Hyppää sisältöön
PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa - Ilves
14.08.
1 - 0
Jalkapallostadion TN,
Vantaa
Yleisöä: 225
Ilves

Ilves

Kotijoukkueen ennakko: "Ilves on hyvin organisoitu joukkue"

Punamustien sarjapelit jatkuvat perjantai-iltana kotiyleisön edessä. Toista peräkkäistä kotivoittoaan hamuava PK-35 Vantaa saa silloin vieraakseen Tampereen Ilveksen. Ottelu pelataan perjantaina 14.8. klo 19.00 Myyrmäen stadionilla.

PK-35 Vantaa majailee sarjataulukossa kahdeksannella sijalle, kun Kansallista Liigaa on takana kahdeksan kierrosta. Joukkue on kerännyt peleistään kahdeksan pistettä kahdella voitolla ja kahdella tasapelillä. Neljästi PK-35 Vantaa on jäänyt liigapeleissä ilman sarjapisteitä. Punamustien molemmat täydet pistepotit ovat tulleet kotikentällä Myyrmäessä. JyPK kaatui kesäkuussa sarja-avauksessa lukemin 3-0 ja Åland United kolme viikkoa sitten maalin erolla 1-0.

Viime viikonloppuna Turussa PK-35 Vantaa pelasi hyvän avausjakson ja meni johtoon Oona Seveniuksen osumalla.  TPS nousi kuitenkin toisella jaksolla tasoihin Punamustien epäonnisen oman maalin myötä ja venyi 1-1-tasapeliin.

Ilves sen sijaan lähtee yhdeksännelle sarjakierroksella taulukon kuudennelta sijalta. Tamperelaiset ovat keränneet kahdeksasta ottelustaan kymmenen pistettä kolmella voitolla ja yhdellä pistejaolla. Tappioita tupsukorville on kertynyt neljä. Myös maaleja Ilves on tehtaillut vastustajien kanssa lähes tasatahtiin maalieron ollessa 10-9.

Huomionarvoista Ilveksen tuloksissa on se, että joukkue on kerännyt suurimman osan pisteistään vieraskentiltä. Tamperelaiset eivät ole hävinneet kolmesta vieraspelistään yhtäkään, sillä se on hakenut täyden pistepotin Åland Unitedilta sekä TPS:ltä ja tasannut pisteet FC Hongan vieraana Espoossa.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa jo kertaalleen tänä vuonna Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa tammikuussa. Tuolloin Sevenius vei Punamustat Tampereella avausjaksolla johtoon, mutta Ilves nousi varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla tasoihin Aino Rasisen osumalla. Pisteet siis tasattiin lukemin 1-1. Molemmat joukkueet selviytyivät lopulta jatkoon Suomen Cupin puolivälierävaiheeseen.

PK-35 Vantaan pelaajista Sevenius ja Netta Koso ovat osuneet liigaotteluissa kahteen otteeseen. Ilveksen paras maalintekijä sen sijaan on ollut neljä maalia tehtaillut Rosa Tuominen. Tamperelaisten riveistä kahdesti on osunut myös Tuuli Enkkilä.

Punamustien kokoonpanosta puuttuu perjantain ottelussa varmuudella ainoastaan Aurora Troberg. Ilves sen sijaan joutuu peliin ilman ykköstykkiään Rosa Tuomista, jonka loukkaantuminen pitää koko loppukauden sivussa pelikentiltä.

Tavoitteena jatkaa hyvällä taisteluilmeellä

Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan PK-35 Vantaan edellisten liigapelien otteissa on näkynyt paljon lupaavia merkkejä. Vaikka pistejako TPS:n vieraana oli tuloksellisesti pettymys, olivat joukkueen pelaamiseensa tekemät muutokset Väisäsen mielestä pääosin onnistuneita.

– Se on tietysti positiivista, että olemme onnistuneet parissa viime liigapelissä maalinteossa ja olemme saaneet pisteitä. Lisäksi olemme päässeet maalipaikoille enemmän kuin alkukaudesta. Joukkue on myös osoittanut sekä Åland Unitedia että TPS:ää vastaan hyvää taistelutahtoa ja pelaajat ovat ottaneet yhä vahvemmin roolia kentällä pallontavoittelutilanteissa, Väisänen totesi.

– Samalla kun olemme saaneet enemmän maalipaikkoja, olemme myös pystyneet jatkamaan omaa pallonhallintapeliämme. Välillä olemme pitäneet palloa hitaammalla tempolla ja tarvittaessa taas päässeet nopeisiin hyökkäyksiin. Hyökkäysrytmien vaihteleminen on ollut kahdessa edellisessä liigapelissä aiempaa parempaa.

PK-35 Vantaa on saanut viime viikkoina mukavia uutisia myös loukkaantumisosaston tyhjenemisen myötä. Karoliina Autio pelasi sarjakauden avausminuuttinsa jo viime viikonloppuna Turussa ja lisäksi Vera Saastamoinen on harjoitellut jo muutaman viikon täysipainoisesti joukkueen mukana.

– Olemme nyt saaneet pelaajia takaisin sairastuvalta, mikä on tuonut monipuolisuutta harjoitteluun ja vahvistusta peleihin. Joukkue vahvistuu koko ajan, kun saamme enemmän pelaajia käyttöömme. Se on meille arvokasta, koska pelejä on vielä paljon jäljellä. Seuraavana odotamme vielä Auroraa mukaan. Sen jälkeen meillä olisi vihdoin koko ryhmä käytettävissä, Väisänen sanoi.

Perjantai-illan vastustaja Ilves on Punamustille monen vuoden ajalta tuttu vastustaja. Väisäsen mukaan vastaan asettuu iskukykyinen ja tasaisen vahva ryhmä.

– Ilves on näkemieni pelien perusteella hyvin organisoitu joukkue, jolla on selkeä tapa pelata ja puolustaa. Se on ilman muuta Ilveksen vahvuus, jota he ovat pystyneet hyvin hyödyntämään. He ovat pystyneet sarjassa varsin tasaisiin pelisuorituksiin, Väisänen arvioi.

– He pyrkivät hyökkäämään monen pelaajan voimalla ja pystyvät tarvittaessa hyvään korkeaan prässiin. Ilves pelaa ennen kaikkea joukkueena eli peli ei perustu niin paljoa yksilöihin. Tuomisen puuttuminen tietysti kaventaa hyökkäyskalustoa, mutta Ilvekseltä löytyy yhä monia nuoria ja nopeita pelaajia.

Search