Hyppää sisältöön

Kierrosennakko: Loppusarjat käyntiin viiden ottelun voimin

03.09.2021

Subway Kansallisen Liigan loppusarjat käynnistyvät lauantaina 4. syyskuuta. Alemman loppusarjan joukkueista kohtaavat JyPK ja PK-35 sekä HPS ja Ilves. Ylemmässä loppusarjassa vastakkain pelaavat TiPS ja HJK, KuPS ja FC Honka sekä Åland United ja PK-35 Vantaa.

JyPK – PK-35

JyPK:lle joutuminen alempaan loppusarjaan oli jo ennen kautta melko odotettavaa. Joukkueen viralliset tavoitteet ennen kautta eivät olleet kovin korkealla, vaan joukkueen ainoa tavoite oli sarjassa säilyminen. Alaloppusarjan alkaessa JyPK on kuitenkin jo niin paljon seuraavia jäljessä, että tämäkään tavoite tuskin täyttyy. Yrityksen puutteesta jyväskyläläisten menestys ei ole jäänyt kiinni, ja kaikki kivet valmentajavaihdoksesta lähtien on käännetty.

JyPK:n pelaamisessa on viimeisissä otteluissa ollut sen verran merkkejä paremmasta, että vaikuttaisi siltä, että se voisi alemmassa loppusarjassa haastaa ainakin alaloppusarjan helsinkiläisjoukkueita. Ensimmäisenä jyväskyläläiset saavatkin vastaansa PK-35:n, jonka loppukausi ei sujunut suunnitelmien mukaan. Alkukaudella punamustat olivat vahvasti mukana taistelussa ylemmän loppusarjan paikasta, mutta loppukausi oli pisteiden valossa heikko. PK-35:n suurin haaste tällä hetkellä on Amanda Rantasen korvaaminen hyökkäyspelaamisessa. Rantaselle ei joukkueen sisältä löydy suoraa korvaajaa, joten PK-35:n pitäisi muokata hyökkäyspään pelitapaansa sellaiseksi, että se sopii uusille vastuunkantajille. Rantasen jälkeen parhaiten maalinteossa ovat punamustilta onnistuneet Anita Abu ja Moona Talka.

JyPK ja PK-35 kohtasivat viimeksi 21. elokuuta, joten ottelu on molemmilla joukkueilla tuoreessa muistissa. Punamustat veivät tuolloin pisteet lukemin 1–0. Suurimmassa osassa kauden otteluista JyPK:lla ei juuri ole ollut jossiteltavaa, mutta PK-35:n kohtaamisesta todennäköisesti jäi vähän hampaankoloon. Pelitapahtumien valossa punamustien voitto ei missään nimessä ollut vääryys, mutta JyPK:lla oli mahdollisuutensa iskeä vastaan. Jyväskyläläisten pitäisikin onnistui harvoista paikoistaan huomattavasti tehokkaammin, mikäli se mielii vielä avata pistetilinsä Kansallisessa Liigassa.

TiPS – HJK

Ylemmän loppusarjan pelit käynnistyvät naapureiden TiPS:n ja HJK:n kohtaamisella. Kotiottelulla loppusarjan pääsee avaamaan Tikkurilan Palloseura, jota voidaan ehkä pitää jossain määrin kauden yllättäjänä. TiPS toki oli mestaruustaistossa vahvasti mukana myös viime kaudella, ja saikin kaulaan hopeiset mitalit. Ennen kautta kuitenkin vaikutti, että TiPS jäi pelaajamarkkinoilla melkoisesti alakynteen. Uusia pelaajia ei saapunut lähellekään samaan tahtiin, kuin esimerkiksi Åland Unitediin ja Kuopion Palloseuraan. Ennen kautta pelatut Suomen Cupin pelit eivät myöskään antaneet parasta mahdollista vaikutelmaa Tikkurilan ylpeyden tasosta.

TiPS on pessyt lattiaa ennakkoluuloilla ja osoittanut kuuluvansa kärkikamppailuun. Alkukaudella TiPS tykitteli maaleja kovaan tahtiin, mutta välillä omissakin soi turhan paljon. Vantaalaisten loppukauteen synkän varjon asetti ykköshyökkääjä Roosa Ariyon siirtyminen Espanjaan, mutta TiPS osoitti nämäkin huolet turhiksi. Tia Hälinen on noussut joukkueessa suureen rooliin, ja kuukauden pelaajaksikin äänestetty Jenna Topra on esittänyt hyviä otteita. Puolustuspäässä vantaalaiset ovat vielä kauden aikana vahvistuneet Hana Kernerillä, joka on tuonut nuorehkoon puolustuslinjaan kokemusta ja lisäryhtiä.

