Hyppää sisältöön
PK-35

PK-35

PK-35 - KuPS
03.05.
18:30
KuPS

KuPS

Ennakot

Kuva: Kalevi Hämäläinen

PK-35 kohtaa perjantaina kauden toisessa kotiottelussa hallitsevan mestarin

PK-35 pelaa tulevana perjantaina tämän kauden toisen kotiottelunsa ja Pihlikseen saapuu viimekauden mestarijoukkue KuPS. Altavastaajana PK lähtee haastamaan, mutta viime viikolla otettu avausvoitto on varmasti tuonut lisää virtaa joukkueelle.

KuPS on pelannut tähän mennessä kaksi ottelua, ja kausi on alkanut yhdellä voitolla ja yhdellä tasapelillä, kun taas PK:n saldona on tappio, tasapeli ja voitto. Kestääkö KuPS ennakkosuosikin paineet vai pystyykö PK-35 haastamaan hallitsevaa mestaria kotikentällään?

PK-35 ryösti pisteet viime kierroksella JyPK:n vieraana Minami Oin viime hetken kulmapotkumaalilla. Koko ottelu mentiin maalittomissa merkeissä aivan ottelun loppuhetkille asti, kun lisäajalla punamustat nousivat voittoon. Näin PK-35 otti kauden ensimmäisen voittonsa, joka varmasti maistui joukkueelle. 

KuPS avasi voittosarakkeensa heti ensimmäisessä ottelussa. Maarianhaminasta joukkue otti 0–2 vierasvoiton Åland Unitedin kustannuksella. KuPS:n kauden toinen ottelu HPS:a vastaan päättyi tasan 2–2. Joukkue sai peleistä vapaan viikon ja nyt se saapuu jo toisen kerran Helsinkiin aikeissa ryöstää pisteitä. KuPS:lla kauden kolme ensimmäistä ottelua on vieraskentällä ja kotiavaus on vasta 9.5 HJK:ta vastaan. Joukkueen Pohjois-Makedonialaishyökkääjä Gentjana Rochi on aloittanut kautensa tehokkaasti, viimeistelemällä joukkueensa neljästä tehdystä maalista kolme. 

PK-35:n puolustaja Linda Räisänen kommentoi perjantaista ottelua. 

– ⁠Hyvillä fiiliksillä kauden toiseen kotimatsiin. Kotiavauksessa oli hyytävät sääolosuhteet, joten kiva päästä Algecolle toivon mukaan paremmassa säässä. 

 Asetelmat perjantaina otteluun ovat selkeät. KuPS on suuri ennakkosuosikki, jota PK lähtee haastamaan. 

– Yllättäminen vaatii onnistumisia ja rohkeutta monella osa-alueella. Asenteellista extralatausta täytyy olla ilmassa, että pystyy nauttimaan pelistä ja tekemään siitä KUPS:lle mahdollisimman vaikeaa. 

 Viime pelissä otettu avausvoitto oli joukkueelle henkisesti myös tärkeää. 

– Ensimmäisen voiton saaminen toi lisää uskoa joukkueeseen ja tavoitteiden saavuttamiseen. Tärkeää saada eka voitto, että se ei jää kummittelemaan, Räisänen linjaa. 

PK-35-KuPS pelataan perjantaina Pihliksessä klo 18:30. Saavu seuraamaan ottelua paikanpäälle tai katso ottelu suorana Ruudusta. Liput matsiin Tiketistä. 

PK-35 kohtaa perjantaina kauden toisessa kotiottelussa hallitsevan mestarin – PK-35


Kuva: Kalevi Hämäläinen

Ot­te­luen­nak­ko: PK-35 – KuPS tä­nään klo 18.30

Kuopion Palloseuran liigakausi jatkuu perjantai-iltana Pihlajamäen tekonurmella

Subway Kansallisessa Liigassa pelaavan Kuopion Palloseuran sarjakausi jatkuu perjantai-iltana jälleen pääkaupunkiseudulla. PK-35 ja KuPS kohtaavat kolmannen sarjakierroksen liigaottelussa, joka pelataan Pihlajamäessä sijaitsevalla Algeco Areenalla kello 18.30 alkaen. Illan ottelua pääsee seuraamaan tuttuun tapaan suorana lähetyksenä RUUTU-palvelun kautta.

Kolmen liigaottelun mittainen vieraskiertue tulee päätökseensä

Kuopion Palloseura pelasi edellisen liigaottelunsa juuri Helsingissä saavuttaen HPS-ottelusta yhden sarjapisteen 2-2-lopputuloksella. Joukkue matkustaa nyt perjantaina jälleen pääkaupunkiin pelaten kolmannen peräkkäisen vierasottelunsa uuden liigakauden alkajaisiksi. Vieraspelikiertue päättyy PK-peliin, sillä seuraavaksi sarjaohjelmassa tulee olemaan odotettu kotiavaus nimekästä HJK:ta vastaan. Klubi-ottelun pelipäivä on helatorstaina 9.5.

Viime viikonlopun HPS-ottelu muodostui melkoisen fyysiseksi taisteluksi ja nyt on jälleen edessä tiukanoloinen peli aktiivista kotijoukkuetta vastaan. ”Meillä on edessämme nyt hieman erilainen pelillinen haaste. PK-35 on toki pyrkinyt prässäämään aiemmissa otteluissaan korkealtakin, mutta he osaavat myös puolustaa syvemmällä omalla alueellaan. He ovat olleet vaarallisia erikoistilanteista, joista heidän maalinsakin ovat syntyneet. Hyökkäyspelaaminen on kohtuullisen suoraviivaista. Valmiina meidän pitää ehdottomasti olla, eikä ketään vastustajia ole syytä aliarvioida tässä sarjassa millään lailla”, päävalmentaja Valtteri Kumpuniemi korostaa.

”Meidän pitää pystyä luomaan enemmän vaarallisia maalintekopaikkoja”

KuPS pelasi HPS-ottelussa vahvan toisen puoliajan ja pistejahtia lähdetään jatkamaan omaan pelitapaan edelleen luottaen. ”HPS-ottelussa me olimme vahvoja puolustuskaksinkamppailuissa ja sitä me haluamme jatkaa. Oma pelimme toimi ajoittain hyvin ja nyt perjantainakin tullaan näkemään meidän vahvaa pallonhallintaa. Meidän pitää kuitenkin pystyä luomaan enemmän vaarallisia maalintekopaikkoja. Pelaamista kehitetään koko ajan ja innokkain mielin me menemme seuraavaa ottelua kohden”, päävalmentaja toteaa.

Uusi puolustajahankinta Selja Leiwo on valmennusjohdon käytettävissä PK-pelissä. Leiwo pelasi viime viikonloppuna KuPS Akatemian joukkueessa kakkosessa. Keskikenttäpelaaja Tao Stark sekä hyökkääjät Tuuli Viinikka ja Roosa Ariyo ovat sen sijaan poissa perjantaisesta kokoonpanosta. Maalivahti Satu Pitkänen siirtyy puolestaan lainajaksolle ykkösessä pelaavan Vaasan IFK:n riveihin 2.5. – 18.5. väliselle ajanjaksolle.

Otteluennakko: PK-35 – KuPS tänään klo 18.30 – KuPS – Kuopion Palloseura

Search