Hyppää sisältöön

Kausi alkaa Vantaalla – viikonloppuna tarjolla myös metroderby

14.04.2023

Pitkä talvi ja pre-season alkavat olla taakse jäänyttä elämää. Perjantai-iltana kausi alkaa ja viikonloppu pitää sisällään useita todella tasaisia kamppailuja.

Kausi pyörähtää perjantaina käyntiin yhden ottelun voimin. Vantaan Myyrmäessä PK-35 Vantaa saa vieraakseen Tampereen Ilveksen.

Kotijoukkue lähtee kauteen mitaliodotuksin. Viime kaudella neljänneksi sijoittunut vantaalaisjoukkue on kamppailuun lievä suosikki. Viime kaudella PK-35 Vantaa voitti Ilveksen kahdesti.

Tamperelaisjoukkue starttaa kauden uudessa valmennuksessa. Anssi Ylinen luotsaa Ilvestä ja joukkueen puolustuspelaaminen on kurinalaista sekä tiivistä.

Saako PK-35 Vantaa ja esimerkiksi vaaralliset laitapelaajat Reetta Suomela ja Liina Tervo luotua maalitilanteita?

Ilvekseltä kannattaa seurata muun muassa erinomaisia keskikenttäpelaajia Saana Tuomalaa ja Aino Rasista.

Lauantaina pelataan kolme peliä – kierros huipentuu Bolt Arenalla

Avauskierros jatkuu lauantaina. Kuopioon hallitsevan mestarin vieraaksi saapuu ONS. KuPS on hieman uusitulla kokoonpanollaan esiintynyt tutun vaarallisesti talven aikana. Maaleja on syntynyt paljon. Oululaisvieraat joutuvat heti avauskierroksella kovan haasteen eteen.

Lauantaina pelataan myös Helsingissä. Paloheinässä uusi kausi korkataan myös uuden nimisponsorin kera. JYA Housing Areenalla kotijoukkue HPS:n haastaa Åland United. Todella mielenkiintoinen ottelu, jossa kohtaavat kaksi mitalitaisteluun povattua joukkuetta. Keskinäiset kohtaamiset olivat jo viime kaudella erittäin tasaväkisiä.

Päivä huipentuu toisella uuden nimen saaneella areenalla. PK-35 kohtaa Algeco Areenalla sarjanousija TPS:n. Turkulaiset ovat jo talvella osoittaneet, että joukkue on valmis pääsarjan vaatimuksiin. Pihlajamäessä nähdään varmasti fyysinen ja tasainen ottelu.

Sunnuntaina pelataan kierroksen päätöskamppailu. Bolt Arenalla mitellään metroderbyn merkeissä. HJK saa vieraakseen FC Hongan. Ottelusta ei varmasti vauhtia ja tapahtumia puutu. Viime kauden ottelut olivat todella tasaisia, vaikka HJK oli sarjataulukossa espoolaisia edellä. Sama toistunee tälläkin kertaa.

Kaikki ottelut ovat tuttuun tyyliin nähtävissä myös Nelonen Ruutu -palvelun kautta. Avauskierroksen korkeamman tuotantotason viikon ottelu on HJK – FC Honka.

Avauskierros

Pe 14.4. klo 19.00 PK-35 Vantaa – Ilves
La 15.4. klo 14.00 KuPS – ONS
La 15.4. klo 14.00 HPS – Åland United
La 15.4. klo 16.00 PK-35 – TPS
Su 16.4. klo 16.00 HJK – FC Honka

Artikkelikuva: Juhani Järvenpää

TUTUSTU KAUSIOPPAASEEN KUUNTELE KAUSIENNAKKO

Search