Hyppää sisältöön

HJK selvään voittoon kotikentällään – Vaasassa pisteet jaettiin

19.07.2026

Sunnuntaina pelattiin Briotech Kansallisen Liigan 13. ottelukierros päätökseensä Vaasassa ja Helsingissä.

Lemonsoft Stadionilla iskivät yhteen VIFK ja PK-35 Vantaa. Kummankin joukkueen kausi jatkuu varmuudella Liigakarsintasarjassa, joten joukkueet hakivat asetelmia jo tiukkaa sarjaa varten.

Vierasjoukkue oli lähellä maalintekoa heti kolmannella minuutilla. VIFK-puolustus sortui huolimattomaan syöttöön lähellä omaa maaliaan. Helmi Kumpulainen oli päästä erinomaiseen tekopaikkaan, mutta Fanny Söderströmin hieno vastaantulo pelasti kotijoukkueen.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin vaasalaiset saivat oman saumansa maalintekoon. Venla Isokosken pitkä pystypallo tavoitti Veera Koskelan, joka pääsi jo ujuttamaan pallon maalivahti Ella Timosen jalkojen välistä, mutta tilanteesta ei kotijoukkueen silmin kulmapotkua kummempaa kehkeytynyt.

Reilut viisi minuuttia myöhemmin Inga Ek pelattiin vapaaksi VIFK:n rangaistusalueen vasempaan reunaan. Painava kuti lähti kohden etukulmaa, mutta Söderström venyi jälleen hienoon torjuntaan.

31. minuutilla PK-35 Vantaa maalinteossa lopulta onnistui. Joukkue punnersi pallon kanssa vahvasti rangaistusalueelle ja lopulta Kumpulainen pääsi kääntämään matalan syötön maalille. Takatolpalta Ek sai rauhassa sijoittaa tyhjiin vieraiden johtomaalin.

Aivan avausjakson lopulla Emilia Kupsanen pääsi vielä nokikkain Söderströmin kanssa, mutta jälleen kerran hienon ottelun pelannut vaasalaisten maalivahti torjui tilanteen ja piti VIFK:n pelissä mukana.

Toiselle nelivitoselle VIFK tuli paljon aktiivisemmalla otteella ja nosti prässiään lähemmäksi vantaalaisten maalia.

Muun muassa Isokoski ja Frida Lindholm saivat jo aikaisessa vaiheessa maalipaikat, mutta laukaukset eivät kummallakaan onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla.

Steffi Hassinen aiheutti toisella jatkolla pystyjuoksuillaan ongelmia vierasjoukkueen puolustukselle. Kärkipelaaja pääsi kolmesti laukomaan ja kukin yrityksistä oli vaarallinen, mutta ylärimaa lähemmäksi maalia Hassinen ei sunnuntaina päässyt.

VIFK:n toisen puoliajan ote pelistä tuotti lopulta silti tasoitusmaalin. 90. minuutilla kotijoukkueen pelaaja kaadettiin rangaistusalueella ja pallo vietiin pilkulle.

Minea Grönberg ampui huikean rangaistuspotkun tolpan kautta vastustamattomasti sisään ja VIFK:n tasoihin.

Enempää maaleja ei Lemonsoft Stadionilla nähty. Avausjakso oli selvästi PK-35 Vantaan hallintaa, mutta toisella puoliajalla ote siirtyi kotijoukkueelle. Lopputulos 1-1.

Helsingin Bolt Arenalla miteltiin paikalliskamppailun merkeissä. HJK sai vieraakseen HPS:n.

Avauskymppiä hallitsi kotijoukkue. HJK piti paineen HPS:n puolustuskolmanneksella, mutta ei kyennyt silti pääsemään varsinaisille tekopaikoille.

Hiljalleen ote siirtyi HPS:lle, joka hallitsi kenttätapahtumia seuraavan vartin varsin selvästi. HJK ei kyennyt juuri minkäänlaiseen pallolliseen peliin, vaan joutui vieraiden prässin alla lähinnä roiskimaan palloja pois omalta alueeltaan.

HPS oli myös erittäin lähellä ottelun avausmaalia. Oona Jääskeläinen pääsi murtautumaan rangaistusalueen oikealta laidalta. Kärkipelaaja haki etuyläkulmaa, mutta maalivahti Annika Laihanen torjui pallon yläriman kautta yli päätyrajan.

HJK selvitti tuskaisan jaksonsa ja siirtyi lopulta tauolle jopa johtoasemassa. Juuri ennen taukovihellystä HJK pääsi iskemään tilanteenvaihdosta vastaan. Kerttu Sarelius kuljetti palloa pitkän matkan ja syötti Milja Kivirannan maalintekoon rangaistusalueen sisälle.

HPS-puolustus unohti Kivirannan täysin vapaaksi ja tällä oli helppo työ sijoittaa pallo etukulmaan.

Jos sai HJK ihanteellisen päätöksen avausjaksolle, niin toisen puoliajan alku oli yhtä tehokas.

Heti ensimmäisellä minuutilla kotijoukkue sai kulmapotkun. Sen jälkitilanteesta pallo ajautui rangaistusalueen ulkopuolelle, jossa päivysti Sofia Eranka. Tämä ohitti puolustajan ja keskitti pallon takaisin maalin edustalle, josta Laura Hillberg puski HJK:n toisen osuman.

HPS jossain määrin lamaantui maalista ja ei saanut pitkään aikaan varsinaista kiriä sekä hyökkäyspeliään uomiinsa.

Viimeiselle vartille tultaessa vieraat alkoivat saamaan painetta HJK-maalille, mutta todelliset tekopaikat olivat kortilla. Paras tilanne tuli Milla Punsarille 83. minuutilla. Hän pääsi Piipa Kämpin keskityksestä puskemaan HJK-maalin edustalta, mutta pallo painui oikealta ohi.

HJK iski sen sijaan vielä kahdesti. Päivän kolmas maali oli hieman hämmentävä kokonaisuus. HPS antoi vapaapotkun omalla alueellaan pallon edessä seissyttä Nora Heroumia jalkaan. Tästä pallo kimposi Kivirannalle.

Hetken aikaa niin Kiviranta kuin koko HPS-joukkue jähmettyivät sijoilleen, mutta pallo oli pelissä ja Kiviranta laukoi kaukaa pallon yli kaukana maaliltaan olleen Venla Roineen.

Lisäajalla HJK pelasi vielä upean syöttökuvion, jossa pallo liikkui Reetta Suomelan, Heroumin ja Juulia Sarkin kautta Isabella Ylätalolle, joka ampui hienosti takakulmaan.

Lopputulos Bolt Arenalla kärkitaistossa 4-0. HJK oli selvästi parempi, mutta HPS:llä oli varsinkin avausjaksolla oma etsikkoaikansa, jonka aikana se olisi voinut siirtyä johtoon. Vierasjoukkue ei tätä kuitenkaan käyttänyt ja HJK iski omista paikoistaan hurjalla teholla.

Viisi laukausta maalia kohden, joista neljä upposi sisään.

Search