Hyppää sisältöön
PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa - TPS
12.05.
2 - 2
Jalkapallostadion TN,
Vantaa
Yleisöä: 256
TPS

TPS

Kotijoukkueen ennakko

Kuva: Kalevi Hämäläinen

PK-35 Vantaa saa perjantaina vieraita Turusta

Punamustien pelit Kansallisessa Liigassa jatkuvat perjantai-illan kotiottelulla. Tällä kertaa PK-35 Vantaa saa vieraakseen sarjanousija Turun Palloseuran. Ottelu pelataan perjantaina 12.5. klo 19.00 Myyrmäen stadionilla.

PK-35 Vantaa lähtee viidennelle ottelukierrokselle sarjataulukon seitsemänneltä sijalta. Sarjakausi alkoi kolmella tappiottomalla ottelulla, kun PK-35 Vantaa pelasi kotonaan maalittomat tasapelit Ilvestä ja FC Honkaa vastaan ja haki niiden välissä 1–2-vierasvoiton ONSista. Tappioton putki päättyi kuitenkin viime lauantaina Ahvenanmaalla, kun Åland United rokotti Punamustia tylysti etenkin erikoistilanteista. Loppulukemiksi kirjattiin lopulta murheellinen 6–0-tappio, minkä myötä Myyrmäessä nähdään perjantaina varmasti sisuuntunut ja näyttöhaluja uhkuva kotijoukkue.

Perjantai-illan vierasjoukkue TPS palasi viime syksynä naisten pääsarjaan kahden vuoden tauon jälkeen. Toinen nousuyritys tuotti vihdoin tulosta, kun turkulaiset voittivat viime kaudella Ykkösen. Joukkue vahvisti rivejään Kansalliseen Liigaan muutamilla täsmähankinnoilla. Heistä nimekkäin on ruotsalaisesta Umeå IK:sta kotimaahan palannut toppari Emma Santamäki. Alakertaa vahvistaa myös viime kaudella PK-35 Vantaata edustanut Sanna Porali. Hyökkäyspäähän TPS hankki Heidi Leppämäen Kuopiosta.

TPS on neljän kierroksen jälkeen sarjassa kahdeksantena yhden pisteen Punamustia vähemmän keränneenä. Sarjanousija aloitti kautensa väkevästi kaatamalla avauskierroksella Pallokerho-35:n vieraskentälle peräti lukemin 0–3.  Viikkoa myöhemmin TPS tasasi kotiavauksessaan pisteet HPS:n kanssa maalein 1–1. Vahvan alun jälkeen turkulaiset ovat kuitenkin kärsineet kaksi peräkkäistä tappiota. Ensin Ilves oli kotonaan vahvempi niukasti 1–0  ja viime viikonloppuna KuPS haki 1–4-voitolla vieraspisteet Turusta.

Huomionarvoista nousijajoukkueen alkukaudessa on ollut se, että TPS on onnistunut maalinteossa yhtä lukuun ottamatta kaikissa otteluissaan. Joukkueella on myös jo viisi eri maalintekijää, sillä Jenni Rannus, Netta Hanhimäki, Netta Laasio, Sanna Porali ja Nelly Lehtilä ovat onnistuneet kukin kertaalleen.

PK-35 Vantaa ja TPS ovat kohdanneet toisensa vuonna 2020 alkaneella Kansallisen Liigan aikakaudella kahteen otteeseen. Molemmat kohtaamiset nähtiin heti kaudella 2020, jonka päätteeksi TPS putosi sarjaporrasta alemmas. Turussa pelattu kohtaaminen päättyi tuolloin 1–1-pistejakoon, mutta Myyrmäessä PK-35 Vantaa oli vahvempi selvin lukemin 3–0.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat perjantaina varmuudella Emma Korkalainen, Karoliina Autio, Rebecca Kindstedt, Salla Hyvönen, Sinna Suuriniemi ja Jenni Huttunen. Viime viikonlopun ottelusta sivussa ollut kapteeni Sanna Saarinen sen sijaan palaa jälleen kokoonpanoon. TPS:n riveistä sen sijaan puuttuu Sanna Porali, joka kärsii perjantaina ulosajoa seuranneen yhden ottelun pelikieltonsa.

Kova halu näyttää

PK-35 Vantaa lähtee perjantain kotiotteluun viime viikonlopun raskas tappio niskassaan. Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan takaiskusta on kuitenkin ammennettu uutta virtaa. Hän uskoo, että tappio voi olla joukkueelle myös kasvattava kokemus.

– Olemme käyneet pelin joukkueen kanssa mahdollisimman tarkasti läpi. Olemme kuunnelleet myös pelaajien ajatuksia, jotta saisimme mahdollisimman yhtenäisen näkemyksen siitä, missä asioissa pitää parantaa. Haluamme oppia virheistämme, ja uskon meidän myös onnistuvan siinä. Tappioita tulee välillä väistämättä, mutta tuollainen suurinumeroinen tappio näkyy varmasti TPS:ää vastaan pelaajien asenteessa. Kaikilla on varmasti kova halu näyttää.

Viikonlopun ottelusta löytyi muutamia selkeitä pelillisiä kehityskohteita, joihin PK-35 Vantaa on keskittynyt tämän viikon harjoituksissa.

