Hyppää sisältöön

Tulevan kauden tähdet – keitä pelaajia kannattaa seurata vuonna 2024?

02.12.2023

Subway Kansallisen Liigan hieno kausi on takana ja perjantai-iltana Captain’s Ball -gaalassa palkittiin sesongin parhaita. Pitkä talvi on käsillä, mutta kausi 2024 lähestyy kovaa vauhtia. Ketkä pelaajat voisivat nousta ensi kauden puheenaiheiksi?

Monet pelaajat kohosivat päättyneellä kaudella suuriin rooleihin ja aina A-maajoukkueeseen asti. Vuoden pelaajaksi valittu Anni Hartikainen ehti upean kautensa päätteeksi maalintekoon myös Helmari-paidassa.

Lotta Lindström oli debyyttikaudellaan heti maalikuningatar ja Sofia Manner esiintyi FC Hongan maalilla uskomattomalla varmuudella ja sai huippusiirron kauden päätteeksi.

Tässäkin on vain muutamia tarinoita hienon kauden ajalta. Kaudella 2024 otsikoihin nousee varmasti jälleen uusia huippupelaajia. Suomen U23-maajoukkueen päävalmentaja Jarmo Matikainen korostaa juuri nuorten pelaajien roolia Subway Kansallisessa Liigassa.

– Heidän osuutensa sarjassa on merkittävä. Yhteistyö nuorten maajoukkueiden ja seurojen välillä toimii. Pelaajat ovat ytimessä ja yhdessä heidän kehitystään pyritään tukemaan kokonaisvaltaisesti, toteaa Matikainen.

Ensi kauden osalta Matikainen näkee edellä mainittujen lisäksi, että monilla pelaajilla on potentiaalia nousta uudelle tasolle.

– Kuopion suunnalla esimerkiksi Niitty Hahl on lahjakas puolustaja, jolla on kapasiteettia valtavasti. Roolin kasvu on mahdollista, mikäli jatkaa KuPS-paidassa. HJK:sta voisi mainita erinomaisen keskushyökkääjän profiilin omaavan Lilli Halttusen sekä loukkaantumiseltaan palaavan Jasmin Mansarayn. Lisäksi Helmi Raijas on tyylikäs puolustaja.

Åland Unitedin riveistä Matikainen nostaa esille Senja Salon, joka on muodostanut toimivan ja varman tutkaparin Sanni Ojasen kanssa. Salon roolin ja vastuun Matikainen näkee ainoastaan kasvavan.

FC Hongan joukkueessa on useita pelaajia, jotka voivat nousta vieläkin vahvemmin esille tulevalla kaudella. Matikaisen mielestä varsinkin Daniela Sandås, Elli Seiro ja keskikentän voimakaksikko Noora Juusela Eevi Sutela tulevat olemaan tarkkaan seurattavia pelaajia. Lisäksi vastikään espoolaisten riveihin siirtynyt Ilona Walta on pelaaja, jolta Matikainen odottaa vahvaa kautta.

HPS:n joukkueesta mielenkiinto kohdistuu huippulupaavaan uuteen hankintaan Sofia Jahnukaiseen. Naisten Ykkösen PKKU:ssa hienosti esiintynyt pelaaja omaa Matikaisen mielestä valtavan potentiaalin, ja hän voinee nuoresta iästään huolimatta nousta toden teolla esille jo tulevalla kaudella. Myös PK-35 Vantaan Cecilia Ek on pelaaja, jolle voinee povata entistä suurempaa roolia.

Tämänkin kauden aikana lukuisia Subway Kansallisen Liigan pelaajia on noussut Helmareiden vahvuuteen. Slovakiassa UEFA Nations Leaguen päätösottelussa kotimaisia pääsarjapelaajia on peräti seitsemän kappaletta.

Kuopion Palloseurasta Oona Siren, Emmi Siren, Anni Hartikainen, Tuuli Viinikka ja Aada Nurmi. HJK:sta Lotta Lindström ja HPS-leiristä Helmi Vapola.

Tämän ilmiön Matikainen kokee tärkeäksi niin pelaajien kuin sarjan näkökulmasta.

– Erittäin iso merkitys monella tavalla. Se on konkreettinen osoitus siitä, että Subway Kansallisessa Liigassa pelataan hyvää jalkapalloa ja pelaajat kehittyvät sarjassa. Tämä myös viestii siitä, että on monta tietä A-maajoukkueeseen.

– Ratkaisevia ovat pelaajan arki, laadukas harjoittelu ja merkittävä rooli seurajoukkueessa. Nämä tukevat kehitystä ja mahdollistavat hyvät suoritukset, joiden perusteella maajoukkuevalmentajat tekevät valintoja.

Matikaisen mielestä tässä korostuu jälleen maajoukkuevalmennuksen ja seurojen välinen yhteistyö.

Nähdäänkö ensi kaudella jälleen uusia liigapelaajia aina A-maajoukkueen paidassa asti?

Lue myös

Captain’s Ball: Kauden parhaat palkittu – Anni Hartikainen on vuoden pelaaja

Sofia Manner siirtyy NWSL-sarjan huippujoukkueeseen

Kuva: Sascha Zachhuber

Search