkoitti samalla sitä, että VIFK tulee pelaamaan Mestaruussarjaa runkosarjan päätteeksi ja Briotech Kansallisessa Liigassa myös kaudella 2026.

Liigakarsintasarjaan matkaavat puolestaan JyPK sekä PK-35.

Kuva: Jyri Sulander

Search