Hyppää sisältöön
Ilves

Ilves

Ilves - KuPS
11.07.
1 - 3
Tammelan stadion TN,
Tampere
Yleisöä: 242
KuPS

KuPS

ILVES – KUPS 1 – 3 (0-2)

Ensimmäinen hyvä tilanne syntyi Kuopion joukkueelle, kun 20. minuutin kohdalla Aino Kröger pääsi kuljettamaan aivan maalin tienoille ja pyrki pelaamaan pallon maalin eteen Gentjana Rochille. Rochi ei kuitenkaan aivan yltänyt palloon, vaan se lipui päätyrajasta yli. Tämän jälkeen Ilveksellä oli muutama paikka. Ensimmäisessä tilanteessa keltapaitojen Moona Talka laukoi pallon vastapuolen ylärimaan. Myöhemmin kulmatilanteen jäljestä Roosa Tuominen pääsi laukomaan, mutta maalivahti Emma Immonen kuitenkin nappasi pallon hoivaansa.

26. ja 32. peliminuuteilla KuPS:n Aino Kröger pääsi loistamaan. Krögerin ensimmäinen maali syntyi kulmatilanteen jälkeen, kun hän teki nätin noston suoraan vasempaan yläkulmaan. Toisen maalin Kröger laukoi suoraan vaparista boksin kulmalta. Aivan puoliajan lopulla Ilves pääsi jälleen yrittämään maalintekoa, mutta Immonen onnistui hoitamaan tilanteen.

Toisella puoliajalla peli oli kuopiolaisten pyörityksessä suurimman osan ajasta. 64. peliminuutilla nähtiinkin kuopiolaisten 3. maali. KuPS pelasi harkittua peliä aivan Ilveksen maalin edessä, kun Rochi ensin aikansa kikkailtuaan syötti pallon Neea Bergille, joka ohjasi pelivälineen puolestaan Anni Hartikaiselle. Hartikainen laukoi pallon siististi maaliin. Ilves sai pelistä osittain vielä kiinni maalin jälkeenkin ja pääsi luomaan myös hyökkäyspeliä. 73. minuutilla Tuulia Mikkola pääsi aivan maalin tuntumaan, jossa Immonen kaatoi Mikkolan varoituksen arvoisesti. Ilves sai tilanteesta rangaistuspotkun. Tuuli Enkkilä sijoitti rangaistuslaukauksen maaliin aivan Immosen käsiä hipoen. Peli päättyi lukemiin 1-3.

Search