Hyppää sisältöön

Advisory Board vahvistamaan Subway Kansallisen Liigan pitkän aikavälin kehitystä

07.02.2022

Jalkapallo naisten lajina kasvaa vauhdilla niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin. Pitkäjänteistä työtä naisten pääsarjan Kansallisen Liigan kehittämiseksi on tehty vuodesta 2019. Viime syksynä päivitetyn Kansallisen Liigan strategian ja johtamismallin myötä liigan toimintaa on vahvistettu Advisory Boardin nimittämisellä.

Advisory Boardin tavoitteena on tarkastella ja luoda uutta ymmärrystä urheilutoimialan sekä naisten jalkapallon pidemmän aikavälin kehityksestä niin kaupallisesta kuin yhteiskunnallisestakin näkökulmasta.

– Uudistuksen taustalla on ollut tarve tarkastella naisten huippujalkapallon kehitystä pitkän aikavälin näkökulmasta sekä saada ulkopuolista osaamista ja näkemystä kehitystyön pariin, sanoo Kansallisen Liigan puheenjohtajana vuoden alussa aloittanut Mariet Louhento.

Advisory Boardin kokoonpanoon liittyykin vahvaa ulkopuolista osaamista ja näkemystä. Kokoonpanon muodostavat pitkään jalkapallon parissa vaikuttanut Omnipressin nykyinen toimitusjohtaja Sari Mikkonen-Mannila, myyntijohdon eri tehtävissä pitkän uran tehnyt Tanja Piha, ohjelmistoyritys Sievon perustaja ja toimitusjohtaja Sammeli Sammalkorpi sekä kokenut digitaalisen liiketoiminnan ja mediakentän ammattilainen, Adventure Clubin toimitusjohtaja Kimmo Timonen.

– Olen iloinen, että Advisory Boardin myötä pääsemme luomaan yhteistä kuvaa pitkän aikavälin kehityksestä naisten huippujalkapallossa ja ymmärtämään paremmin niitä mahdollisuuksia, joiden eteen voimme jo nyt alkaa tekemään töitä, sanoo Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja.

Advisory Board on osa Kansallisen Liigan kehittämisen kokonaisuutta. Liigan toimintaa johtaa Kansallisen Liigan seuroista koostuva hallitus.

Lisätiedot:
Mariet Louhento, mariet.louhento(at)palloliitto.fi
Kansallisen Liigan puheenjohtaja
Liittohallituksen jäsen, Suomen Palloliitto

Heidi Pihlaja, heidi.pihlaja(at)palloliitto.fi
Kehityspäällikkö, Suomen Palloliitto

Search