Ennakot

Kuva: Pasi Aalto
Åland United vieraaksi Töölöön
Saarelaiset saapuvat Bolt Arenalle sunnuntaina klo 15 pelattavaan otteluun.
Tällä viikolla HJK on jo pelannut yhden ottelun, kun Klubi kaatoi FC Hongan ylivoimaisesti Suomen Cupin neljännesvälierissä lukemin 0–5.
– Honkaa vastaan olimme suvereeneja ja tasapainoisia. Pidimme kontrollin ja puolustimme hyvin Hongan pitkät avaukset. Meidän pallollinen vaihe tuotti hyviä maalipaikkoja ja erikoistilanteita, päävalmentaja Arttu Heinonen kertaa keskiviikon ottelua.
– Seuraava ottelumme tulee nopeasti, kun liigaa pelataan taas sunnuntaina. Torstaina palauttelimme, perjantaina vietimme vapaapäivää ja lauantaina vedimme valmistavat harjoitukset, jotta olemme valmiita sunnuntaina. Laaja rosterimme tuo ison edun, ja saamme sitä kautta aina tuoreita jalkoja kentälle, Heinonen kertoo.
Sunnuntain vastuksella, Åland Unitedilla, on ollut tiukkaa taistelua KuPSin, HPS:n ja VIFK:n kanssa kärkisijoista. Tällä hetkellä Åland on sarjataulukossa neljäntenä 12 pisteellä, ja eroa toiselle sijalle on vain kaksi pistettä.
– Sijoille 2–4 sijoittuneet joukkueet ovat pelanneet tietyllä tavalla ristiin, joten tilanne sarjataulukon kärkipäässä on todella tasainen, Heinonen pohtii.
Kansallisessa Cupissa HJK hävisi ensin Åland Unitedille 1–0, mutta toisessa osaottelussa HJK nappasi 2–0-kotivoiton. Viimeisin liigakohtaaminen päättyi maalittomaan tasapeliin saarella.
– Åland on ollut meille tiukka vastus alkukauden aikana, ja povasinkin heitä meidän ykköshaastajaksi, Heinonen toteaa.
– Ålandilla on vaikeuksia pelata matalaa blokkia vastaan, koska heidän pallollinen vaiheensa on niin nopeaa. He elävät kaaostilanteista ja kakkospalloista alkavista hyökkäyksistä. Åland luo myös erikoistilanteista hyvää maaliodottamaa, Heinonen kertoo.
– Meidän tulee estää nopeat vastahyökkäykset aggressiivisella prässillä, jotta Åland ei saa avointa jalkaa lyödä palloa selustaan, Heinonen sanoo.
Joukkueessa on hyvä terveystilanne, eikä uusia loukkaantumisia ole tullut.
– Saamme Elli-Noora Kainulaisen takaisin rosteriin. Nelli Kalsketta vielä seurataan KuPS-ottelun tällin jäljiltä, ja Reetta Suomela on myös edelleen sivussa.

Kuva: Sascha Zachhuber
En riktig värdemätare väntar i Helsingfors
På söndag väntar en riktig värdemätare i Helsingfors när Åland United ställs mot tabellettan HJK – ett lag som imponerat stort under säsongen och radat upp segrar. Det enda laget som hittills lyckats ta poäng av dem? Åland United.
Inför matchen säger huvudtränare Daniel Norrmén:
– En härlig utmaning väntar oss nu när vi ska möta ett HJK som imponerat hittills under säsongen med idel vinster förutom mot oss tidigare i vår. En utmaning som vi verkligen ser fram emot och är redo för att ta oss an. Även om vi mot HJK måste vara duktiga i vårt försvarsspel för att ge oss själva chansen, så handlar det lika mycket om att vi ska åka dit och spela vårt eget spel. Vi går inte in i matchen bara för att försvara oss utan vi åker dit för att tävla. Något jag tycker vi kan göra med gott självförtroende efter våra tidigare möten med HJK i år som alla varit jämna.
När lagen möttes tidigare i vår, den 3 maj, slutade det oavgjort 0–0 – en stark prestation som visar att vi kan möta HJK på lika villkor.
Avspark på söndag kl. 15.00 på Bolt Arena i Helsingfors. Matchen sänds som vanligt på Ruutu.