Hyppää sisältöön

Hopea- ja pronssitaistelussa olevat joukkueet voittoihin

18.10.2026

Briotech Kansallisen Liigan mitalitaistelu venyy viimeiselle kierrokselle.

Åland United, KuPS ja HPS ratkaisevat hopea- ja pronssimitalien kohtalon. Toiseksi viimeisellä kierroksella kaikki kolme ylsivät täyteen pistepottiin.

Lauantaina Åland United nappasi voiton kauden viimeisessä kotiottelussaan. Wiklöf Holding Arenalla kaatui mestaruutensa varmistanut HJK lukemin 3-0.

Kaikki maalit syntyivät toisella jaksolla. Ensimmäisenä onnistui Jennifer Vetter. Yhdysvaltalaiskärjen osuman jatkoksi maalinteossa kunnostautuivat myös Viktoria Veber sekä Inka Sarjanoja.

Sunnuntaina KuPS haki selvän 5-0-voiton Oulunkylästä IF Gnistanin vieraana. Gentjana Rochi ja Noora Juusela tekivät kumpikin kaksi maalia. Ottelun avausmaalista vastasi Aada Nurmi.

HPS jätti puolestaan Ilveksen vaille mahdollisuuksia Tammelassa. Helsinkiläisjoukkue iski avausjaksolle kahdesti Tessa Perttulan ja Anna-Stina Simosen toimesta.

Toisella puoliajalla johtoa kasvattivat vielä Olivia Kåhre ja Milla Punsar. Lopputulos 4-0 HPS:n hyväksi.

Ennen päätösotteluita Åland United on sarjassa toisena – pisteen edellä KuPSia. Kuopiolaiset ovat puolestaan vain pisteen verran HPS:n edellä.

Viimeisellä kierroksella HPS kohtaa kotikentällään IF Gnistanin. Kuopiossa iskevät yhteen KuPS ja Åland United.

Search