Hyppää sisältöön
PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa - Ilves
14.08.
1 - 0
Jalkapallostadion TN,
Vantaa
Yleisöä: 225
Ilves

Ilves

PK-35 VANTAA – ILVES 1-0

PK-35 Vantaa otti ansaitut kolme pistettä perjantai-illan toisessa ottelussa. Vantaalaiset olivat hyvällä pelipäällä heti ottelun alusta alkaen, mikä näkyi vahvana pallonhallintana. Reilun kymmenen minuutin pelin kapteeni Sanna Saarisen ovela nosto maalin eteen oli päästä yllättämään Annika Laihasen Ilveksen maalilla, mutta Laihanen ehtii juuri ja juuri Oona Seveniuksen jatkon tielle. Punamustista Sevenius kokeilemaan maalintekoa vielä ensimmäisen puoliajan aikana pariinkin otteeseen, mutta Laihanen oli maalilla valppaana. Ilves pääsi toisen puoliajan lopulla myös hyökkäämään potentiaalisesti kertaalleen. Aino Rasinen syötti keskialueelle maata pitkin, johon punamustien oma pelaaja tuli katkomaan vauhdilla. Lopulta pallo oli kimmota omasta pelaajasta PK-35 Vantaan maaliin, mutta kotijoukkueen onneksi pallo lipui ohi.

Toisella puoliajalla PK-35 Vantaan hyvä painostus jatkui. Ensimmäiset maalipaikat nähtiin heti toisen puoliajan alussa, kun ensin Sevenius puski Forsblomin antamasta kulmapotkusta ohi maalin ja hetkeä myöhemmin Forsblom pääsi itse puskemaan Eerika Appelqvistin keskityksestä, mutta pusku suuntautui yli maalin.

Vantaalaisten painostus jatkui käytännössä avausmaaliin asti, joka syntyi 69. peliminuutilla. Maali syntyi Ilveksen huonosta pelinavauksesta, jonka seurauksena pallo päätyi Netta Kosolle, joka nosti pallon näyttävästi yli vastaan tulleen Laihasen. Tätä ennen kuitenkin nähtiin kummallinen tilanne 52. peliminuutilla, vantaalaisten päädyssä viheltämättä jäi päivänselvältä näyttävä paitsio, josta Ilves pääsi vaaralliseen maalintekopaikkaan. Maalia tilanteesta ei kuitenkaan syntynyt, koska maalivahti Velma Oikarinen pelasi tilanteen hyvin loppuun saakka. Oikariselle oli enemmän töitä PK-35 Vantaan maalin jälkeen, mutta Oikarinen piti maalinsa puhtaana myös Ilveksen lopun painostuksessa. Näin kotijoukkue nappasi toisen peräkkäisen kotivoittonsa ja kolme pistettä.

Search