Hyppää sisältöön
FC Honka

FC Honka

FC Honka - ONS
01.08.
1 - 0
Tapiola N 1,
Espoo
Yleisöä: 194
ONS

ONS

Kotijoukkueen ennakko

Kuva: Janne Hirvensalo

Honka kohtaa tiistaina ONS:n Tapiolan sametilla

Honka pelaa kotonaan jälleen tiistaina 1.8. Vastaan Tapiolan urheilupuiston nurmella asettuu ONS ja ottelu vihelletään käyntiin klo 18.30. Nappaa liput matsiin tästä!

Honka päätti viime viikon lauantaina voittoon, kun PK-35 kaatui Pihlajamäessä 3-1 Wilma SjöholminSaara Lappalaisen ja Elli Seiron viimeistellessä keltamustien osumat. Samalla Honka nousi sarjataulukossa neljänneksi, kahdella pisteellä ohi PK-35 Vantaan. Tiistaina pelataan Kansallisessa Liigassa jälleen neljä ottelua, joten tiukassa taistossa sarjataulukon eri kohdissa jaossa on jälleen tärkeitä pisteitä.

Hongalle, kuten monelle muullekin joukkueella tiistain ottelut tulevat nopeasti. Lauantain jälkeen väliin mahtuu vain kaksi päivää.

 Peli tulee nopeasti. Huolehdimme toki perusasioista, kuten riittävästä ravinnosta ja levosta. Jokaisella on myös varmasti ne omat tavat ja rutiinit, joiden avulla kokee edistävänsä palautumistaan, jotta tiistaina ollaan taas iskussa, Noora Juusela sanoo.

ONS:illa tauko on vielä Honkaakin lyhyempi, sillä se pelasi oman ottelunsa sunnuntaina. Siinä HPS oli parempi lukemin 0-5. Lisäksi joukkueella on edessään matka Oulusta Espooseen. Kausi on ollut oululaisille haastava, sillä sen pistetili näyttää vielä nollaa, maalierolla 13-50. Joukkue on kuitenkin pystynyt kamppailemaan moniakin joukkueita vastaan hyvin. Osoituksena tästä ovat mm. maalin tappiot PK-35 Vantaalle, PK-35:delle ja TPS:lle. Oululaisten maalipörssin kärkeä pitää Sara Sievistö viidellä maalillaan.

 ONS on hyvä tilanteenvaihtojoukkue ja heiltä löytyy hyviä ja vaarallisia yksilöitä. Heiltä löytyy varmasti paloa taistella voitosta, joten lähdemme valmiina kovaan otteluun, Juusela toteaa.

Honka vs ONS siis Tapiolan urheilupuistossa tiistaina 1.8. klo 18.30! Nappaa lippusi tästä ja tule kannustamaan Honka kohti kolmea pistettä!

Honka kohtaa tiistaina ONS:n Tapiolan sametilla – FC Honka Naiset

Search