Hyppää sisältöön

Dana Leskiselle tuleva Mestarien liigan ottelu on monella tapaa merkityksellinen – vanha seura myöhemmin vastassa?

17.08.2021

Åland United kohtaa Mestarien liigan ensimmäisellä karsintakierroksella romanialaisen FCU Olimpia Cluj’n. Ottelu pelataan keskiviikkona 18.8. kello 20.00. 

Åland Unitedin ja U23-maajoukkueen Dana Leskiselle keskiviikkona alkavat Mestarien liigan karsinnat ovat monella tapaa merkitykselliset. 

Vaikka 19-vuotias Leskinen on pelannut lukuisia kansainvälisiä otteluita nuorten maajoukkueessa ja viettänyt vajaa kaksi vuotta Saksassa TSG 1899 Hoffenheimin organisaatiossa, ei hän ole aiemmin pelannut Mestarien liigan karsinnoissa. 

Erityiseksi päivän tekee se, että täksi kaudeksi Espoosta Ahvenanmaalle muuttanut Leskinen saa katsomoon toivottuja tukijoukkoja.

– Perheenikin pääsee paikan päälle, Leskinen iloitsee. 

Yksi tukijoukoista on kuitenkin poissa: noin kuukausi sitten menehtynyt isä, joka oli Leskiselle läheinen. Isä toimi kuskina treeneihin ja ajoi jokaiseen peliin katsomaan niin sarjapelejä kuin maajoukkuepelejäkin. 

Ensimmäistä Mestarien liigan ottelua hän ei ehtinyt nähdä. 

Siksi perheen läsnäolo katsomossa tukemassa on Leskiselle tärkeää. 

Nuori ja fyysinen joukkue vastassa 

Mestarien liigan avauksessaan Åland United kohtaa Romanian mestarin FCU Olimpia Cluj’n. Joukkue on dominoinut maansa pääsarjaa yli kymmenen vuotta. 

Vastustajaa hyökkääjä kuvailee nuoreksi ja fyysiseksi joukkueeksi – joukkueen kokoonpanossakin on peräti seitsemän 16-vuotiasta. Moni joukkueen nuorista pelaajista pelaa maansa juniorimaajoukkueissa. 

– Siellä on pari hyvää yksilöä hyökkäyspäässä, joita pitää varoa. Meidän on oltava valmiina. Toisaalta heidän puolustuksensa on se, johon voimme iskeä. 

Maalinteon Åland United taitaa, sillä joukkue on iskenyt pelaamassaan 17 ottelussa 47 osumaa. Vain sarjakärki KuPS on onnistunut maalinteossa useammin – kuopiolaisilla on yksi maali enemmän tehtynä.

Myös Leskinen on ylittänyt viime kauden maalimääränsä. Nyt osumia on kasassa yhdeksän, kun viime kaudella Hongassa niitä syntyi 18 ottelussa seitsemän. Se riittää joukkueen maalipörssissä toiseen sijaan: Cassandra Korhonen on heiluttanut verkkoa peräti 15 kertaa. 

Voittamalla keskiviikkona Åland United selvittää tiensä turnauksen lauantai-iltana pelattavaan finaaliin. Vastustaja tulee keskiviikon varhaisottelusta Servette FC ( SUI)  – Glentoran (NIR).  

Sveitsin mestari Servette on ennakkoon ajateltuna vastustajista kovin, mutta sen valmistautuminen ei ole sujunut mairittelevasti: joukkue hävisi Sveitsin liigakauden avausottelunsa Zürichille 1-2 ja kauden alla pelatussa ystävyysottelussa Montpellier oli parempi 2-0-lukemin. 

Vaikka Leskisen ja koko joukkueen keskittyminen on täysillä keskiviikon kamppailussa, olisi Åland Unitedin hyökkääjästä hauskaa kohdata vanha seuransa Hoffenheim myöhemmin. 

– He ovat mukana ensimmäistä kertaa, Leskinen kertoo. 

ISO JUTTU AHVENANMAALLE

Edellisen kerran Mestarien liigan karsintavaiheen käynnistävä neljän joukkueen miniturnaus on järjestetty Suomessa 2016. 

Åland Unitedin urheilujohtaja Mikael Virta iloitsee, että turnaus saatiin tänä kesänä Ahvenanmaalle. Hän paljastaa, että yritystä on ollut aiemminkin. 

– Idea lähti jo 2014, kun olimme viimeksi mukana. Emme saaneet järjestettäväksi turnausta, ja menimme Sarajevoon. Totesimme, että jos näillä järjestelyillä voi turnauksen saada, niin kyllä mekin onnistumme, Virta nauraa.

Nyt turnauksen myöntöprosessi oli hieman erilainen. Lohkot arvottiin ja joukkueet saivat keskenään päättää pelipaikan. Lopulta Ahvenanmaa voitti tiukan äänestyksen ja valikoitui pelipaikaksi. 

Turnauksen saamista Ahvenanmaalle Virta pitää isona asiana. Vaikka koronapandemia estää vieraskannattajien saapumisen paikalle, ovat paikalliset ottaneet ilon irti turnauksesta.

– Paikalliset romanialaiset pitivät hirveää meteliä romanialaisten treeneissä, Virta kertoo. 

Nyt urheilujohtaja toivoo, että myös yleisö löytäisi katsomoon.

– Toivottavasti täällä ymmärretään, miten isosta jutusta on kyse. Tämä on iso juttu myös seurallemme: saamme kokeilla, mihin pystymme. Jos kävisi niin kivasti keskiviikkona, että voittaisimme, toivoisin lauantai-illaksi hurjaa kannustusta ja katsomot täpötäyteen.

Olimpia Cluj – Åland United keskiviikkona 18.8. kello 20.00. Ottelua voi seurata suorana Åland Unitedin Youtube-kanavalta >>

Liput ja lisätietoa seuran sivuilta >>

 

Search