Hyppää sisältöön
Ilves

Ilves

Ilves - PK-35 Hki
08.08.
0 - 1
Tammelan stadion TN,
Tampere
Yleisöä: 316
PK-35 Hki

PK-35 Hki

ILVES – PK-35 0-1

Jo Kansallisen Liigan kesto-onnistujan tittelin itselleen hankkinut PK-35 haki mukaansa kolme pistettä Ilveksen vieraana Tampereen Tammelassa. Vierailu Tammelassa oli PK-35:lle kauden ensimmäinen pelimatka pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Alkuun vaikutti, että matka kuumassa säässä ei juuri helsinkiläisten jaloissa painanut, vaan PK-35 sai otteluun hyvän alun. Vain reilun viiden minuutin pelin jälkeen Minea Lassaksen upea pystysyöttö vapautti Marie Mäkisen läpiajoon. Mäkinen pyrki nostamaan pallon yli tupsukorvien maalia vartioineen Annika Laihasen, mutta pallo lipui maalin ohi.

Ottelun edetessä pallonhallinta siirtyi kotijoukkueelle. Ilveksen ensimmäinen vaarallinen tilanne syntyi ajassa 15’, kun Saana Tuomalan vapaapotku kävi lähellä vierailijoiden maalin alakulmaa. Ajassa 25’ Tuulia Mikkola oli päästä rokottamaan PK-35 puolustusta heikosta syötöstä maalin edessä, mutta PK-35 maalivahti Lotta Rosenström onnistui pelastamaan PK:n takaiskulta. Vain pari minuuttia myöhemmin vieraat ovat jälleen tiukassa paikassa, kun Tuuli Enkkilän laukaus ohittaa jo Rosenströmin, mutta Olivia Kåhre torjui pallon uhrautuvalla heittäytymisellä maaliviivalla.

Toisella puoliajalla PK-35 löysi jälleen uutta pontta tekemiseensä. Vierailijat palasivat puoliajalta pirteämpinä, ja tilanteita alkoi syntyä Ilveksen päätyyn. 58. minuutilla Marie Mäkinen murtautui läpi Ilvespuolustuksen ja pyrki tarjoilemaan pallon taka-alueelle Katja Hakalalle, mutta tämä ei aivan päässyt palloon. Pari minuuttia myöhemmin Ilves maalivahti Laihanen joutui pomimaan PK-35 kapteeni Amanda Rantasen haastavan vapaapotkun. Laihanen avasi toppari Sanni Ojaselle lyhyenä, johon Rantanen löi kiinni rajun prässin. Voimalla tilanteeseen tullut Rantanen kaatoi Ojasen ja laittoi pallon varmasti Ilveksen maaliin.

Ilveksen Ojanen oli vielä lähellä päästä kuittaamaan vierailijoiden maalin 71. minuutilla. Ojasen pusku päätyikin PK:n verkkoon, mutta juhlinta jäi lyhyeksi, kun tilanne paljastu paitsioksi. Kotijoukkue joutui taipumaan voittonsa myötä sarjakolmoseksi nousseelle PK-35:lle.

Search