Hyppää sisältöön

Me Naiset kuukauden kentällinen -äänestys

11.06.2024

Subway Kansallisen Liigan kausi on edennyt jo kesäkuukausille. Palataan vielä hetkeksi kevään kierroksille. Ketkä olivat pelipaikkojensa parhaimmistoa huhtikuun ja toukokuun aikana? Me Naiset -kentällisen äänestys on auki.

Maalivahdit

Ellan Arpiainen

Nuori maalivahti on hypännyt hallitsevan mestarin maalille erinomaisesti. Kypsää ja rauhallista pelaamista, eikä hätkähdä mestarijoukkueen mukanaan tuomia paineita. Torjui viidestä pelaamastaan KuPSin ottelusta neljässä voiton huhti-toukokuun aikana.

Annika Laihanen

Huhti-toukokuun aikana viisi nollapeliä. Päästänyt koko kauden aikana vain kolme maalia selkänsä taakse. Erittäin varma ja ohjaa puolustuslinjaa laadukkaasti. Laihanen on hyvä jalalla ja osallistuu aktiivisesti myös pelinavaamiseen osana puolustuslinjaa.

Nelli Hautamäki

Keskeisimpiä yksilöitä Ilveksen vahvan kevään takana. Hautamäki on tilastollisesti (StatsBomb) torjunut ja estänyt yli viiden maalin syntymisen, joiden olisi maaliodottamaan nojaten pitänyt toteutua. Tällä saralla hän on sarjan ylivoimainen ykkönen. Huippuluokan suorittamista huhti-toukokuun otteluissa.

Puolustajat

Helmi Vapola

Tekee työnsä laadukkaasti puolustussuuntaan, mutta A-maajoukkueen vahvuudessakin jo käynyt Vapola on erittäin hyvä myös pallon kanssa. HPS:n erikoistilanteiden antaja on myös kriittisessä roolissa helsinkiläisjoukkueen pelinavaamisessa.

Roosa Toivanen

PK-35 Vantaa on kipuillut ajoittain maalinteon kanssa, mutta puolustusta on johtanut esimerkillisesti joukkueen kapteeni Roosa Toivanen. Taklaa, katkoo ja avaa peliä laadukkaasti. Uhka myös erikoistilanteissa hyökkäyssuuntaan. Omaa painavan laukauksen, josta nähtiin esimerkki Tapiolassa.

Maaria Roth

Sarjakärjen puolustuslinjan johtaja ja joukkueen kapteeni. Roth pelaa jokaisen tilanteen huippurauhallisesti ja sijoittuu jatkuvasti oikein. Puolustusvelvoitteensa lisäksi löytää avaavilla syötöillään erinomaisesti sellaisia pelaajia seuraavasta linjasta, joiden kautta HJK pääsee nopeasti maalipaikkaan asti.

Keskikenttäpelaajat

Elli-Noora Kainulainen

HJK-paitaan täksi kaudeksi siirtynyt laitapelaaja on ollut keskeisessä roolissa erinomaisesti kauden avanneen helsinkiläisjoukkueen vahvuudessa. Eniten maalisyöttöjä joukkueessaan huhti-toukokuussa. Iso rooli myös erikoistilanteiden antajana.

Silja Tuominen

Åland Unitedin tärkeimpiä pelaajia alkukaudesta. Erittäin isossa roolissa ahvenanmaalaisten pelinrakentelussa. Hyvä erikoistilanteissa ja hoitaa ruutunsa laadukkaasti myös puolustussuuntaan.

Viivi Spets

Alkukaudesta hyviä otteita esittäneen Ilveksen keskikentän moottori. Rakentaa peliä, mutta rooli korostui huhti-toukokuussa ennen kaikkea pallottomana. Katkoo, riistää, taklaa ja tekee töitä laadukkaasti joukkueensa eteen ottelusta toiseen.

Hyökkääjät

Gentjana Rochi

Tuttu nimi maalitilaston kärjessä. Huhti-toukokuussa pohjoismakedonialainen viimeisteli seitsemän maalia. Rochi nousi useita kertoja esille juuri silloin, kun häntä eniten tarvittiin.

Gabi Rennie

Uuden-Seelannin maajoukkuepelaaja on istunut ahvenanmaalaisten kokoonpanoon alusta asti erinomaisesti. Todella vahva ja nopea pelaaja, jolla ollut merkittävä rooli suurimmassa osassa Åland Unitedin maaleista.

Lotta Kalske

Sarjakärki HJK:n huippuvaarallinen pelaaja viimeisteli huhti-toukokuun aikana kuusi maalia. Hyvän laukauksensa ansiosta uhka myös rangaistusalueen ulkopuolelta.

 

Äänestys päättyy perjantaina 14.6. kello 14.0. Äänestäneiden kesken arvotaan Ruutu+ -kausikortti (6kk).

Kansallinen Liiga valitsee Me Naiset kuukauden kentällinen -ehdokkaiksi eri pelipaikoilla vakuuttavia otteita kuukauden aikana esittäneet pelaajat. Lopullisen valinnan kuukauden pelaajista teet sinä.

ÄÄNESTÄ TÄSTÄ

Search