Hyppää sisältöön
JyPK

JyPK

JyPK - PK-35 Hki
15.08.
0 - 1
Harjun stadion N,
Jyväskylä
Yleisöä: 312
PK-35 Hki

PK-35 Hki

JYPK – PK-35 0-1

JyPK:n viime viikon sensaatiovoitto HJK:sta ei saanut jatkoa lauantai-illan ottelussa PK-35:ttä vastaan. Vierasjoukkue PK-35 teki ottelun voittomaalin jo neljännellä peliminuutilla. Olivia Kåhren matala keskitys löysi hieman onnekkaastikin Amanda Rantasen noin kahdeksassa metrissä. Rantasen sähäkkä laukaus painui vastustamattomasti JyPK-maalin vasempaan alakulmaan.

Salamamaalin jälkeen pallonhallinta pysyi vierailijoilla, ja valkopaitaisella PK-35:llä olikin useita paikkaja kaunistella lukemia. Reilun 15 minuutin kohdalla Rantasen kulmapotku tippui lähes täydellisesti boksiin, mutta valkopaidat eivät osuneet palloon. Parinkymmenen minuutin kohdalla Anita Abun komea kaukolaukaus painui hiuksenhienosti ohi JyPK:n maalin alakulmasta.

Aivan vaille maalintekotilanteita ei kuitenkaan kotijoukkuekaan ensimmäisellä puoliajalla jäänyt. Puolen tunnin pelin jälkeen Riikka Lilja pelasi Henna Honkasen aivan vapaaksi PK-35:n maalin eteen, mutta Honkasen laukaus suuntautui suoraan kohti maalivahti Lotta Rosentrömiä.

Toisella puoliajalla JyPK onnistui omassa pelinrakentelussaan huomattavasti paremmin ja ottelun painopiste muuttui. 55. peliminuutilla jyväskyläläiset kävivät jo hyvin lähellä tasoitusta. Honkasen nosto vasemmalta puolelta ohitti jo Rosenströmin, mutta kimposi lopulta takatolpasta ulos. Pari minuuttia myöhemmin Honkanen pääsi kokeilemaan myös puskemalla vapaapotkusta, mutta tällä kertaa Rosenström venytti komeasti pallon tielle. Vajaan 80′ minuutin kohdalla nähtiin lähes identtinen tilanne, kun Honkanen puski jälleen ja Rosenström nappasi jälleen pallon näppeihinsä. Lisäajalla nähtiin vielä yksi JyPK:n vaarallinen vapaapotku, mutta Rosenström piti huolen siitä, että pallo ei maaliin päätynyt. Rosenström pelasi jo kauden kuudennen nollapelinsä. PK-35 pääsi kotimatkalle siis kolme pistettä rikkaampana.

Search