Hyppää sisältöön
Ilves

Ilves

Ilves - TPS
09.09.
2 - 2
Kauppi 3 TN,
Tampere
Yleisöä: 138
TPS

TPS

Vierasjoukkueen otteluraportti

TPS TAISTELI PISTEEN MUKAANSA TAMPEREELTA

Kansallisen Liigan alempi loppusarja jatkui Tampereella, kun TPS kohtasi vieraskentällä Ilveksen. Joukkueet kohtasivat runkosarjassa kaksi kertaa, joista Ilves voitti ensimmäisen kohtaamisen 1–0 ja toinen ottelu päättyi 2–2-tasapeliin. Tasainen taistelu nähtiin myös tänään Tampereella.

Ottelu alkoi TPS:n kannalta mureheellisesti, sillä vierailijat hallitsivat vastustajan hyökkäysalueella palloa, mutta kotijoukkue Ilves onnistui kahdesta ensimmäisestä paikastaan tekemään maalin. Molemmat maalit Ilves onnistui tekemään samalla tavalla keskialueelta syöttelemällä TPS:n puolustuksen halki, poikki ja pinoon.

TPS haki jatkuvasti hyviä laukauksia Roosa Karppisen vartiomalle Ilves-maalille, mutta nämä laukaukset menivät valitettavasti suurimmaksi osaksi ohi, joten Karppista ei kunnolla päästy testaamaan.

Vierailijat onnistuivat kaventamaan ensimmäisen puoliajan loppupuolella. TPS:n kavennusmaali oli täysin Heidi Leppämäen käsialaa. Ilves avasi peliä lyhyellä pallolla omalta maaliltaan. Armi Heikkilä yritti vielä pudottaa palloa Helmi Perkaukselle omalle rangaistusalueelleen, kun Leppämäki katkaisi syötön, taiteili vasemman jalkansa vapaaksi ja lähti laukomaan maalia kohti. Laukaus oli hyvä, mutta pallo osui vielä Helmi Perkauksen päähän ja kimposi siitä ylänurkkaan niin, ettei Karppisella ollut mitään mahdollisuutta torjua tilannetta. Maali oli Leppämäen tämän kauden ensimmäinen täysosuma.

– Ilveksen pelaajalla tuli syöttöhassi, minä kiitin ja laitoin pallon maaliin, kommentoi Leppämäki osumaansa.

TPS:n tasoitusmaali oli lähes identtinen kavennusosuman kanssa. Karppinen antoi maalipotkun Armi Heikkilälle, joka otti pallon huolimattomasti haltuun. Laura Linnala riisti pallon rangaistualueen tuntumassa. Linnala laukoi maanuoliasen, joka painui alakulmaan tolpan kautta.

Maalin jälkeen Ilves otti pelin hallintaansa, mutta vierasjoukkueen puolustus piti maalivahti Inkeri Niemen johdolla kotijoukkueen pelaajat aisoissa. Näin TPS taisteli tärkeän vieraspisteen.

– Aika kovaa sai tänään juosta. Itselläkin ensimmäiset yhdeksankymmentä minuuttia tällä kaudella. Olen todella ylpeä joukkueen taistelutahdosta, vaikka väsyttiin niin saatiin piste vieraista. Kaikki tiesi, että meillä oli pallo hallinnassa. Jatkettiin jauhamista ja sitten se tuli sieltä. Väsyneenä olisi pitänyt pystyä pitämään palloa ja löytää välit niin tänään olisi voitu voittaakin ottelu, sanoi Leppämäki.

TPS:n kausi jatkuu ensi viikon lauantaina kotiottelulla, kun vieraaksi Urheilupuiston Yläkentälle saapuu ONS. Leppämäki lähtee postiviisin mielin kohti loppukautta.

– Hyvillä miettein kohti loppukautta. Nyt itselläkin maalien muodossa ketsuppipullo auki, iloitsi Leppämäki

Teksti: Timo Kinnunen

Lopputulos:

Ilves – TPS 2–2 (2–1)

Ottelun maalit:

6 min 1–0 Tuuli Viinikka
23 min 2–0 Anna Olmala
39 min 2–1 Heidi Leppämäki
67 min 2–2 Laura Linnala

Varoitukset:

Ilves

TPS
41 min Viivi Ollonqvist
72 min Jenni Rannus
81 min Saija Östlund
90 min Netta Laasio

TPS:n kokoonpano:

Inkeri Niemi (MV, C)
Selja Leiwo
Veera Keto
Heidi Leppämäki
Saana Kallio (72 min Sanna Porali)
Netta Laasio
Saija Östlund
Laura Linnala
Viivi Ollonqvist
Jenni Rannus
Netta Hanhimäki

Erotuomari: Jasmine Kaur

Pelipaikka: Ratinan Urheilupuisto, Tampere

Yleisömäärä: 138

Seuraava ottelu: La 16.9 TPS – ONS, Turun Urheilupuiston yläkenttä

Naiset: TPS taisteli pisteen mukaansa Tampereelta – FC TPS

Search