Hyppää sisältöön
TPS

TPS

TPS - HJK
26.08.
0 - 6
Yläkenttä TN,
Turku
Yleisöä: 372
HJK

HJK

Joukkueiden ennakot

Kuva: Riku Laukkanen

Kansallisen Liigan runkosarja on viimeistä silausta vaille paketissa. Turun Palloseura kohtaa lauantaina runkosarjan päätöskierroksen kotiottelussa Helsingin Jalkapalloklubin. Ottelu alkaa Urheilupuiston Yläkentällä kello 15.00.

Ennen runkosarjan viimeistä kierrosta on selvää, että TPS:n kausi tulee jatkumaan alemmassa loppusarjassa. TPS on sarjataulukossa kahdeksannella sijalla – kiinni suoraan säilymiseen oikeuttavassa sijassa. Pykälän taaempana oleva PK-35 kuitenkin hengittää turkulaisten niskaan vain neljän pisteen päässä, joten Siiri Välimaan valmentama mustavalkoinen joukkue janoaa luonnollisesti lisäpisteita.

Edellisellä kierroksella TPS kohtasi vieraissa Åland Unitedin. Ottelu pysyi pitkään maalin pelinä, mutta repsahti viimeisen vartin aikana ja loppulukemat kirjattiin sarjakakkosen Åland Unitedin hyväksi 4–0.

– Me päästimme lopussa liian helppoja maaleja. Tuollaisissa tilanteissa täytyy ottaa vastuuta. Meidän maalivahtimme pelasi hyvän pelin, ja siinä olisi takaa-ajo ollut ihan mahdollinen. Olihan Åland vahva joukkue, emme me saaneet kuin yhden ylärimaan osuneen kaukolaukauksen. Eipä siinä jossiteltavaa jäänyt siltä osin, kertaa TPS-käskijä Välimaa.

Jos oli vastus kovaa luokkaa viikko sitten Ahvenanmaalla, sitä se on myös huomenna Yläkentällä. HJK on Kansallisessa Liigassa kolmospaikalla. Pitkä kausi on kuitenkin osoittanut, että HJK on lyötävissä – se tiedetään erityisen hyvin TPS-leirissä. TPS otti yllätysvoiton, kun joukkueen kohtasivat edellisen kerran kesäkuussa Helsingissä. Ottelu oli varsin epätyypillinen jalkapallopeli: TPS ei päässyt kertaakaan vetopaikalle HJK:n boksissa, mutta siitä huolimatta turkulaiset iskivät kolme maalia, kun toinen toistaan komeammat kaukolaukaukset ohittivat Annika Laihasen Klubi-maalilla.

TPS:n päävalmentaja Siiri Välimaa tietää, että toista täysin samanlaista peliä tuskin on luvassa lauantaina. TPS:n joukkueelle tuo paljon uskoa itseensä se fakta, että joukkue on jo kertaalleen pystynyt HJK:n voittamaan.

– Se kesäkuinen HJK-voitto oli meiltä aika nappipeli. Se luo meille uskoa, että pystymme tekemään sen uudestaan. Jokainen peli on kuitenkin erilainen, eikä peli tule olemaan nyt Yläkentällä samanlainen kuin millainen se oli reilut kaksi kuukautta sitten Boltilla, Välimaa tietää.

HJK vahvistui aiemmin tässä kuussa, kun Helmareistakin tuttu keskikenttäpelaaja Iina Salmi liittyi joukkueeseen. Välimaan mukaan lauantaina turkulaisille jalkapallon ystäville onkin luvassa laadukas kamppailu.

– HJK on aika nuori ja nälkäinen, laadukas joukkue. Tietyllä tapaa heidän joukkueensa nuoruus on ehkä näkynyt sellaisena ailahtelevaisuutena peliotteissa. Iina Salmi on heille hyvä vahvistus, kokenut konkari ja tuttu pelaaja minullekin takavuosilta, Välimaa sanoo.

– Laadukas ja vauhdikas peli on varmasti luvassa lauantaina, Välimaa ennakoi.

La 26.8. klo 15.00 TPS–HJK, Turun Urheilupuiston Yläkenttä.

Lipunmyynti otteluun tapahtuu ainoastaan paikan päällä Yläkentällä pelipäivänä.

Ruutu näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

Otteluinfon voit lukea tästä.

Naiset: TPS saa vieraakseen HJK:n – haussa kauden toinen voitto Klubista – FC TPS

 


Kuva: Riku Laukkanen

Kansallisessa Liigassa pelataan lauantaina runkosarjan päätöskierros. Klubi on varmistanut itselleen jo kolmannen sijan 34 pisteellään. Ykköspaikalla on KuPS (45) ja toisena Åland United (39). Klubin perässä tulevat Honka (30), PK-35 Vantaa (27) ja HPS (21). Kyseinen kuusikko jatkaa pelejään myös Mestaruussarjassa, jossa pelataan yksinkertainen sarja runkosarjan pisteiden jäädessä voimaan.

Alaloppusarjassa sarjapaikastaan pelaavat Ilves (17), TPS (15), PK-35 (11) ja ONS (3). Alaloppusarjassa pelataan kaksinkertainen sarja.

HJK katkaisi viime pelissään kolmen ottelun voitottoman putkensa, kun ONS kaatui maalein 2–1 Lotta Lindströmin ja Daniela Tolosen osumilla.

– Kolme pistettä ja paluu voittojen tielle oli meille tosi tärkeä asia. Pelissä oli paljon hyvää, ja ne asiat otetaan nyt mukaan TPS-peliin, päävalmentaja Arttu Heinonen kertoo.

Keväällä HJK ja TPS kohtasivat Bolt Arenalla. Silloin turkulaisjoukkue voitti pelin maalein 3–0.

– Kyllä meillä kaikilla on hyvin muistissa varmasti tuo kevään peli. Meidän pitää olla valmiita, jokaisella kentän osa-alueella voittamaan omia kaksinkamppailuja koko pelin ajan, Heinonen korostaa.

– Meillä on nyt pitkästä aikaa takana normaali harjoitteluviikko, kun pelejä on ollut niin tiiviiseen tahtiin. Viikko on sujunut hyvin ja hommia on painettu, päävalmentaja lisää.

Pelaajatilanne Klubilla on varsin hyvä lauantain peliin. Sivussa on edelleen muutama pitkäaikaispotilas, mutta muuten joukkue on valmiina loppukauden mitalitaisteluun ja Suomen Cupin välieriin.

– Turun yläkenttä on aika hankala paikka pelata. Ihan varmasti on tulossa kova taistelu, sillä molemmat tarvitsevat pisteitä. TPS puolustaa varmasti tiiviisti ja on erittäin vahva erikoistilanteissa. Nämä meidän pitää pystyä huomiomaan erityisesti.

Kansallisen Liigan Mestaruussarja käynnistyy syyskuun toisena viikonloppuna. Otteluohjelma julkistetaan heti ensi viikon alussa.

Search