Hyppää sisältöön
KuPS

KuPS

KuPS - PK-35 Vantaa
18.07.
3 - 0
Keskuskentän Jalkapallostadion TN,
Kuopio
Yleisöä: 277
PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa

KUPS – PK-35 VANTAA, 3-0 (3-0)

KuPS ja PK-35 Vantaa lähtivät otteluun sarjataulukossa peräkkäisiltä sijoilta – kuitenkin suhteellisen suurella viiden pisteen erolla kuopiolaisen joukkueen hyväksi. Peli alkoi molemmilla joukkueilla rauhallisesti tunnustelemalla, mutta pelin tempo muuttui suhteellisen nopeasti, kun KuPS:n hyökkääjät pääsivät vauhtiin.

Kun kahdeksan minuuttia oli kulunut, KuPS sai pallon riistettyä aivan rangaistusalueen ulkopuolella ja joukkueen maalitykki Gentjana Rochi pääsi laukomaan pallon vasempaan ylänurkkaan. KuPS jatkoi korkealla prässillä, joka aiheutti vaikeuksia vierasjoukkueelle. Toinen maali KuPS:lle syntyi vajaan puolen tunnin kohdalla, kun Anni Hartikainen sai syötettyä puolen kentän tuntumasta Aino Krögerille puolustuslinjan taakse. Kröger sai pallon, ja ollessaan vastakkain PK-35 Vantaan Velma Oikarisen kanssa Kröger nosti pallon Oikarisen yli – ja jälleen verkko soi.

Kolmas maali syntyi vain muutamia minuutteja edeltävän jälkeen, kun KuPS sai pallon jälleen pelattua linjan taakse, jossa Rochi jo odotteli. Rochi pääsi jälleen 1v1-tilanteeseen vastaan tulleen Oikarisen kanssa, siirsi pallon nätisti sivuun ja pääsi laukomaan ottelun toisen osumansa tyhjään maaliin.

Toisella puoliajalla PK-35 Vantaa ei päässyt murtamaan KuPS:n puolustusta, vaikka toisinaan hallitsikin palloa. KuPS sen sijaan sai luotua muutamia hyviä maalipaikkoja, joista lisäosumia ei kuitenkaan enää syntynyt. Peli päättyi kotijoukkueelle suotuisasti lukemiin 3-0.

Search