Hyppää sisältöön

Sarjanousija TPS sai kovan paluumuuttajan – Emma Santamäki odottaa itseltään ja joukkueeltaan paljon

17.03.2023

Emma Santamäki palasi Ruotsista takaisin Turkuun. Kokenut pelaaja kykenee pelaamaan useammalla pelipaikalla ja tuo TPS-ryhmään johtajuutta sekä rutiinia.

Turun Palloseura pelasi upean kauden Naisten Ykkösessä ja nousi takaisin Subway Kansalliseen Liigaan. Ryhmä on pysynyt mukavasti kasassa ja turkulaisten vahvuuteen on liittynyt joitakin uusia pelaajia.

Kenties yksi TPS:n ja koko sarjan merkittävimmistä pelaajasiirroista tapahtui tammikuussa, kun Emma Santamäki liittyi joukkueen vahvuuteen.

Hän pelasi viime kaudella Ruotsin pääsarjassa Umeå IK:n vahvuudessa.

– Viime vuosi Uumajassa oli sekä joukkueena että henkilökohtaisesti haastava. Onnistumisia ei joukkueena hirveästi tullut, joka tietenkin vaikutti omaankin tekemiseen. Pystyin kuitenkin parantamaan peliäni kauden edetessä, josta voin olla tyytyväinen, kertaa Santamäki

– Syksyllä suhteellisen aikaisin tuli fiilis, etten Uumajassa halua jatkaa. Aloin miettimään, missä haluaisin pelata seuraavalla kaudella. Tepsistä oltiin varhaisessa vaiheessa yhteydessä, jolloin kiinnostus heräsi palata Turkuun.

Santamäen mukaan hänellä oli muitakin vaihtoehtoja, mutta lopulta TPS tuntui oikealta ratkaisulta. Turussa Santamäen mielestä kokonaispaketti oli hänelle kaikista paras.

Ennen Uumajassa vietettyä kautta, Santamäki pelasi Tukholman AIK:n paidassa puolitoista vuotta. Tätä edelsi koronapandemian vuoksi lyhyeksi jäänyt visiitti italialaisen UPC Tavagnaccon vahvuudessa.

Emma Santamäki Umeå IK:n paidassa viime kaudella. Kuva: Elin Ernerstedt

Kaikki alkoi kuitenkin Varsinais-Suomen maakunnasta.

– Aloitin jalkapallon noin 7-vuotiaana Naantalin Nappulaliigassa, josta siirryin Naantalin VG-62:n vuotta vanhempiin tyttöihin.

– Mulla on jäänyt tosi hyvät fiilikset Naantalin ajoilta ihan kaikin puolin. Harrastin montaa muutakin lajia. Ei sitä silloin niin tosissaan ottanut, into vei vain mukanaan.

Yläasteella jalkapallosta alkoi kehittyä Santamäelle selkeä ykköslaji. Seuraksi vaihtui TPS:n B-juniorit ja lopulta jalkapalloilullinen päämäärä selkeni urheilulukiossa.

Santamäki kohosi TPS:n junioreista edustusjoukkueen profiilipelaajaksi. TPS-kausiensa välissä hän kävi myös pelaamassa kauden Yhdysvaltojen yliopistosarjaa Nova Southeastern Universityn joukkueessa, Floridassa.

Nyt Santamäki on takaisin tutussa mustavalkoraidallisessa paidassa.

– Olen viihtynyt tosi hyvin niin kuin odotinkin. Mielestäni meillä on tänä vuonna sopivasti nuorta innokkuutta sekä kokemusta, ja joukkue on hitsautunut hyvin yhteen.

– Näin liiganousijana uskon, että pystymme yllättämään monet vastustajat. Koen, että on mahdollista saada kaikilta joukkueilta pisteitä.

Santamäki kykenee rauhallisesti ohjaamaan ja rytmittämään TPS:n peliä. Hän on jalkapallotermein molempijalkainen ja toimii esimerkkinä kentällä. Santamäki pystyy pelaamaan myös laadukkaasti niin keskuspuolustajana kuin keskikentän keskustassa.

– Odotan että pystyn omalla tasaisella tekemisellä sekä johtamisella auttamaan joukkuetta voittamaan ja kairaamaan pisteitä peleistä. Odotan tasaista sarjaa ja tiukkoja pelejä!

Santamäki kertoo haluavansa panostaa jalkapalloon niin kauan kuin se tuntuu hyvältä ja hän nauttii pelaamisesta. TPS-pelaaja uskoo jatkavansa vielä pitkään.

Seuraava etappi nytkähtää täysillä liikkeelle heti huhtikuun puolivälissä.

Artikkelikuva: TPS

KATSO KAIKKI PELAAJASIIRROT

Search