Hyppää sisältöön
PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa - FC Honka
30.08.
1 - 3
Jalkapallostadion TN,
Vantaa
Yleisöä: 257
FC Honka

FC Honka

PK-35 Vantaa – FC Honka 1-3

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli PK-35 Vantaan, ja erityistä haastetta Honkapuolustukselle aiheuttivat kulmapotkutilanteet. Jo reilun kymmenen pelatun minuutin jälkeen punamustat siirtyivät myös ottelussa johtoon kulmapotkun seurauksena. Korkea keskitys putosi vitosen viivan tuntumaan, jossa korkeimmalle nousi Roosa Toivanen. Toivanen puski pallon maaliverkkoon ohi maskiin jääneen Pauliina Nuoran. Hyvä ottelun pelannut Toivanen pääsi kokeilemaan myös 20’ minuutin pelin jälkeen kulman jälkitilanteesta, mutta veto suuntautui ohi maalin. Puolen tunnin kohdalla punamustista Oona Sevenius pääsi laukomaan pienestä kulmasta, mutta tämän tilanteen Pauliina Nuora hoiti tyylikkäästi.

Toisella puoliajalla ottelu kuitenkin kääntyi täysin. Vajaan tunnin kohdalla Dana Leskinen pelasi hyvän poikkipallon oikeaan laitaan, josta pallo pelattiin Jasmin Leppiojalle takaviistoon. Leppiojan matala laukaus yllätti Velma Oikarisen, eikä hän ehtinyt vedon tielle. Kymmenisen minuuttia myöhemmin Tiia Savolaisen täydellisyyttä hipova laukaus kiersi PK-35 Vantaan maalin etuyläkulmaan. Vantaalaisten synkkä vartti huipentui pari minuuttia Hongan toisen maalin jälkeen, kun Hongan Aino Vuorisen ohi maalin suuntautunut laukaus kääntyikin maalin suuntaan punamustien omasta pelaajasta.

PK-35 Vantaan hyvä ensimmäinen puoliaika ei riitä tällä kertaa tuomaan pisteitä. Honka onnistuu jälleen kerran nousemaan tappioasemasta voittoon. Samalla Honka nousi myös sarjataulukossa ohi PK-35 Vantaan kuudennelle sijalle.

TPS – PK-35 0-1

Search