Vantaalaiset saavat vastaansa ensimmäisessä loppusarjaottelussa HJK:n, jonka osalta mitalijuna on puksuttanut menemään helsinkiläisten jäädessä laiturille. Mitalikolmikko pääsi karkaamaan muilta jo suhteellisen hyvissä ajoin, mikä on mestaruus tavoitteenaan kauteen lähteneelle Klubille varmasti iso pettymys. Tällä hetkellä HJK:n pelaajarosteri on kova ja laaja, mutta erityisesti alkukaudella loukkaantumiset kiusasivat joukkuetta kohtuuttoman paljon. Helsinkiläiset nappasivat siirtoikkunassa kovan luokan vahvistuksia, kun Helmari-legenda Linda Sällström ja Leonie Pankratz siirtyivät Klubipaitaan. Varsinkaan Sällströmin potentiaalia ei ole vielä saatu kunnolla käyttöön. HJK joutuu aloittamaan loppusarjapelit ilman Essi Sainiota, joka sai suoran punaisen kortin runkosarjan viimeisessä ottelussa. Vaikka HJK:n pelaamisessa on ollut merkkejä kehityksestä, vaikeudet tuntuvat seuraavan toistaan. Kovavireinen TiPS tulee olemaan HJK:lle vaikea vastustaja.

KuPS – FC Honka

Kuopion Palloseuran mestaruusjuna puksuttaa sen verran kovalla vauhdilla, että ainoastaan TiPS sinnittelee yhä kyydissä. Loppusarjassa KuPS:lla on hyvät mahdollisuudet varmistaa mestaruus jo ennen viimeisiä kierroksia. Fokusta ei saa kuitenkaan kadottaa ennen kuin mestaruus on varma. Ylemmän loppusarjan ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuva FC Honka on yksi niistä joukkueista, joilta pisteet on mestaruusjahdissa Kuopioon budjetoitu, mutta espoolaiset saattavat yllättää. FC Hongan vaarallisuuden sai kokea runkosarjan viimeisellä kierroksella Åland United, jonka mestaruushaaveet espoolaiset käytännössä tuhosivat.

Viime kauden KuPS, joka sylki maaleja oman puolustuksen kustannuksella, on tällä kaudella ollut vain kaukainen muisto. Vaikka runkosarjan maalikuningattaren Gentjana Rochin johtama hyökkäys on ollut vakuuttava, KuPS:n paras ja tärkein ase on läpi kauden ollut raudanluja puolustus. Kuopiolaiset ovat päästäneet tuplasti vähemmän maaleja kuin muut kärkijoukkueet. Keltamustien puolustuksesta ei löydy yhtään heikkoa lenkkiä, vaikka alkukauden ehdottomiin tähtipelaajiin kuulunut puolustaja Taryn Jakubowski joutuikin jättämään kauden kesken loukkaantumisen takia. Uusin puolustuspään hankinta Tiernny Wiltshire on istunut joukkueeseen hyvin, ja hänet palkittiin Subway-tähdillä jo runkosarjan päätösottelussa.

FC Honka joutui jännittämään ylempään loppusarjaan pääsyä aivan viimeiseen asti. Paineet siivittivätkin espoolaiset komeaan voittoon Åland Unitedista runkosarjan viimeisellä kierroksella. Lopulta tappiokin olisi riittänyt kuudenteen sijaan, mutta voiton tuoma itseluottamusbuusti oli vaikeaa kautta pelaavalla Hongalle varmasti enemmän kuin tarpeen. Espoolaisten puolustus on tiivis, mutta hyökkäyspelaamisessa on perustavanlaatuisia ongelmia. Haasteita on niin maalipaikkojen luomisessa kuin itse viimeistelyssäkin. Suurinta roolia viimeistelystä on toistaiseksi pystynyt ottamaan Eveliina Parikka, joka on onnistunut maalinteossa hieman haastavammistakin paikoista.

