Hyppää sisältöön
FC Honka

FC Honka

FC Honka - Ilves
13.06.
1 - 1
Tapiola N 1,
Espoo
Yleisöä: 236
Ilves

Ilves

Kotijoukkueen ennakko: "Ilves ei ole helppo vastus"

Viime kaudella hopeaa napannut Honka lähtee uuteen kauteen kovalla itseluottamuksella. Kauden alku viivästyi alkuperäisestä, mutta kapteeni Milla Punsar vakuuttaa, että joukkue on valmis lauantaina.

– Olemme koko joukkue todella innoissamme siitä, että pääsemme vihdoin aloittamaan kauden, hän kertoo.

Honka on vahvistunut viime kauden jälkeen maajoukkuekokemustakin omaavalla topparilla Katarina Naumasella, ikäluokkansa maajoukkueen vakioryhmään kuuluvilla puolustaja Alisa Hokkasella ja keskikenttäpelaaja Eevi Sutelalla, toppari Heini Toivosella, sekä HJK:sta saapuneella laitahyökkääjällä Vilma Hakalalla. Rosa Lappi-Seppälä aloittaa toisen kautensa joukkueen päävalmentajana.

Viime kaudella Honka ja Ilves kohtasivat kahdesti. Tampereella päädyttiin 0-0 tasatulokseen. Kotonaan Tapiolassa Honka oli selvästi vahvempi, ja nappasi kolme pistettä lukemin 5-1.

Viime kaudella kahdeksanneksi sijoittunut Ilves on vahvistunut talven aikana mm. TiPS:sta saapuneella hyökkääjällä Moona Talkalla, sekä Norjasta Tampereelle palanneella maalivahdilla Marjukka Mikkosella. Joukkuetta luotsaa omalla pelaajaurallaan Veikkausliigassakin esiintynyt Mika Lahtinen.

– Ilves ei ollut meille viime kaudella helppo vastustaja, siitä kertoo myös se yksi tasapeli. Olemme valmistautuneet otteluun hyvin ja tutkineet miten Ilves pelaa. Koronatauon jälkeiset muutamat harjoitusottelut ovat olleet tärkeitä, niiden kautta olemme saaneet taas pelituntumaa, Punsar sanoo.

Honka-Ilves käynnistyy Tapiolan urheilupuiston nurmella lauantaina 13.6. kello 18.00. Otteluun on vapaa sisäänpääsy.

Search