Paula Myllyoja taisteli tiensä takaisin pelikentille – ”Jos se ensimmäinen en ole minä, sitten se ei ole kukaan”

Suomen naisten A-maajoukkueen entinen maalivahti Paula Myllyoja jakaa ajatuksiaan sairastumisestaan syöpään, jalkapalloyhteisön tuesta ja merkityksestä sekä elämänarvoista.

Maalivahti Paula Myllyoja, 42, pelasi upean ja pitkän uran jalkapalloilijana. Hän torjui ammattilaisena Italiassa, Espanjassa, Kreikassa ja Ruotsissa. Kotimaan kentillä Myllyoja juhli kolmesti Suomen mestaruutta. Hän pelasi myös kuusi ottelua naisten A-maajoukkueessa.

Tammikuussa 2007 Myllyoja oli 22-vuotiaana vielä urheilijan uransa alkuvaiheessa. Työmatkalla alkaneiden oireiden takia hän hakeutui lääkärin vastaanotolle.

Diagnoosi oli pysäyttävä. Leukemia ja aivoverenvuoto.

Tästä alkoi pitkä ja raskas toipumisjakso. Myllyoja haaveili pystyvänsä vielä pelaamaan ja nauttimaan rakastamastaan lajista.

–  Unelmoin, että saisin vielä torjua ja tuulettaa. Olla mukana joukkueessa ja päästä treenaamaan yhä paremmaksi. Minulla oli ikävä joukkuetta ja treenejä, pelejä sekä kaikkea sitä mistä jouduin yllättäen eroon, Myllyoja kertoo.

Hänen mielestään oli vaikea ymmärtää tilannetta, jossa oma maailma pysähtyi, mutta ulkopuolella kaikki jatkui samanlaisena.

Myllyoja uskoo jaksaneensa ponnistella osittain juuri haaveittensa voimalla.

–  Ajattelin, että minun on tehtävä hyviä juttuja itselleni, jotta voin käydä tätä tärkeintä ottelua mahdollisimman hyvissä voimissa.

Toipumisjakso oli Myllyojan mukaan rankka ja yksinäinen. Lääkärit eivät pitäneet paluuta pelikentille mahdollisena – tai ainakaan todennäköisenä. Myllyojaa kehotettiin siirtymään joogaan ja kävelyyn, koska hänen kovia kokenut kehonsa ei kestäisi urheilua.

–  Taisin haistattaa ihan rehellisen rumat siinä tilanteessa, sillä en voinut ymmärtää, että minulta vietäisiin pois jotain sellaista, minkä merkitys on pitänyt minut liikkeessä ja reippain mielin.

– En ikinä suosittelisi kellekään toimimaan vastoin lääkärin sanaa, mutta silloin ajattelin – ehkä kukaan ei vain ole koskaan koittanut. Jos se ensimmäinen en ole minä, sitten se ei ole kukaan.

Myllyoja pelasi tuolloin Ilveksessä ja joukkuekavereiden sekä seuran tuki olivat asioita, joita hän arvostaa edelleen suuresti.

– Pelaajat soittelivat ja pitivät tiiviisti yhteyttä. Myös joukkueen johto varmisti, että minulla oli kaikki hyvin ja on edelleen upeaa nähdä näitä ihmisiä sekä muistella noita aikoja. Sillä kaikella oli valtava merkitys minulle – ihmiselle, jonka kuulumiset mitattiin leukkariarvoissa.

Hän korostaa tarvinneensa juuri muuta ajateltavaa, keskustelua ihan vain esimerkiksi treeniasioista. Myllyoja kertoo, että myös hänen edellisen seuransa pelaajat vierailivat hänen luonaan ja pitivät yhteyttä.

– Se sai miettimään, että kuinka tärkeää olisi tehdä kaikkensa, jotta pääsisi vielä kentille jakamaan peliä näiden tyyppien kanssa.

Paula Myllyoja kiittää kannattajia vuoden 2022 EM-kisojen Saksa-ottelun päätteeksi. Kuvaaja: Juha Tamminen.

Rehellisyys itseään kohtaan

Vakava sairastuminen oli Myllyojan elämässä suurin mahdollinen käännekohta. Hän kertoo uineensa synkissä vesissä edelliset pari vuotta. Myllyoja oli kamppaillut masennuksen ja syömishäiriön kanssa.

Hän menetti aivoverenvuodon takia kykynsä hengittää ja luuli elämänsä päättyvän tuohon hetkeen sekä paikkaan.

– Tajusin kuinka paljon haluan elää. En vain olla elossa ja kärsiä, vaan elää ja tehdä. Olla taas minä. Kun useita tunteja myöhemmin heräsin kuolleista, tiesin tarkalleen mitä haluan tulevaisuudeltani. Sain uuden alun, enkä voisi olla kiitollisempi.

Toipuminen oli lopulta pitkä – vuosien prosessi. Myllyoja kertoo, että hänen oli oltava vahva päätöksessään, että jaksoi läpi kaikkien vaikeiden sekä pelottavien aikojen.

Yksi isoimmista yksittäisistä asioista oli rehellisyys itseään kohtaan.

– Etsin uudelleen sen tyypin minusta, joka osaa nauttia pienistä asioista ja on rohkeasti sellainen kuin on. Halusin päästää irti toksisista ajatuksista ja tavoista.

Tie ei Myllyojan mukaan ollut todellakaan helppo, eikä ihan lyhytkään. Hän kantaa edelleen kiitollisuutta mukanaan päivittäin ja työstää arvojensa mukaisia elämän haaveita.

Myllyoja kertoo kaiken kokemansa jälkeen tietävänsä tarkalleen kuinka hauras asia elämä voi olla. Hän ei siksi aio tuhlata enää päivääkään siitä sellaisiin asioihin, jotka eivät tuota iloa.

– Elämäni suurin ihme on pieni puolitoistavuotias taaperomme. Vanhemmuus on tuonut syvyyttä ja sävyjä, joiden olemassaolosta ei ollut tietoa.

Lapsi ja perhe ovat Myllyojan elämän keskiössä. Tavoitteita riittää lisäksi esimerkiksi valmentamisen saralla, mutta ilo säilyy matkassa jokaisena päivänä.

– Voin hyvin ja kroppa vastaa jälleen hienosti treenaamiseen. Saan tehdä työtä, josta pidän ja opiskella asioita, joista olen kiinnostunut.

Myllyoja nauttii pienistä asioista, kuten joka-aamuisesta kahvistaan ja katseen hidastamisesta luonnon leikkiessä väreillään.

– Ilo on päivittäin suuria ja pieniä hetkiä pysähdyksissä.

Briotech Kansallisen Liigan Roosa nauha -kierros pelataan 17.-18.10. Ole sinäkin mukana tukemassa syöpätutkimusta ja lahjoita. Kampanjassa ovat mukana Briotech Kansallisen Liigan seurat, joukkueet, pelaajat, valmentajat, erotuomarit ja koko yhteisö. Roosa nauha -kierroksella haluamme yhdessä tukea syöpätutkimusta ja nostaa esiin yhteisön voimaa vaikeina hetkinä. Kampanjan aikana julkaistaan tarinoita ihmisistä, joiden elämään syöpä on vaikuttanut. Tarinoissa korostuvat yhteisön tuki sekä tutkimuksen mahdollistamat uudet alut.

Artikkelikuva: Joonas Cavén