Hyppää sisältöön
KuPS

KuPS

KuPS - JyPK
26.08.
4 - 1
Keskuskentän Jalkapallostadion TN,
Kuopio
Yleisöä: 245
JyPK

JyPK

KUPS – JYPK 4-1

KuPS otti kierroksen selvälukuisimman voiton kotikentällään JyPK:a vastaan. KuPS otti ottelussa hallinnan heti alusta lähtien. Kymmenen pelatun minuutin kohdalla Gentjana Rochi kolisteli jo JyPK:n maalin ristikkoa kulmatilanteen jäljestä. JyPK kuitenkin heräsi otteluun parinkymmenen minuutin jälkeen onnistui muutamaan otteeseen tavoittelemaan Henna Honkasta KuPS:n maalin edessä. Pariin otteeseen Honkanen pääsikin puskemaan, mutta voimaa ei puskuissa ollut riittävästi Emma Immosen ohittamiseen.

Ajassa 37’ KuPS:n Aino Kröger kuitenkin avasi maalihanat. Kröger haastoi oikeasta laidasta ja antoi vasuritykkinsä puhua. Matilda Nurmi JyPK:n maalilla oli täysin voimaton Krögerin laukauksen edessä. Vajaan tunnin pelin jälkeen Kröger vei kotijoukkueen jo 2-0 johtoon vapaapotkusta. Ajassa 70’ Anni Hartikainen oli jo viedä joukkueensa 3-0 johtoon, mutta Marika Ritvanen puolusti tilanteessa oppikirjamaisesti häiriten Hartikaisen tasapainoa.

76. peliminuutilla JyPK kuitenkin onnistui tasoituksessa. Keskitys jälleen Honkaselle, ja tällä kertaa Honkanen sai puskuunsa riittävästi voimaa. JyPK pääsi hetkellisesti peliin mukaan. Ottelu etenikin 2-1 lukemissa aina ottelun varsinaisen peliajan kahdelle viimeiselle minuutille. Ensin osui Aada Törrönen ja lopulta vielä varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Roosa Ärväs kaunisteli lukemiksi 4-1.

Search