Åland United – PK-35 Vantaa

Runkosarjan viimeisen kierroksen tappio FC Hongalle ei tehnyt hyvää Åland Unitedin mestaruushaaveille. TiPS on ahvenanmaalaisia edellä kuusi pistettä ja KuPS on repinyt ahvenanmaalaisiin jo kymmenen pisteen kaulan. Käytännössä mestaruus vaatisi melkoista romahdusta sekä TiPS:lta että KuPS:lta, joista kumpikaan ei ole osoittanut merkkejä haparoinnista. Koska Åland United haluaa nostaa tällä kaudella ainakin yhden pytyn, se tekee PK-35 Vantaasta tavallaan ahvenanmaalaisten päävastustajan. Joukkueet nimittäin kohtaavat tällä kaudella vielä myös Suomen Cupin finaalissa. Kummallekin varmasti maistuisi se pieni henkinen yliote, jonka voittamalla edellisen sarjaottelun voi saavuttaa.

Kausi on ollut vahva hallitsevalle mestarille Åland Unitedille, mutta ahvenanmaalaisten kannalta valitettavasti muutama yksittäisten otteluiden haparointi on nyt kostautumassa. Ahvenanmaalaisten hyökkäyspelaaminen on toiminut hyvin Cassandra Korhosen ja Dana Leskisen johdolla, mutta puolustuspäässä on ollut havaittavissa pienoista huolimattomuutta. Åland Unitedin edellinen nollapeli on toukokuulta, ja pienet haparoinnit omassa päässä ovat maksaneet ahvenanmaalaisille arvokkaita pisteitä.

PK-35 Vantaa taistelee loppusarjassa sijoituksista 4–6. Punamustien kausi on ollut onnistunut, sillä vantaalaiset ovat jo nyt onnistuneet parantamaan sijoitustaan viime kaudesta, vaikka joukkue on pelannut lähes samalla kokoonpanolla kuin viime kaudella. Kokemus näkyy erityisesti keskikentän vahvuutena. PK-35 Vantaan hyökkäyspeli taas on ollut nuorten pelaajien, Wilma Forsblomin ja Oona Seveniuksen harteilla. Erityisesti Sevenius on pelannut itseään vauhdilla kohti isompia ympyröitä.

HPS – Ilves

Nousijajoukkue HPS on ensimmäisellä Kansallisen Liigan kaudellaan osoittanut potentiaalinsa, mutta suoritusten tasaisuus ei ole ollut sillä tasolla, että joukkue pystyisi taistelemaan hyvistä sijoituksista. Tällä hetkellä liigakarsintoihin joutuminen näyttää todennäköiseltä, joskin edessä ovat kauden tärkeimmät ottelut. HPS on osoittanut, että se kyllä periaatteessa pystyy voittamaan jokaisen alemman loppusarjan joukkueen – onhan se napannut päänahkoja myös ylempään loppusarjaan päässeiltä joukkueilta.

HPS on vahvistanut rivejään viime aikoina Claudia Cagninalla sekä HJK:sta lainalle saapuneella Daniela Tolosella. Lisäjalat tulevatkin tarpeeseen heti ensimmäisessä ottelussa, kun HPS kohtaa Ilveksen. Viime aikaisten suoritusten perusteella lienee turvallista todeta, että Ilves on tällä hetkellä alemman loppusarjan parhaassa vireessä oleva joukkue. Vaikka KuPS riepottelikin tamperelaisia runkosarjan viimeisessä ottelussa, keltavihreät voivat lähteä alempaan loppusarjaan pää pystyssä.

Ilveksen näkyvin pelaaja on ollut Silja Tuominen, jonka maalivainu on kehittynyt kovaa kyytiä kauden edetessä. Tamperelaisten hyökkäyspelaaminen ei kuitenkaan ole vain Tuomisen varassa. Hyviä suorituksia on nähty myös esimerkiksi Aino Rasiselta ja Sofia Määtältä. Puolustuspäässäkin Ilveksen tekeminen kauden mittaa on mennyt huomattavasti eteenpäin. HPS:n ja Ilveksen kauden kahdessa kohtaamisessa Ilves on päästänyt vain yhden maalin, kun taas tamperelaiset ovat toimittaneet pallon HPS:n verkkoon peräti viidesti.

Search