Hyppää sisältöön
Ilves

Ilves

Ilves - PKKU
03.05.
4 - 0
Tammelan stadion TN,
Tampere
Yleisöä: 624
PKKU

PKKU

Ennakot

Kuva: Jimi Soinila

Vapun jälkeiset perjantaipöhinät – Ilvekselle vieraaksi sarjanousija PKKU

Vappuhulinoiden hälvettyä on aika palata jalkapallon pariin. Kansallisen Liigan ottelussaan sarjakärki Ilves saa Tammelaan vieraakseen nousijajoukkue PKKU:n Keski-​Uudeltamaalta.

Pallokerho Keski-​Uusimaa eli PK Keski-​Uusimaa on vuonna 2005 perustettu jalkapalloseura, joka perustettiin Järvenpään Palloseuran, Keravan Pallo-​75:n ja Tuusulan Palloseuran yhteisenä hankkeena. Joukkue pelaa nyt ensimmäistä kauttaan pääsarjatasolla.

Kauden aloitus on ollut Pallokerholle haastava, kolmesta ottelusta on kerättynä ainoastaan yksi piste. Tuon pisteen joukkue nappasi avausottelustaan PK-35 Vantaata vastaan. Tämän jälkeen tappiot ovat tulleet JyPK:iä ja FC Honkaa vastaan.

Pallokerho on tehnyt otteluissaan kolme maalia, jotka ovat syntyneet Ella Leskelän, Rosa Wikströmin ja Silja Jahnukaisen toimesta. Maalivahti Veera Tammi puolestaan torjui avausottelussa nollapelin.

Ilves jatkaa sarjan kärjessä tappiottomana, vaikkakin voittoputki katkesi viime viikolla Vantaalla. Tikulla silmään joka vanhoja muistelee, mutta Kansallisessa Liigassa Ilves on viimeksi hävinnyt viime elokuussa. Yhdeksän tappiottoman ottelun putkeen mahtuu seitsemän voittoa ja tasapelit PK-35 Vantaata ja TPS:iä vastaan.

Ilves on iskenyt tähän mennessä kuusi maalia, joista yksi on merkitty vastustajan omaksi maaliksi. Viisi eri maalintekijää kertoon materiaalin leveydestä varsinkin hyökkäyspelissä. Amelia Luotonen, Anela Ljesnjanin, Anna Olmala, Elli Mäkipelkola ja Nelly Lehtilä ovat avanneet kauden maalitilinsä. Nelli Hautamäki piti maalinsa puhtaana viime viikon ottelussa ja on ollut nainen paikallaan puolustuksen johtohahmona.

Ottelussa vietetään myös Pirkanmaan naisjoukkuepäivää, jonka johdosta Ilves onkin kutsunut kaikki naisjoukkueet yli seura-​ ja lajirajojen tutustumaan sekä Tammelan Stadioniin että Kansallisen Liigan otteluun.

Vapun jälkeiset perjantaipöhinät – Ilvekselle vieraaksi sarjanousija PKKU – Ilves jalkapallo – Naisten edustusjoukkue (ilvesnaisetjalkapallo.fi)


Kuva: Juhani Järvenpää

PKKU KOHTAA SARJAKÄRKI ILVEKSEN

PKKU lähtee uudelle Tammelan stadionille kohtaamaan tämän hetken sarjakärjen Ilveksen. Ilves on aloittanut kauden hienosti voittamalla sekä Hongan että Åland Unitedin ja viimeisessä kohtaamisessa joukkue tasasi pisteet 0-0 lukemin PK-35 Vantaan kanssa. PKKU hakee vielä kauden avausvoittoaan, kun kolme ensimmäistä ottelua ovat tuottaneet yhden pisteen tasapelin myötä ja lisäksi alla on kaksi kotitappiota edellisistä peleistä.

PKKU lähtee kääntämään kurssia Tampereelle positiivisella fiiliksellä.

”Emme ole kahdessa edellisessä ottelussa onnistuneet riittävällä tasolla ja nyt täytyy nostaa tasoa entisestään, kun vastus kovenee. Ilves on aloittanut kauden hyvin ja heillä on ollut paljon onnistujia ensimmäisissä peleissä. Ilveksen pelitapa on melko monipuolinen ja he pystyvät tulemaan prässin alta laadukkaalla peruspelaamisella pois, mutta samaan aikaan pystyvät myös luomaan uhkaa selustaan aikaisessa vaiheessa, mikä aiheuttaa meille varmasti omat haasteensa”, avaa PKKU:n päävalmentaja Timo Lehtihalmes.

PKKU pääsee otteluun melko hyvästä tilanteesta, eikä poissaoloja joukkueessa tällä hetkellä juurikaan ole. Harjoittelussa on keskitytty oman pallollisen pelaamisen kehittämiseen niin pallollisessa kuin pallottomassa vaiheessa.

”Meidän tulee pystyä luomaan pidempiä pallollisia vaiheita ja löytämään nopeammin reittejä ahtaasta pois suurempaan tilaan ja sitä kautta luoda enemmän ison tilan etenemisiä. Samaten meidän tulee paremmin pystyä määrittelemään alueet, missä mahdollisesti joudumme luopumaan pallosta ja luoda hyvät mahdollisuudet vastaprässiin. Ilveksen monipuolinen pelitapa tuo prässäämiseen haasteita ja etenkin meidän puolustuslinjan selustan puolustaminen pitää olla parempaa, kun vastustajan laatu nousee”.

Ainakaan työnteosta tulos ei saa jäädä kiinni perjantaina, Lehtihalmes pohtii.

”Varmasti meistä jokainen on valmis nostamaan omaa tasoaan. Kentällä nähdäänkin todella kovaa taisteleva Kerho, joka ei päästä Ilvestä yhdestäkään kaksinkamppailusta helpolla. Yhtenäisyys ja kamppailupelaaminen ovat meille todella tärkeitä, ja nyt meidän pitää nostaa se taas seuraavalle tasolle”.

Tällä kaudella kaikissa peleissä täydet minuutit pelannut PKKU:n keskikenttäpelaaja Rosa Wikström summaa tulevaa ottelua seuraavasti:

”Edelliset tappiot on pureskeltu ja katse suunnattu kohti seuraavaa peliä. Meidän pitää pystyä nyt parantamaan ja olla vahvoja kaksinkamppailuissa. Pelipäivä on viikon paras päivä, joten hyvillä fiiliksillä lähdetään haastamaan Ilvestä ja taistelemaan pisteistä Tammelan stadionille!”

PKKU KOHTAA SARJAKÄRKI ILVEKSEN | Pallokerho Keski-Uusimaa

Search