– Åland United -pelissä oli rumista loppulukemista huolimatta hyvääkin, mutta erikoistilannepuolustaminen on varmasti yksi tärkeimmistä kehityskohteista tulevia pelejä ajatellen. Åland United onnistui meitä vastaan etenkin kulmapotkuissaan todella hyvin, Väisänen sanoo.

– Lisäksi meidän pitää voittaa enemmän kaksinkamppailuja pelin kannalta tärkeimmillä alueilla. Hyökkäyspäässä meidän on kyettävä luomaan enemmän tilanteita vastustajan maalille ja viemään ne tilanteet loppuun asti.

Punamustien ja sarjanousija TPS:n edellisistä keskinäisistä kohtaamisista on vierähtänyt muutama vuosi, mutta Väisäsen mukaan turkulaisjoukkue on esiintynyt alkukauden otteluissa pirteästi. Mustavalkoisella joukkueella on omat selkeät vahvuutensa ja etenkin alakerrassa yksi sarjan kiinnostavimmasta pelaajista.

– TPS on fyysinen ja aggressiivinen joukkue. He prässäävät aktiivisesti, haluavat puolustaa eteenpäin ja tulevat kamppailutilanteisiin kovaa. TPS pyrkii nopeasti eteenpäin, mutta he haluavat pallon saadessaan pelata myös kontrolloituja hyökkäyksiä, Väisänen arvioi.

– Emma Santamäki on yksi TPS:n tärkeimmistä pelaajista ja puolustuksen ehdoton johtohahmo. Hän pystyy johtamaan alakertaa kokemuksellaan ja hallitsee isokokoisena pelaajana usein myös ilmatilaa. Lisäksi hän pystyy hyvän potkutekniikkansa ansiosta avaamaan hyvin peliä.

PK-35 Vantaa – TPS pelataan perjantaina 12.5. klo 19.00 Myyrmäen stadionilla.

Liput otteluun maksavat ennakkoon ostettuina aikuisille 12 euroa ja lapsille (12–17-vuotiaat) sekä alennusryhmäläisille (opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät) 7 euroa. Alle 12v-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy.

ENNAKKOLIPUT TÄÄLTÄ

Portilta ostettuina liput maksavat aikuisille 15 euroa ja lapsille sekä alennusryhmäläisille 10 euroa.

KATSOJAINFOT

PK-35 Vantaa saa perjantaina vieraita Turusta | PK-35 Vantaa (pk35vantaa.fi)

 

TPS ennakko

Kansallinen Liiga jatkuu perjantaina Vantaalla, kun Tepsi kohtaa PK-35 Vantaan. Ottelu alkaa Myyrmäen jalkapallostadionilla kello 19.00.

TPS on aloittanut oman kautensa nappaamalla neljästä ottelusta neljä pistettä. Sarjataulukossa TPS on kahdeksannella sijalla, PK-35 Vantaa pykälän ylempänä seitsemäntenä.

– Alkukaudessa ollut paljon hyviä juttuja ja myös asioita, joita tarvitsee parantaa. Pallollinen pelaaminen on sellainen kehityskohde, jota yritetään parantaa treeneissä kokoajan, kertoo TPS:n päävalmentaja Akusti Salonen.

TPS kohtasi viime viikonloppuna sarjakärki Kuopion Palloseuraa vastaan kotona Yläkentällä. Hallitseva Suomen mestari vei pisteet mukanaan Kuopioon maalein 4–1.

– KuPS-peli oli meiltä hyvä taistelu. Jos samanlainen tekeminen saadaan päälle ja saadaan vähän kehitettyä pallollista pelaamista, niin ollaan perjantaina vahvoilla. Monilta osin KuPS-peli oli hyvä, arvioi Salonen.

Palloseuran joukkueessa tunnelma on Salosen mukaan ollut hyvä koko alkukauden.

– Tunnelma on ollut hyvä, arkinen meininki, emmekä ole pettyneitä missään nimessä. KuPS-pelistä on päästy yli ja alettu valmistautumaan jo seuraavaan otteluun.

PK-35 Vantaa on TPS:ää sarjassa yhden pykälän edelle seitsemäntenä ja kerännyt viisi pistettä neljästä ottelusta. PK-35 Vantaa on alkukaudella pelannut varsinkin kotonaan tiivistä puolustuspeliä, sillä molemmat vantaalaisten kotiottelut ovat päättyneet 0–0-lopputuloksiin. Vastassa näissä peleissä ovat olleet Ilves ja FC Honka. Viime kierroksella PK-35 Vantaan puolustuspelaaminen kuitenkin petti, kun joukkue romahti 0–6-tappioon Åland Unitedin vieraana.

– PK-35 Vantaa on hyvin pelaava joukkue, joka pelaa vahvasti pallonhallintaa. Valmentaja Järi Väisänen on ollut joukkueessa jo pitkään. Joukkue on hieman muuttunut viime kaudesta, mutta perusajatus pelaamisesta on samanlainen. Uskon, että Vantaalla nähdään perjantaina hyvä ja tasainen liigaottelu, Salonen ennakoi.

Teksti: Niklas Saarinen

Pe 12.5. klo 19.00 PK-35 Vantaa – TPS, Vantaa.

Ruutu näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

Naiset: TPS matkaa Vantaalle – “Pallollinen pelaaminen on kehityskohde” – FC TPS

Search