Hyppää sisältöön
PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa - HPS
14.10.
2 - 3
Jalkapallostadion TN,
Vantaa
Yleisöä: 250
HPS

HPS

Joukkueiden ennakot

Kuva: Niko Nakari

Kauden viimeinen koitos lauantaina Myyrmäessä

Punamustien kauden viimeinen ottelu pelataan lauantaina kotikentällä. PK-35 Vantaa saa viidennen sijan ratkaisevassa päätösottelussa vieraakseen Helsingin Palloseuran. Ottelu pelataan lauantaina 14.10. klo 15.00 Myyrmäen stadionilla.

PK-35 Vantaa lähtee päätöskierroksella sarjataulukon viidenneltä sijalta. Piste-eroa kuudentena olevaan HPS:ään nähden on vain yksi piste. Lähtökohdat ovat siis selkeät. Mikäli ottelu päättyy kotivoittoon tai tasapeliin, säilyttää PK-35 Vantaa viidennen sijansa. HPS sen sijaan tarvitsee Myyrmäestä vierasvoiton noustakseen sarjataulukossa Punamustien ohi.

Punamustien osalta viimeisen viikon ohjelma meni kertaheitolla uusiksi, kun myrsky siirsi viime lauantaisen vierasottelun Ahvenanmaalla. PK-35 Vantaa vieraili saarella lopulta vasta tiistaina, joten kauden päätösviikosta muodostui poikkeuksellisesti kahden ottelun viikko. Tiistain ottelu sujui mollivoittoisesti, sillä kotijoukkue Åland United vei voiton lukemin 3–0.

HPS sen sijaan pelasi edellisen ottelunsa jo viime viikonloppuna. Tuolloin HPS meni Helsingin paikallisottelussa avausjaksolla kahdesti johtoon, mutta HJK nousi voittoon ja nappasi Paloheinästä pisteet lukemin 2–4. Vihreiden jääkärien molemmista osumista vastasi Jutta Angeria.

Päätöskierroksella kohtaavat joukkueet tuntevat toisensa hyvin, sillä PK-35 Vantaa ja HPS ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella jo peräti kolmessa kilpailullisessa ottelussa. PK-35 Vantaa on ollut niissä vahvempi, sillä se on voittanut niin molemmat liigakohtaamiset kuin myös Suomen Cupin puolivälierän.

PK-35 Vantaan tämän sarjakauden paras maalintekijä on ollut seitsemän maalia viimeistellyt Reetta Suomela. Taustatukea on antanut etenkin viidesti osunut Liina Tervo. HPS:n tehokaksikon ovat sen sijaan muodostaneet kahdeksan maalia viimeistelleet Elli-Noora Kainulainen ja Oona Jääskeläinen.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat päätöskierroksella varmuudella Rebecca Kindstedt ja Kaisa Mäki. Lisäksi Jenna Rantasen ja Cecilia Ekin pelaaminen on vielä epävarmaa. Tiistain ottelusta sivussa olleet Sanna Saarinen, Reetta Suomela, Roosa Bröijer ja uransa viimeisen ottelun pelaava Anna Vlasoff sen sijaan ovat jälleen käytettävissä.

Tavoitteena voitokas päätös kaudelle

Kansallisen Liigan Mestaruussarja on sujunut Punamustien osalta alavireisesti, sillä joukkue on kerännyt syksyn neljästä ottelustaan vain yhden pisteen. Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa hakee kuitenkin lauantaina voitokasta päätöstä kaudelle.

– Meillä on nyt alla kaksi normaalia rytmiä rikkovaa arkivieraspeliä, mutta tiistain Åland United -ottelun jälkeen oli tärkeää, että saimme siirrettyä ajatukset nopeasti lauantaihin. Joukkue haluaa varmasti päättää kauden hyvään suoritukseen ja pitää kiinni viidennestä sijasta. Uskon, että joukkueen taisteluilme tulee näyttämään hyvin erilaiselta kuin Ahvenanmaalla, Väisänen sanoo.

Viimeisessä ottelussa vastaan asettuu todella tuttu kilpakumppani, sillä PK-35 Vantaa ja HPS ovat kohdanneet harjoitusottelut mukaan lukien tänä vuonna jo peräti viidesti. Kaikki kolme kilpailullista kohtaamista ovat päättyneet Punamustien voittoihin.

– HPS on meille tuttu vastustaja. He pyrkivät prässäämään kovaa, joten meidän pitää keskittyä prässin ohittamiseen ja siihen, että pystymme tuomaan pallon kontrolloidusti vastustajan kenttäpuoliskolle. Meidän pitää pystyä liikuttamaan palloa ja juoksuttamaan HPSia. Sillä tavalla pystymme samalla välttämään tilanteita, joissa joutuisimme turhaan painimaan.

PK-35 Vantaa pääsee lauantaina viimeistä kertaa tänä vuonna kotiyleisön eteen. Joukkue on saanut läpi kauden vahvaa tukea Myyrmäen stadionin lehtereiltä.

– Kotiyleisö on ollut meille tällä kaudella usein tärkeä tuki. Etenkin nuoret junioripelaajat ovat tuoneet katsomoon paljon iloa. Suuri kiitos kaikille ja toivottavasti samanlainen tuki jatkuu myös tulevina kausina, Väisänen kiittelee.

Lauantain ottelu on samalla myös Anna Vlasoffin pitkän peliuran viimeinen. Väisäsen mukaan Vlasoffin panos Punamustille on ollut merkittävä niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

– Haba” on ollut joukkueelle tärkeä pelaaja jo monen vuoden ajan. Hän on tuonut ryhmään paljon osaamista, kokemusta ja iloa. Haba ansaitsee joukkueelle antamastaan panoksesta äärettömän suuret kiitokset.

PK-35 Vantaa – HPS pelataan lauantaina 14.10. klo 15.00 Myyrmäen stadionilla.

Liput otteluun maksavat ennakkoon ostettuina aikuisille 12 euroa ja lapsille (12–17-vuotiaat) sekä alennusryhmäläisille (opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät) 7 euroa. Alle 12-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy.

ENNAKKOLIPUT TÄÄLTÄ

Portilta ostettaessa liput maksavat aikuisille 15 euroa ja lapsille sekä alennusryhmäläisille 10 euroa.

Kauden viimeinen koitos lauantaina Myyrmäessä | PK-35 Vantaa (pk35vantaa.fi)


Kuva: Niko Nakari

Ennakko: PK-35 Vantaa – HPS

Kansallisen liigan kausi paketoidaan lauantaina PK-35 Vantaata vastaan Myyrmäessä. Ottelussa ratkaistaan myös sarjataulukon viides ja kuudes sija.

Runkosarjassa HPS kärsi 3-2- ja 1-2-tappiot PK-35 Vantaata vastaan.

Kansallisen Liigan ottelut näytetään suorana Ruudussa.

Lataa ennakkokattaus alla olevasta linkistä.

Lataa ennakko tästä. Toimii myös mobiilissa.

Ennakko: PK-35 Vantaa – HPS | Helsingin palloseura ry

Search