Hyppää sisältöön
PK-35 Hki

PK-35 Hki

PK-35 Hki - JyPK
31.10.
1 - 3
MagneCit Areena TN,
Helsinki
Yleisöä: 185
JyPK

JyPK

Kotijoukkueen ennakko: "Puolustuksen on pystyttävä tiiviinä"

PK-35 kohtaa Kansallisen Liigan viimeistä edeltävällä kierroksella Jyväskylän Pallokerhon. JyPK otti edellisessä “kuuden pisteen” ottelussaan säilymisen kannalta elintärkeän voiton Ilveksestä. Tamperelaisryhmä piti johtoasemansa viimeiselle vartille saakka, kunnes JyPK maalasi seitsemän minuutin sisään kahdesti ja nappasi 2-1 kotivoitolla isot pisteet Jyväskylään.

Tuon voiton turvin lauantain vierasjoukkue on nyt kolme pistettä karsijan paikalla olevaa Ilvestä, ja kuusi pistettä sarjajumbo TPS:ää edellä. Jos oli Punamustien edellisen vastustajan KuPS:n otteluissa mätetty tällä kaudella maaleja, samaa voi sanoa myös Jyväskylän Pallokerhosta. 62 (21 tehtyä, 41 päästettyä) maalia 16:ssa ottelussa on itse asiassa koko sarjan korkein lukema.

JyPK osaa siis tehdä maaleja. Jyväskyläläiset ovat viimeistelleet kauden 2020 aikana kuusi täysosumaa enemmän kuin PK-35. Varsinkin Italiasta Keski-Suomeen palannut Henna-Riikka Honkanen on ollut todella tehokas. Kuusi maalia ja kaksi maalisyöttöä vain yhdeksässä ottelussa kertoo siitä, miten tärkeä pelaaja Honkanen JyPK:lle on. Toinen pelaaja, jota kannattaa seurata, on vasta 18-vuotias Riikka Lilja. Laituri on maalannut toisella liigakaudellaan kolmesti ja tarjoillut joukkuekavereilleen maaliin johtaneen syötön peräti kuusi kertaa.

Toisaalta Punamustien puolustus on puolestaan ollut selkeästi tiiviimpi kuin JyPK:n. Vaikka PK:n verkkoon on viime peleissä tehty maaleja melkoisella tahdilla, on koko kauden päästettyjen maalien lukema 20 edelleen kunnioitettava nousijajoukkueelle. Tiivistä ja yhtenäistä puolustuspeliä joukkueeltaan peräänkuuluttaa myös PK-35 vastuuvalmentaja Rami Rantanen.

– Olemme antaneet loppusyksystä vastustajillemme melko halpoja maaleja. Ehkä pieni väsymys niissäkin tilanteissa on näkynyt ja keskittyminen on hieman päässyt herpaantumaan. Olemme kauden mittaan todistaneet itsellemme, että osaamme puolustaa laadukkaasti ja tiiviisti joukkueena myös tässä sarjassa. Toivon, että muutaman ylimääräisen lepopäivänkin avittamina olemme viikonloppuna taas terävämpiä molempien maalien edessä.

Joukkueet kohtasivat toisensa Jyväskylässä elokuun puolessa välissä. PK-35 oli tuolloin Amanda Rantasen salamamaalin turvin parempi maalein 0-1. Harjun stadionin helteessä Punamustat hallitsivat ottelun avausjaksoa mielin määrin, mutta jyväskyläläiset saivat toisella puoliajalla painetta Lotta Rosenströmin vartioimalle maalille varsinkin lukuisten pitkien vapaapotkujen myötä. Rami Rantanen toivookin joukkueeltaan ehjää 90 minuutin rohkeaa ja aktiivista esitystä.

– Edellisestä JyPK-ottelusta on aikaa ja paljon on tapahtunut sen jälkeen. Mutta jos pystymme koko ottelun osalta samaan kuin ensimmäisellä jaksolla Jyväskylässä, on meitä vaikea voittaa. Hyökkäsimme hyvin ja monipuolisesti ja prässäsimme aggressiivisesti joukkueena. Samaa haluan nähdä meiltä lauantaina.

Keskikenttäpelaaja Minea Lassas vakuuttaa, että kotijoukkueella on kauden viimeisissä otteluissa panosta, vaikka kuudes sija on jo lähes varmasti myös PK:n ensimmäisen pääsarjakauden loppusijoitus.

– Vaikka viimeisillä peleillä ei välttämättä sarjataulukon kannalta ole suurta merkitystä, niillä on paljon merkitystä sen suhteen, mikä fiilis meillä on kauden päättyessä, “Minski” totesi Punamusta podcastin vieraana.

Kotijoukkueelta on varmuudella sivussa puolustaja Olivia Kåhre, jonka kausi päättyi harmillisesti loukkaantumiseen KuPS-kamppailun loppuhetkillä.

Kauden toiseksi viimeinen ottelu potkaistaan käyntiin MagneCit Areenalla klo 14. Portit avataan tuntia aiemmin. Yleisöä tapahtumassa palvelee K18 Bar-35, Café-35 sekä Pouttu & Pouttu Muu makkarapiste.

Huomioithan, että Kansallisen Liigan loppukauden otteluissa kasvomaskin käyttö on edellytys sisäänpääsyyn. Korona-aikana on myös erityisen tärkeää noudattaa hyvää käsihygieniaa sekä turvavälejä katsomoissa ja jonottaessa. Säilytäthän istumapaikoilla riittävän turvaetäisyyden kanssaihmisiin.

Paikkasi ja pääsylippusi lauantain otteluun varmistat myös hankkimalla kausikortin kaudelle 2021. Tarjoamme ensi kauden kausarien ostajille nimittäin kaupan päälle tulevan viikonlopun JyPK-kamppailun lisäksi Kansallisen Liigan päätöskierroksen ottelun PK-35 – Ilves.

Search